Ota haltuun yksi näistä ekoteoista Maailman ympäristöpäivänä

Turun ammattikorkeakoulun energia- ja ympäristötekniikan opiskelijat Emmi Nokkala ja Minna Harju keräsivät yhteen viisi helppoa arjen vinkkiä, joilla lievittää ympäristöahdistusta. Reilun kaupan kannatustyöryhmän jäseninä haluamme muistuttaa pienten ekotekojen tärkeydestä.

Maailman ympäristöpäivää vietetään joka vuosi kesäkuun 5. päivä. Vuonna 2022 järjestettävä ympäristöpäivä on historiallinen, sillä jo vuodesta 1974 asti pidetty Maailman ympäristöpäivä täyttää 50 vuotta! Vuosi vuodelta suuremmaksi kasvanut kansainvälinen tapahtuma ympäristön hyvinvoinnin lisäämiseksi tavoittaa jo yli 150 maata. Globaali foorumi osallistaa hallituksia, yrityksiä, kouluja ja yhteisöjä lisäämään tietoisuutta ympäristöteoista sekä innoittaa kohti positiivista muutosta.

Maailman menosta tiedotetaan ennätystahtiin ja ikäviltä uutisilta on mahdotonta välttyä. Sodat, epävarmuus, korona, epätasa-arvoisuus ja ilmastonmuutos ovat jatkuvasti uutisaiheina. Tämän vaikean ajan keskellä voi olla vaikea ajatella, että omilla teoilla ei ole merkitystä. Keräsimme vinkkejä opiskelijan näkökulmasta ympäristöahdistukseen. Nappaa listalta yksi uusi ekoteko, joka sopii omaan arkeesi. Muista, pienet asiat vaikuttavat!

1. Älypuhelimen kierrätys

Monella meistä löytyy laatikon nurkista vanha älypuhelin – sen vieminen kierrätykseen onkin todella iso ekoteko! Yhden älypuhelimen valmistamiseen käytetään noin neljääkymmentä eri ainetta, joista osa on harvinaisia metalleja. Kierrätettynä puhelimesta voidaan erottaa siihen käytetyt ainesosat ja akku ja mahdollistaa materiaalien kierto. Tällä hetkellä vain 20 % kaikista puhelimista päätyy kierrätykseen. (Hanhinen 2020).

2. Kiinnitä huomiota ruokailutottumuksiisi

Kiinnitä huomiota ruokaostoksia tehdessä, mitä merkkejä tuotteissasi on. Reilun Kaupan merkki tarkoittaa, että tuotteen valmistuksen eri vaiheissa on huomioitu viljelijät, työntekijät, työolot sekä ympäristö! (reilukauppa.fi). Ruokahävikkiä voi välttää suunnittelemalla viikon ruokaostokset, hyödyntämällä tähteet ja säilyttämällä ruokaa oikein. Hyödynnä esimerkiksi K-ruoan reseptisivua, joka tarjoaa sinulle reseptejä kotoa löytyvien ruoka-aineiden mukaan tai nappaa ravintolatason hävikkiruokaa mukaasi Resq-sovelluksesta.

3. Suosi julkisia kulkuneuvoja

Mahdollisuuksien mukaan hyödynnä kimppakyytejä ja julkisia kulkuneuvoja. Opettele kesäksi uusi taito ja kulje lyhyet matkat rullaluistimilla tai lonkkarilla!

4. Vaatteiden elinkaaren pidentäminen

EU:ssa vaatteet ovat neljänneksi suurin ympäristön kuormittaja. Vaatteiden valmistuksen eettisten kysymysten lisäksi uusien vaatteiden tuottamat ympäristöpäästöt ovat huomattavia. Jo yhden puuvillapaidan valmistukseen kuluu keskimäärin 2500 litraa vettä. (Paulin 2018). Uuden vaatteen ostamisen sijaan kannattaa miettiä tarvitsetko kyseistä vaatekappaletta – onko sille käyttöä vielä vuoden kuluttua? Vaatekaapin sisältöön saa vaihtelua myös lainaamalla vaatteita, kokeile vaatelainaamoa tai iske kaverin kaapille!

5. Pidä tauko ja nauti luonnosta

Säännöllinen sosiaalisen median ja uutisvirran selaaminen kuormittaa mieltä ja voi lisätä huolta ja ahdistusta. Hiljennä ilmoitukset puhelimesta ja keskity asioihin, jotka tuovat hyvää oloa. Lähde vaikka kävelylle ystävän kanssa, jättäkää puhelimet kotiin ja nauttikaa luonnosta!

Emmi Nokkala

 

 

 

 

 

 

 

Minna Harju ja Emmi Nokkala opiskelevat Turun ammattikorkean energia- ja ympäristötekniikkaa. Turun ammattikorkeakoulu on Reilun kaupan korkeakoulu.

Lähteet: