Reilun kaupan kaakao ja suklaa

Reilun kaupan kaakao on tuttu Reilun kaupan suklaasta. Kaakaotuotannon riskeihin lukeutuvat yhä lapsityövoiman hyväksikäyttö, pakkotyö, alhainen tulotaso ja ilmastokriisin vaikutukset. Reilu kauppa tekee työtä sekä ihmisoikeuksien että ympäristön puolesta.

Lue Reilun kaupan merkistä

Kaakaon kasvatus ja Reilun kaupan suklaa

Reilun kaupan kaakao ja Reilun kaupan suklaa ovat monille tuttuja herkkuja kaupan hyllyiltä. Reilu kauppa tekee yhteistyötä kaakaonviljelijöiden kanssa ympäristövastuun ja ihmisoikeuksien eteen, jotta meillä olisi oikeudenmukaisempaa ja myös ympäristön kannalta reilumpaa suklaata tulevaisuudessa. 

Kaakaon kasvatuksella on suuri merkitys kansantaloudelle yli 30 maassa. Jopa 50 miljoonaa ihmistä on riippuvainen kaakaotuotannosta – ja moni heistä elää absoluuttisessa köyhyydessä.

Eniten kaakaonviljelijöitä on Länsi-Afrikassa Norsunluurannikolla ja Ghanassa, mistä tulee yli 60 % koko globaalista kaakaontuotannosta. Esimerkiksi Norsunluurannikolla kaakaon ja siitä tehtävien tuotteiden osuus on jopa 40–50 prosenttia maan vuotuisista vientituloista, mutta vain pieni osa voitoista menee kaakaota tuottaville pienviljelijöille.

Kaikki Reilun kaupan kaakao tulee pienviljelijöiden tiloilta – viljelijöitä on yli 20 maassa  ja heitä on yli 450 000. Kaakaotiloilla käytetään paljon kausityöntekijöitä, ja Reilu kauppa valvoo myös heidän oikeuksiaan.

Suomessa on myyty Reilun kaupan kaakaota ja siitä valmistettua Reilun kaupan suklaata jo vuodesta 2000. Lisäksi Reilu kauppa tekee kehitysyhteistyötä Ghanassa ja Norsunluurannikolla.

Reilun kaupan kaakao lukuina

Reilun kaupan kaakao lukuina

yli 20 maata

kasvattaa kaakaota, jolla on suuri merkitys kansantaloudelle

yli 450 000

Reilun kaupan kaakaonviljelijää

vuonna 2000

aloitettiin Suomessa Reilun kaupan kaakaon myynti ja suklaan valmistus

Kaakaotuotannon riskejä – haitallinen lapsityö ja metsäkato

Kaakaoteollisuudella ja erityisesti pienviljelijöillä menee monin tavoin heikosti. Kaakaon maailmanmarkkinahinnat ovat olleet vuosikymmeniä laskusuunnassa, ja viljelijät ovat ahtaalla myös tuotantoketjussa. Vielä 1970-luvulla kaakao muodosti jopa 50 prosenttia suklaapatukan hintalapusta – nykyään kaakaoviljelijän osuus patukasta on enää noin kuusi prosenttia. Kaakaon toimitusketjun muut osapuolet ja yritykset ottavat suuren osan voitoista.

Kaakaotiloilla lapsityövoiman hyväksikäyttö on edelleen valitettavan yleistä. On arvioitu, että yli 1,5 miljoonaa lasta altistuu lapsityölle Ghanassa ja Norsunluurannikolla, jossa suurin osa maailman kaakaosta tuotetaan. Moni kaakaonviljelijöistä elää köyhyysrajan alapuolella, eivätkä saa elämiseen riittäviä ansioita. Köyhillä pienviljelijöillä ei usein ole varaa työvoimaan, jolloin koulukäynnin sijaan lapset työskentelevät perheen tilalla. Lapsia käytetään myös siksi, että he ovat ketteriä kiipeämään kaakaopuihin viidakkoveitsen kanssa. Siirtolaisten lapsilla ja orvoilla on erityisen suuri riski joutua ihmiskaupan uhreiksi.

Ilmastokriisi on suuri uhka kaakaolle: muun muassa sääolosuhteiden muutokset, kuivuus, metsäkato ja kasvitaudit tekevät viljelystä yhä vaikeampaa. Yhdysvaltalaistutkijat ovat varoittaneet, että vaarana on suklaan loppuminen maailmasta vuoteen 2050 mennessä.

