Elämiseen riittävät ansiot

Elämiseen riittävä palkka on ihmisoikeus. Se on myös edellytys monen muun ihmisoikeuden toteutumiselle. Reilu kauppa pyrkii siihen, että viljelijät ja viljelmien työntekijät saisivat työstään elämiseen riittävät ansiot.

Lue Reilun kaupan takuuhinnasta

Reilu toimeentulo on jokaisen oikeus 

Elämiseen riittävä palkka on ihmisoikeus. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus palkkaan ja ihmisarvoiseen toimeentuloon. Näin sanotaan jo vuonna 1948 hyväksytyssä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa. Kun puhutaan muista kuin palkkatöissä olevista ihmisistä, esimerkiksi kahvia tai kaakaota viljelevistä pienviljelijöistä, käytetään käsitettä elämiseen riittävä ansiot.  

Molemmissa on kyse samasta asiasta. Työllä tai tuotannolla tulisi saada elintaso, joka kattaa perheen perustarpeet, kuten ruoan, asumisen, puhtaan juomaveden, terveydenhuollon sekä mahdollisuuden jäädä eläkkeelle ja säästää yllättäviin menoihin.  

Tällä hetkellä maailmassa ollaan kaukana tavoitteesta. Kansainvälisen työjärjestön ILOn mukaan 780 miljoonaa työssä käyvää ihmistä elää köyhyydessä.  

Paljonko elämiseen riittävät ansiot ovat?  

Se millaiset tulot riittävät elämiseen, riippuu maasta ja paikkakunnasta sekä siitä, asuuko maaseudulla vai kaupungissa. Suurten valtioiden, kuten Intian, sisällä alueelliset erot ovat suuria.  

Reilu kauppa on ollut mukana perustamassa kansainvälistä Global Living Wage Coalition -oraganisaatiota, joka määrittelee elämiseen riittävien ansioiden määrää. Reilu kauppa ja Global Living Wage Coalition ovat laskeneet niin sanotun Anker-menetelmän avulla elämiseen riittävien ansioiden määrän useille alueille. Lisäksi monille sektoreille on määritelty oma ansiotasonsa: esimerkiksi kahvin tai hedelmien tuotantoon, kalatalouteen ja tekstiiliteollisuuteen. Laskelmat löytyvät Global Living Wage Coalitionin sivuilta. 

Oikean tulotason määrittelemisessä tarkastellaan muun muassa asumisen, vaatteiden, liikkumisen ja muiden elinkustannusten paikallisia hintoja sekä esimerkiksi Maailman terveysjärjestön suosituksia. Laskelmissa huomioidaan myös keskimääräinen perhekoko ja aikuisten ansiotyö. Joskus lain määrittelemä minimipalkka on lähellä elämiseen riittävää tasoa, mutta useimmiten siitä jäädään kauas.  

Elämiseen riittävät ansiot ovat osa yritysvastuulainsäädäntöä 

Elämiseen riittävä palkka on siis jo itsessään ihmisoikeus. Lisäksi se on usein edellytys muiden ihmisoikeuksien toteutumiselle. Esimerkiksi lapsityövoiman hyväksikäyttöön johtaa nimenomaan perheen aikuisten köyhyys.  

Ihmisoikeudet ovat keskeinen osa lisääntyvää yritysvastuulainsäädäntöä, jonka taustalla on globaalisti hyväksytyt YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet (UNGP) vuodelta 2011. YK:n periaatteiden mukainen huolellisuusprosessi ihmisoikeusriskien tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi kuuluu OECD:n toimintaohjeisiin monikansallisille yrityksille sekä Euroopan unionin yritysvastuudirektiiviin (CSDDD).  

