Mitä Reilut korkeakoulut tekevät?

Eikö omalla korkeakoulullasi ole vielä Reilun kaupan arvonimeä? Katso vinkkejä, mitä arvonimen saaneet korkeakoulut tekevät Reilun kaupan edistämiseksi.

Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pori
Diak on mukana Porin kaupungin kannatustyöryhmässä ja Diakin opiskelijat ovat esiintyneet banaanipuvuissa muun muassa Pori Jazzeilla ja Suomi Areenalla kertoen Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimestä. Diakonia-ammattikorkeakoulun Porin yksikössä on jaettu Reilun kaupan banaaneja pääsykoepäivinä.

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopistossa tehdään tutkimusta, joka tarjoaa ratkaisuja globaaleihin haasteisiin. Yliopisto pyrkii vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen myös omassa toiminnassaan. Tavoitteena on tehdä Reilusta kaupasta koko yliopistoyhteisön yhteinen asia. Mukana ovat opiskelijat, henkilökunta, ravintolatoimijat sekä yliopiston kumppanit. HYY käyttää Reilun kaupan tuotteita todella paljon, ja viestii reiluudestaan selkeästi. Helsingin yliopisto on myös järjestänyt seminaareja ja keskustelutilaisuuksia Reilun kaupan teemoista.

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopistossa kaikki tiedekunnat ja monet ainejärjestöt ovat ottaneet käyttöönsä Reilun kaupan kahvin ja teen, ja niitä tarjotaan myös yliopiston kaikissa ravintoloissa. Myös Tampereen yliopiston yliopistotuotteissa on huomioitu Reilu kauppa: valikoimissa olevat tekstiilit on tehty Reilun kaupan puuvillasta. Tampereen yliopiston opiskelijoille on järjestetty Reiluttaja-koulutuksia osana eri opintokokonaisuuksia sekä seminaareja ja keskustelutilaisuuksia. Tampereen yliopisto on myös haastanut Tampereen muut korkeakoulut reiluiksi. Reilu kauppa on esillä joka vuosi Tamyn kaupunkisuunnistustapahtumassa.

Itä-Suomen yliopisto
Yliopiston ravintolat ovat ottaneet Reilun kaupan tuotteet laajasti valikoimiinsa ja osallistuvat myös yliopiston kannatustyöryhmän toimintaan. Itä-Suomen yliopiston Kuopion yksikkö on myös ollut mukana tukemassa Kuopion kaupungin Reilun kaupan kaupunki -kampanjaa. Joensuun yksikkö on ollut banaanipuvuissa viestimässä arvonimessä Sci-Fest tapahtumassa. Kestävä kehitys on sisällytetty opintoihin, ja alueen muiden korkeakoulujen kanssa järjestetään kestävän kehityksen seminaareja.

Jyväskylän yliopisto
Yliopisto on järjestänyt banaanitempauksen jo useana vuonna ja kannustanut opiskelijoita valitsemaan kaupassa Reilun kaupan banaanin. Yliopiston ravintoloitsijalla Sonaatilla on käytössään laaja valikoima Reilun kaupan tuotteita, ja niistä viestitään asiakkaille. Jyväskylän yliopistolla on oma edustaja Jyväskylän Reilun kaupan kaupungin kannatustyöryhmässä.

Turun ammattikorkeakoulu
Turun ammattikorkeakoulu on järjestänyt yhdessä Eettisen kaupan puolesta ry:n ja Reilu kauppa ry:n kanssa Reiluttaja-koulutuksen opiskelijoilleen. Turun amk on myös mukana viemässä Reilu kampus -kampanjaa Turussa, jossa tavoitteena saada kaikki kaupungin korkeakoulut reiluiksi. Turun amk:n opiskelijakunta on haastanut kaikki ainejärjestöt viettämään Reilua kahvitaukoa ja se on järjestänyt banaanipukutempauksia useana vuonna. Opiskelijakunta on myös viestinyt Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimestä vaihtareille suunnatuissa tapahtumissa.

Turun yliopisto
Turun yliopisto on yliopistotasoisesti päättänyt, että catering-palvelujen tilaamisessa siirrytään käyttämään aina Reilun kaupan kahvia ja teetä, ja että tämän päätöksen myötä Reilun kaupan kahvin ja teen käytön osuus yliopiston tiedekuntien ja yksiköiden kahvi- ja teetarjoiluista kokonaisuutena laskien on noin 90 prosenttia.

Yrkeshögskolan Novia
Turun Yrkeshögskolan Novia on saanut Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimen vuonna 2013 ja on mukana Turun amk:n kanssa Reilu kampus -kampanjassa reiluttamassa muita Turun korkeakouluja.


Tutustu myös Reiluttaja-koulutukseen!