Reilua viiniä viljelemällä saa lapset vaikka yliopistoon

Chilen maaseudulla, Sagrada Familian kylässä sijaitseva Reilun kaupan viininviljelijäosuuskunta Vinos Lautaro täytti tammikuun lopussa 20 vuotta. Syytä juhlaan todella oli, sillä ei ole itsestään selvää, että viiniä viljelemällä voi tulla toimeen, ja että tämä pieni viininviljelijäosuuskunta on olemassa tänäkin päivänä. Heidän omien sanojensa mukaan, se on täysin Reilun kaupan ansiota.

Vinos Lautaron osuuskuntaan kuuluu 23 pienviljelijää, joista suurin osa on ollut mukana osuuskunnassa koko sen 20-vuotiseen taipaleen ajan. Heidän viljelmänsä ovat todellakin pieniä, toiset juuri ja juuri sillä rajalla, että elinkeino on taloudellisesti kannattavaa. Näillä viljelijöillä on ässä hihassaan, sillä he ovat hankkineet osuuskunnalleen Reilu kauppa -sertifioinnin. Sertifioinnin ansiosta he saavat tyypillisesti jopa yli kaksinkertaisen korvauksen sadostaan tavanomaiseen markkinahintaan verrattuna. Ero on siis huomattava Chilen markkinoilla, jossa perinteisesti viinistä maksettava hinta ei ole pienviljelijälle taloudellisesti kestävällä tasolla.

Pääsin juhlaviikon kunniaksi vierailemaan osuuskunnassa ja kahdella osuuskunnan viinitarhalla, jotka kuuluvat Clorindo Retamalille ja Jorge P Rejesille. Heidän työnsä on hyvin fyysistä ja rankkaa, ja he tekevät kaikki viinitarhalla tarvittavat työt pääosin itse. Aikanaan vaatimattomista taustoista ponnistaneina nuorina miehinä heidän omat haaveensa korkeasta koulutuksesta korkeine lukukausimaksuineen olivat täysin tavoittamattomissa. Ajatus viininviljelijän karusta kohtalosta olikin aikanaan tuntunut heistä surulliselta ja lohduttomalta. Mutta minä näin edessäni hyvinkin voimaantuneita herrasmiehiä. Reilun kaupan ansiosta he ovat pystyneet elättämään itsensä ja perheensä, sekä kehittämään tuotantoaan. Auringossa kylpevä viinitarha lähes kypsine rypäleineen oli vaikuttava näky jo itsessään, mutta sitäkin suuremman vaikutuksen minuun teki se ylpeys, millä miehet nyt esittelivät tarhojaan. Oli hienoa nähdä, että he todella arvostavat työtään ja sen tulosta.

Ja tulosta on vuosien saatossa tullutkin. Kaikista hienoin asia, mistä Retamal ja Rejes ylpeydellä kertoivat, on korkean koulutuksen mahdollistaminen viljelijäosuuskunnan jäsenten lapsille. Saatuaan Reilu kauppa -sertifioinnin, viljelijät ovat investoineet Reilun kaupan lisää mm. rahastoon, jolla on katettu viljelijöiden lasten koulumaksuja. Jo 25 nuorta ammattilaista on valmistunut yliopistoista Reilun kaupan lisän turvin. Yliopistotutkinto on Chilessä nykypäivänäkin merkittävä saavutus, joka vaatii suuria taloudellisia investointeja. Miten upea ja kauaskantoinen vaikutus Reilulla kaupalla on siis ollutkaan näiden perheiden elämässä!

Toki tämän viljelijäosuuskunnan Reilun kaupan myötä saavuttamat hyödyt ovat kiinnostaneet muitakin. Vinos Lautaro ei tosin voi ottaa uusia jäseniä, sillä ensin heidän pitäisi saada riittävästi Reilun kaupan viiniä ostavia asiakkaita, jotta kysyntää riittäisi myös uusien, osuuskuntaan liittyvien viljelijöiden sadolle. Tämä temppu onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Valitettavasti eurooppalaiset haluavat chileläisen viininsä mahdollisimman halvalla

Vaikka Reilu kauppa on nykypäivänä länsimaissa tunnetumpi kuin koskaan, ei sopivia ostajia ole aina aivan helppo löytää. Usein on nimittäin niin, että eurooppalainen ostaja haluaa kyllä ostaa tuotteita, mutta ilman Reilu kauppa -sertifiointia, eli käytännössä halvemmalla. Kun kuuntelin näitä tarinoita matkani aikana useammaltakin chileläiseltä tuottajalta, tunsin pientä häpeää eurooppalaisuuteni puolesta. Viljelijä on investoinut osan pienestä elinkeinostaan sertifoitumiseen, ja noudattaa tuotannossaan yksityiskohtaisia kriteereitä, ja silti eurooppalainen ostaja pyrkii viljelijän ponnisteluista huolimatta painamaan hinnan alas.

Blogin kirjoittanut Taika Koivula vieraili Chilessä tammikuun lopussa.

On ollut Vinos Lautaron onni löytää eurooppalaisia ostajia, jotka ovat myös halunneet olla mukana Reilussa kaupassa ja mahdollistaa tämän positiivisen kehityksen tuottajayhteisössä. Meillä Suomessakin on joitakin vuosia sitten ollut mahdollista ostaa Lautaron Reilun kaupan viinejä, vaikka tällä hetkellä niitä ei olekaan saatavilla. Suomalaiset kyllä ostavat huomattavan antaumuksellisesti juuri chileläisiä viinejä, joten pysyn optimistisena, että Lautaron ja muiden chileläisten Reilun kaupan tuottajien viinit vielä tulevaisuudessa tulevat entistä paremmin meidänkin ulottuvillemme tänne pohjolaan. Kyse on lopulta siitä, onko meillä suomalaisilla halua tehdä reiluja ostosvalintoja, ja haluavatko suomalaiset yritykset olla mukana tuomassa niitä meidän ulottuvillemme. Minä uskon, että näin on. Pienet reilut valintamme voivat avata ihmisille ovia parempaan elämään, ja näitä valintoja sekä me suomalaiset kuluttajat että yritykset teemme jatkuvasti enemmän. Kiitos siitä, että näin on.

Teksti: Taika Koivula
Kirjoittaja
työskentelee Reilu kauppa ry:ssä viinin parissa.