Näin Reilu kauppa vaikuttaa kaakaon kasvatukseen ja tuotantoon

Näin Reilu kauppa vaikuttaa kaakaon kasvatukseen ja tuotantoon

1

Elämiseen riittävät ansiot

Kaakaonviljelijöille maksetaan vähintään Reilun kaupan takuuhintaa. Myyntihinnan päälle tulee Reilun kaupan lisä. Vuonna 2019 Reilu kauppa kohotti kaakaon takuuhintaa ja Reilun kaupan lisää 20 prosentilla. Tuottajat pääsevät lähemmäksi elämiseen riittävää toimeentuloa ja yhteisöt voivat rakentaa esimerkiksi kouluja.

2

Lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty

Reilun kaupan kaakaotiloilla lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty. Pelkillä kielloilla monisyinen ongelma ei ratkea, vaan tarvitaan pitkäaikaista tukea ja koulutusta esimerkiksi kehitysyhteistyön keinoin. Ennen kaikkea on vaikutettava vanhempien tulotasoon. Lasten ei olisi pakko työskennellä, vaan he pääsisivät kouluun.

3

Osuuskuntien paremmat ehdot

Kaakaon pienviljelijöitä tuetaan järjestäytymään tuottajayhteisöiksi, kuten osuuskunniksi. He voivat neuvotella paremmat kauppaehdot ja saavuttaa laajemman asiakaskunnan. Viljelijöille tarjotaan koulutusta paitsi viljelystä myös vastuullisuusasioista ja kaupankäynnistä.

4

Metsäkadon hillintä

Kaakaota on perinteisesti viljelty kaskeamalla, ja sademetsää hakataan pois kaakaopuiden tieltä. Kaakao-osuuskuntien on kartoitettava metsäkadolle alttiita alueita ja lisättävä viljelijöiden ilmastotietoisuutta. Reilu kauppa hillitsee metsäkatoa muun muassa peltometsäviljelyllä.

5

Päästökauppajärjestelmä

Kansainväliselle Reilulle kaupalle on luotu päästökauppajärjestelmä, jonka avulla tuottajat voivat myydä päästöoikeuksia, jos he esimerkiksi istuttavat metsää tai panostavat uusiutuvaan energiaan.

6

Monimuotoisuuden säilyminen

Reilun kaupan kaakaotiloja ohjataan estämään luonnon monimuotoisuuden vähenemistä ja välttämään maaperän köyhtymistä, haitallisten kemikaalien käyttöä ja liiallista vedenkulutusta.

Kaakaon viljelyn ammattilaisten tarinat

Kwaku, kaakaonviljelijä Ghanasta

Kwaku Twumasi on ghanalainen kaakaonviljelijä, joka kuuluu Reilun kaupan osuuskuntaan ja omistaa yli viisi hehtaaria viljelymaata.

”Reilun kaupan vaikutus on ollut uskomatonta. Maanviljelyyn liittyvien koulutusten vuoksi olen saanut merkittävästi parempia satoja, vaikka vielä voin parantaakin.”

Lasten oikeudet ja lapsityövoiman hyväksikäytön ehkäiseminen ovat myös hänelle tärkeitä teemoja: ”Olen oppinut kestävän kehityksen mukaisesta kaakaonviljelystä, jossa suojelemme sekä ympäristöä että lapsia. Laitamme lapsemme kouluun ja lisäämme tietoisuutta haitallisesta lapsityöstä.”

Kuva: Francis Kokoroko, Fairpicture.

Deborah, kaakaonviljelijä ja kouluttaja Ghanasta

Deborah Osei-Mensah Ghanasta on viljellyt kaakaota ammattikseen useamman vuoden.

Hän haluaa jakaa tietoa vastuullisesta kaakaontuotannosta ja Reilun kaupan suklaasta: ”Kaakaontuottajana minulla on nyt mahdollisuus kouluttaa muita tuottajia kestävän kehityksen mukaisiin viljelytapoihin ja suojella lapsia. Opetan heitä myös Reilun kaupan toimintatavoista ja kriteereistä.”

Kuva: Francis Kokoroko, Fairpicture.

Reilun kaupan suklaa – Tuote-esimerkit

Reilun kaupan kaakaosta valmistettuja suklaatuotteita löytyy eri kaupparyhmien valikoimista ja verkkokaupoista. Tuotteen tunnistat joko mustapohjaisesta tai valkopohjaisesta Reilun kaupan merkistä.

Jäikö kysyttävää kaakaosta? Ota yhteyttä meihin!

Heli Le

Asiakkuusjohtaja

Kaupallisten asiakassuhteiden kokonaisvastuu ja kehitystyö. Tuoteryhmävastuina kaakao.

+358 40 546 4883