Hunaja

Hunaja on luonnon oma ainutlaatuinen makeutusaine. Reilun kaupan hunaja on keino varmistaa, että mehiläistarhaajilla riittää töitä ja mehiläisiä tulevaisuudessakin.

Lue Reilun kaupan merkistä

Reilun kaupan hunaja

Hunajaa tuotetaan kaikkialla maailmassa. Suurin osa Reilun kaupan hunajasta tulee Latinalaisesta Amerikasta. Reilun kaupan viljelijöille mehiläiskasvatus on usein tärkeä lisätulojen lähde esimerkiksi kahvinviljelyn rinnalla.

Suomessa on myyty Reilun kaupan hunajaa vuodesta 2000.

Hunajatuotannon haasteita

Hunajan hinta muodostuu erilaisten tuotantokustannusten, ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeiden sekä kunkin mehiläisyhdyskunnan tuoton mukaan.

Hunajamarkkinoiden ankara hintakilpailu on johtanut siihen, että kehittyvien maiden mehiläistarhaajat tulevat hädin tuskin toimeen tavanomaisilta markkinoilta saamillaan tuloilla.

Tuottajat myös asuvat usein syrjäseuduilla, ja heidän on vaikea tavoittaa mahdollisia ostajia.

Lisäksi hunajan hintoja vääristävät tuoteväärennökset – hunaja on nimittäin yksi eniten väärennetyistä elintarvikkeista. Hunajalla on nimisuoja, eikä siihen saa lisätä mitään, eikä ottaa pois. Hunajaa väärennetään esimerkiksi lisäämällä sekaan sokeriliuosta, siirappia tai aromiaineita. Hunaja saatetaan myös kerätä keskeneräisenä ja haihduttaa ylimääräinen neste pois keinotekoisesti.

Ilmastonmuutos aiheuttaa mehiläistarhaukselle haasteita, sillä ennustamattomat ja äärimmäiset sääilmiöt vaikeuttavat hunajankeruun oikeaa ajoitusta ja voivat pienentää rajusti mehiläiskantoja. Mehiläiskannan väheneminen vaikuttaa monen kasvin kasvuun, kun pölyttäjien määrä romahtaa.

Näin Reilu kauppa vaikuttaa hunajan tuotantoon

Näin Reilu kauppa vaikuttaa hunajan tuotantoon

1

Parempi neuvotteluasema

Reiluun kauppaan kuuluvat mehiläistarhaajat muodostavat yhdessä osuuskuntia, joiden avulla tuottajien neuvotteluasemat paranevat. Osuuskunnat saavat myymästään Reilun kaupan hunajasta aina vähintään Reilun kaupan takuuhinnan

2

Reilu kaupan lisä

Osuuskunnat saavat myyntihinnan päälle maksettavaa Reilun kaupan lisää, jonka käytöstä osuuskunnan jäsenet päättävät yhdessä. Varat voi käyttää tuotannon tehostamiseen tai viljelijöitä ja heidän perheitään hyödyttäviin hankkeisiin, kuten koulutukseen tai terveydenhuoltoon.

3

Koulutus

Reilun kaupan hunajan tuottajat saavat koulutusta esimerkiksi mehiläisten kannalta suotuisiin viljelymenetelmiin. Kestävän kehityksen teemat ovat tärkeitä sekä koulutuksessa että työssä.

Hunajainen SAM

Hunajainen SAM on ollut mukana Reilussa kaupassa jo yli 20 vuotta. Se tuli mukaan heti ensimmäisten kahvintuottajien jälkeen. Kuluttajat ihmettelivät, että miksi ostaa Reilun kaupan hunajaa, kun kotimaistakin oli tarjolla. Silloin sanottiin, että kotimainen tuotanto ei riittänyt kattamaan kysyntää, ja hunajaa pitäisi joka tapauksessa tuoda ulkomailta. Siksi oli syytä ostaa se reiluna.

Tämä on edelleen totta, mutta myös erilaisten hunajien tarjonta on tärkeä syy tuottaa Reilun kaupan hunajaa suomalaisen hunajan rinnalle.

”Suomalainen hunaja on yhdentyyppistä. Maailmassa on tuhansia kukkia, ja kaikista tulee erilaista hunajaa. Erilaisten hunajien tarjoamisessa on ajatuksena rikastuttaa suomalaisten arkea. Ollaan muutenkin koettu, että hunajamaailma on yhtä suurta perhettä. ” – Kimmo Koivulehto, Hunajainen SAMin toimitusjohtaja

Jäikö kysyttävää? Ota yhteyttä asiantuntijaamme!

Juha Tanskanen

Avainasiakaspäällikkö

Kaupalliset suhteet; foodservice-asiakkaat. Tuoteryhmävastuina kahvi, viini ja muu alkoholi, puuvilla, tee, hunaja, mausteet ja pähkinät

+358 41 317 8887