Riittävän toimeentulon turvaaminen tulee huolellisuusvelvoitteen mukaisesti sisällyttää yrityksen käytäntöihin ja johtamisjärjestelmiin. Sitä koskevat riskit ja vaikutukset tulee kartoittaa ja pyrkiä tämän jälkeen tehokkaasti pysäyttämään, lievittämään tai ehkäisemään. Tarvittaessa yrityksen tulee muuttaa ostokäytäntöjään ja sopimuksiaan.  

Lisäksi yritysten pitää käydä merkityksellistä vuoropuhelua toimintansa kohteena olevien tahojen kanssa. Näitä voivat olla esimerkiksi yrityksen omien toimitusketjujen raaka-ainetuottajat ja työntekijät. Myös ILO korostaa vuoden 2024 linjauksessaan vuoropuhelun merkitystä: elämiseen riittävän palkan määrittelyssä tulee vahvistaa vuoropuhelua työntekijöiden tai näiden edustajien kanssa sekä tukea paikallisia työehtosopimusneuvotteluita pitkäaikaisen sitoutumisen aikaansaamiseksi.  

Vuonna 2024 OECD julkaisi yrityksille kattavan ohjeistuksen, joka koskee nimenomaan elämiseen riittäviä palkkoja ja ansioita esimerkiksi maataloustuotteiden tuotannossa.  

Reilun kaupan työkaluina minimipalkka, takuuhinta, viitehinta ja Reilun kaupan lisä 

Reilu kauppa tekee työtä sen eteen, että viljelijät ja viljelmien työntekijät saisivat työstään elämiseen riittävät tulot. Lisäksi sertifioitujen tuotteiden on oltava hinnoiltaan houkuttelevia sekä kuluttajille että tuotteilla kauppaa käyville yrityksille, jotta Reilun kaupan hyödyt voivat ylipäänsä toteutua,  

Reilun kaupan kriteerit määrittävät suurtilojen työntekijöiden vähimmäispalkat ja pienviljelijöiden tuottamien raaka-aineiden takuuhinnat. Takuuhinta kattaa tuotannon kustannukset ja toimii turvana silloin kun markkinahinnat romahtavat alle tuotantokustannusten.  

Viljelijöiden saamat takuuhinnat ja työntekijöiden minimipalkat eivät kuitenkaan yksinään riitä nostamaan tuloja elämiseen riittävälle tasolle. Siksi monelle tuotteelle on laskettu myös elämiseen riittäviin ansioihin ulottuva Living Income Reference Price -viitehinta.  

Hyvinvoinnin kasvattaminen koko toimitusketjussa vaatii kaikkien arvoketjuun osallistuvien tahojen määrätietoista pyrkimystä kohti elämiseen riittäviä ansioita. Osapuolten tulee myös ymmärtää, että tuottajille maksetut hinnat ja työntekijöille maksettavat palkat näkyvät väistämättä tuotteiden hinnoissa.  

Reilun kaupan kriteereissä palkkoja nostetaan määrätietoisesti kohti elämiseen riittäviä ansioita: suurtilojen työntekijöiden palkkojen tulee nousta vuosien varrella ja palkoista pitää neuvotella kollektiivisesti. Sekä suurtilojen työntekijöille että pienviljelijöille maksetaan myös erillistä Reilun kaupan lisää, jota käytetään yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin, esimerkiksi terveydenhuollon kehittämiseen. Summasta voi halutessaan käyttää osan myös suoraan tulotason nostamiseen.  

Tuottajien toimeentulon kannalta on merkittävää myös se, kuinka suuren osan tuotteistaan he saavat myytyä Reilun kaupan markkinoille perinteisten markkinoiden sijaan. Reilu kauppa tukee viljelijöitä muun muassa parantamalla viljelyn tuottavuutta ja kehittämällä viljelijäosuuskuntien toimivuutta. Kun pienviljelijä saa elämiseen riittävät ansiot, hänen on myös helpompi maksaa mahdollisille kausityöntekijöilleen elämiseen riittäviä palkkoja. 

Katso lisätietoa elämiseen riittävistä ansioista: