Ei ihmisoikeuksia ilman toimeentuloa
5.2.2019

Reilussa kaupassa ei ole kyse vain ihmisoikeuksien kunnioittamisen vaatimisesta. Oleellista on myös se, että kaupankäynnin ehdot mahdollistavat ihmisoikeuksien kunnioittamisen.

Lapsityövoiman hyväksikäytön kieltäminen ei riitä. Jos kaakaonviljelijöille ei makseta heidän myymästään kaakaosadosta riittävästi, heillä ei ole varaa muuhun kuin ilmaiseen työvoimaan eli lapsiin. Reilun kaupan kaakao-osuuskunnat ovat käyttäneet heille maksettuja Reilun kaupan lisiä mm. koulujen rakentamiseen, koulutarvikkeisiin ja opettajien palkkoihin. Kuva Reilun kaupan lisillä rakennetusta koulusta Norsunluurannikolta. (Kuva: Nabil Zorkot)

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun ensimmäiset Reilun kaupan merkkituotteet esiteltiin suomalaisissa ruokakaupoissa. Ensimmäinen ja yhä tunnetuin Reilun kaupan tuote on kahvi, mutta Reilu kauppa sertifioi satoja muitakin kehittyvissä maissa valmistettuja tuotteita. Reilulla kaupalla vähennetään köyhyyttä reilujen kaupankäynnin ehtojen avulla: sertifiointi tarjoaa köyhien maiden viljelijöille ja suurtilojen työntekijöille mahdollisuuden parantaa toimeentuloaan sekä päättää itse omasta tulevaisuudestaan.

Heti lanseerauksen jälkeen tuotteita myytiin Suomessa muutamalla miljoonalla eurolla vuodessa, mutta vuosien varrella pienestä on tullut suurta. Vuonna 2017 suomalaiset ostivat Reilun kaupan tuotteita jo 234 miljoonalla eurolla.

Yritysten rooli selkiytynyt

Reilun kaupan valtavirtaistuminen on vauhdittanut vastuullisuuskysymysten esiin nousemista myös muilla toimialoilla. Enää mikään yritys ei voi ummistaa silmiään siltä, minkälaisia työ- ja tuotanto-oloja sen toimitusketjuista löytyy. Nykyään melkein kaikki väittävät olevansa vastuullisia, mutta tärkeää kiinnittää huomiota siihen, mihin eri vastuullisuusväittämät perustuvat. Kuka vastuullisuuden määrittelee – yritys itse vai jokin ulkopuolinen taho? Mitä keneltäkin vaaditaan? Kuka valvoo vaatimusten noudattamista?

Yritysvastuu voidaan määritellä enemmän ja vähemmän kunnianhimoisesti, mutta yhdestä asiasta on päästy viime vuosina yhteisymmärrykseen. Yritysten tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja yrityksillä on vastuuta siitä, miten ihmisoikeudet toteutuvat niiden toimitusketjuissa. YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa periaatteissa linjataan, että yritysten on kartoitettava oman toimintansa ja tuotantoketjujensa ihmisoikeusongelmia, minimoitava ja korjattava suurimmat ongelmat ja kerrottava edistymisestään julkisesti. Nykyään onkin itsestään selvää, että yritykset kieltävät ihmisoikeuksien rikkomisen omissa toimitusketjuissaan. Ihmisoikeusloukkausten kieltämisen ja kartoittamisen lisäksi myös itse kaupankäynnin tulisi mahdollistaa ihmisoikeuksien toteutuminen. Kieltämisestä ja kartoittamisesta ei ole hyötyä, jos kaupankäynnille samalla asetetut muut ehdot lisäävät ihmisoikeuksien polkemisen todennäköisyyttä.

Länsiafrikkalaisilla kaakaotiloilla lapsityövoiman hyväksikäyttö on hyvin yleistä. Työ on fyysisesti raskasta ja jopa vaarallista, sillä se edellyttää viidakkoveitsen käyttöä. Reilun kaupan tiloilla lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty. Kuvassa norsunluurannikkolainen Reilun kaupan kaakaonviljelijä Kouakou Ciryl leikkaa kaakaopalkoa irti viidakkoveitsellä. (Kuva: Luc Gnago)

Mitä köyhemmät olot, sitä suurempia ovat ihmisoikeusriskit

Kehittyviin maihin ulottuvien toimitusketjujen yksi vakavimmista ihmisoikeusrikkomuksista on lapsityövoiman hyväksikäyttö. Tällä hetkellä noin 152 miljoonaa lasta tekee terveydelleen tai koulunkäynnilleen haitallista työtä. Tämä on suurin piirtein kaksi kertaa koko Euroopan yhteenlaskettu lapsimäärä.

Moni köyhien maiden lapsista tuottaa elintarvikkeita myös meille. Yksi suurimmista riskeistä piilee kaakaontuotannossa: suurin osa maailman kaakaosta tuotetaan Länsi-Afrikassa, ja siellä kaakaopelloilla työskentelee pari miljoonaa lasta. Pahimmillaan lapset on myyty kaakaotiloille naapurimaista, ja he työskentelevät pelloilla lapsiorjina.

Ongelma on niin laaja, että lasten viljelemää kaakaota löytyy taatusti myös suomalaisten kauppojen suklaavalikoimista.

Lapsityövoiman hyväksikäyttöä on kaakaontuotannossa, vaikka ongelma on tiedossa ja kaikki kaupankäynnin osapuolet ovat kieltäneet lapsityövoiman hyväksikäytön. Osa vastuullisuusaloitteista – Reilu kauppa mukaan lukien – jopa valvoo lapsityövoiman hyväksikäyttökieltoa, mutta valvonta ei ole yksin riittänyt poistamaan ongelmaa. Mistä tämä johtuu?

Kyse on myös tuotteen hinnasta: kun viljelijä saa kaakaosta toimeentulon mahdollistavan korvauksen, hän pystyy lähettämään lapsensa kouluun. Länsi-Afrikan pelloilla työskentelee lapsia, sillä viljelijäperheiden aikuiset eivät tule toimeen ilman lasten työpanosta. Tämä pätee ihmisoikeusrikkomuksiin yleisemminkin: mitä köyhempi maa ja maanviljelijä, sitä todennäköisemmin toimeentulon haasteista seuraa myös ihmisoikeushaasteita.

Esimerkkiä kotimaisesta keskustelusta

Viime kesän kuivuus on kääntänyt katseemme erityisesti suomalaisten viljelijöiden heikentyneeseen asemaan. Sadot pienenivät ja viljelijöiden toimeentulo oli entistäkin tiukemmalla. Kotimaisen tuotannon ahdinkoa koskevassa keskustelussa jokainen meistä tuntuu ymmärtävän sen, että viljelijän tuotteesta saama korvaus on osa tuotteen ja tuotannon vastuullisuutta.

Kun siirrytään Suomen rajojen ulkopuolelle, tämä yksinkertainen logiikka tuntuu monesti unohtuvan. Ikään kuin olisi suorastaan luonnonlaki, etteivät köyhässä maassa meille ruokaa viljelevät perheet ja yhteisöt tule työllään toimeen.

Reilun kaupan tuotteiden jatkuvasti kasvava suosio on tässä suhteessa tervetullut poikkeus. Reilun kaupan tuotannossa viljelijäyhteisölle maksettavalle korvaukselle on säädetty alaraja, Reilun kaupan takuuhinta. Takuuhinta on pyritty määrittelemään tasolle, joka mahdollistaa pienviljelijöille säällisen toimeentulon ja myös mahdollisuuden lähettää lapsensa koulutielle. Sen päälle maksetaan erillistä Reilun kaupan lisää, jota viljelijät käyttävät koko yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin, kuten koulutuksen ja terveydenhuollon kohentamiseen ja tuotannon laadun kehittämiseen.

Reilu kauppa on tässä lähestymistavassaan valitettavan yksin, sillä yleensä köyhiin maihin ulottuvissa vastuullisuusaloitteissa ja -vaatimuksissa ei juuri hinnoista puhuta. Kotimaisten viljelijöiden ahdinkoa koskeva keskustelu herättää kuitenkin toiveita siitä, että toimeentulon ja tuotteen hinnanmuodostuksen välinen yhteys aletaan huomioida aiempaa laajemmin myös Suomen rajojen ulkopuolella. Toimialasta ja tuotteesta riippumatta on hyvä muistaa, että köyhissä maissa polkuhinnoilla poljetaan usein myös ihmisoikeuksia.

Janne Sivonen
Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja

Artikkeli on julkaistu aiemmin Elintarvike ja Terveys-lehdessä nro 6/2018