Jaa: Finnwatchin eilen julkaisema raportti on herättänyt vilkasta keskustelua kahvinviljelyn tuotanto-oloista. Raportti kuvaa juuri niitä ongelmia, joita ratkomaan Reilu kauppa on aikanaan perustettu. (Lue myös koko raporttia koskeva kommenttimme.) Reilu kauppa ja muut sertifioinnit ovat jääneet raporttia koskevassa julkisessa keskustelussa varsin vähälle huomiolle. Lähinnä julkisuudessa on muistutettu siitä, että Finnwatch vaatii yrityksiä käyttämään kolmannen osapuolen vastuullisuussertifiointeja ainoana systemaattisena ja laajasti saatavilla olevana tapana kehittää hankintaketjun vastuullisuutta. Sekä raportissa että sitä koskevassa keskustelussa on sivuttu vain hyvin vähän sitä, mitä eri sertifioinnit käytännössä vaativat tai eivät vaadi sertifioiduilta tuottajilta. Finnwatchin raportin osalta fokus on sikäli ymmärrettävä, että järjestö julkaisi jo aiemmin tänä vuonna vastuullisuussertifiointien vertailun. Siinä Reilu kauppa pärjäsi parhaiten. Pyrin omalta osaltani täydentämään Finnwatchin käynnistämää keskustelua arvioimalla Finnwatchin raportissaan esittämiä suosituksia eri sertifioinneille Reilun kaupan näkökulmasta. Finnwatchin suositus sertifioinneille: ”Vastuullisuusjärjestelmien tulee osana Global Living Wage -koalitiota toteuttaa elämiseen riittävän palkan laskelma Hondurasissa ja varmistaa muiden sertifioidun kahvin arvoketjun toimijoiden tuki laskelmien tulosten toimeenpanemiselle.” Finnwatch suosittelee myös kahvitiloille elämiseen riittävän palkan maksamista työntekijöille, ja kahvipaahtimoilta ja vähittäiskauppiailta Finnwatch vaatii niin ikään ponnisteluita kahvitilojen palkkatyövoiman toimeentulon parantamiseksi. Finnwatchin suositus sertifioinneille on osin helppo toteuttaa: Global Living Wage -koalition piirissä tehdään jo elämiseen riittävän palkan maakohtaisia laskelmia, ja varmasti sellainen saadaan jossain vaiheessa myös Hondurasille. Suosituksen jälkimmäinen osa onkin sitten paljon monimutkaisempi: mitä sertifiointien pitäisi käytännössä tehdä varmistaakseen arvoketjun toimijoiden tuki elämiseen riittävän palkan maksamiselle? Oikeastaan sertifioinnit – Reilu kauppa mukaan lukien – pääsevät tässä suosituksessa turhankin vähällä. Tuen varmistaminen tavoitteen saavuttamiseksi on sen verran epämääräinen vaatimus, että sen noudattaminen mahdollistaisi verrattain näennäisten vaatimusten esittämisen ja kauniit juhlapuheet ilman, että palkat todellisuudessa nousevat. Periaatetasolla kaikki tukevat tavoitetta varmasti jo nyt. Oleellista on se, mitä itse kukin tekee asialle, sertifioinnit mukaan lukien. Jos elämiseen riittävä palkkataso halutaan saavuttaa kahvintuotannossa, niin Hondurasin pientiloilla tavoitteen saavuttaminen on paljon suuremman työn takana kuin suurilla kahviplantaaseilla. Reilun kaupan viljelijöiden keskimääräinen tilakoko on Hondurasissa 2,6 hehtaaria. Hondurasissa tyypillinen Reilun kaupan kahvia tuottava pientila mahtuu siis 3-4 jalkapallokentälle, ja sillä viljellään suurin piirtein 90 suomalaisen keskimääräistä kahvinkulutusta vastaava kahvimäärä vuodessa. Suurin osa Reilun kaupan viljelijöistä ei saa myytyä läheskään koko tuotantoaan Reilun kaupan markkinoille, eivätkä pienviljelijät saa itsekään sadostaan elämiseen riittävää palkkatasoa vastaavaa korvausta. Köyhän on vaikea maksaa köyhyysrajan ylittäviä palkkoja, joten toimeentulon kohentaminen Reilun kaupan tuotannossa edellyttää lisää Reilua kauppaa. Tässä mielessä tilanne näyttää hyvältä, sillä Reilun kaupan kahvin myynnit ovat olleet jatkuvasti kasvussa. Samalla on kuitenkin todettava, että vaikka pienviljelijät saisivat koko tuotantonsa reiluna kaupaksi, niin siinäkään tapauksessa tuottajapäähän jäävä rahamäärä ei nykyisellään riittäne elämiseen riittävään palkkaan kaikkien pienviljelijöiden kausityövoimalle kaikissa maissa. Elämiseen riittävän palkan tasoa ei ole vielä laskettu läheskään kaikissa maissa yhteismitallisesti, mutta todennäköisesti tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi kahvin arvoketjun eri toimijoiden väliseen tulonjakoon nykyistä suurempia muutoksia. Ei ole kuitenkaan mitään syytä heittää hanskoja tiskiin, sillä asioita voi aina muuttaa parempaan suuntaan. Pienviljelijöille asetettuja vaatimuksia voisi kehittää esimerkiksi siihen suuntaan, että viljelijöiden oman tulotason koheneminen ja työntekijöiden palkkataso kytketään nykyistä tiukemmin toisiinsa. Mitä paremmin pienviljelijällä itsellään menee, sitä suurempaa palkkaa hänen työntekijöillensä voitaisiin edellyttää. Reilussa kaupassa on jo jonkin verran huomioitu se, että pienviljelijäosuuskunnissakin on pienempiä ja vähän suurempia tiloja. Suurempia työntekijämääriä työllistävien tilojen vaatimukset ovat osin tiukemmat kuin niiden, jotka työllistävät vain muutaman kausityöntekijän. On syytä selvittää, voitaisiinko tätä lähestymistapaa soveltaa enemmän myös kausityövoiman palkkatason huomioimisessa. Plantaaseilla elämiseen riittävän palkkatason vaatiminen on sekin haastavaa. Yksikään Finnwatchin raportissa tutkittu kahviplantaasi ei maksanut elämiseen riittäviä palkkoja. On selvää, että miljoonabisneksiä pyörittäviltä plantaaseilta elämiseen riittävän palkan vaatiminen on silti realistisempaa kuin kausityövoimaa palkkaavalta köyhältä pienviljelijältä. Reilu kauppa ei sertifioi plantaasikahvia, mutta esimerkiksi banaanissa myös plantaasituotanto on sallittua. Reilun kaupan palkkatyövoimaa koskevat vaatimukset suurtiloilla huomioivat elämiseen riittävän palkan: alaraja on lainmukainen minimipalkka, jota on nostettava säännöllisesti kohti elämiseen riittävää palkkatasoa. Pari vuotta sitten suurtiloja koskevia vaatimuksia uudistettiin mahdollistamalla Reilun kaupan lisän käyttö palkkoihin. Aiemmin lisää on käytetty suurtiloilla pelkästään koulutuksen ja terveydenhuollon kaltaisiin sosiaalisiin hankkeisiin, mutta nykyään lisistä 20 prosenttia (poikkeustapauksissa 50 prosenttia) voidaan käyttää suoraan palkkojen nostamiseen. Tämä on helpottanut jonkin verran elämiseen riittävän palkkatason tavoittelua. Esimerkiksi Dominikaanisessa tasavallassa uudistus tarkoittaa banaanityöläisille kuukauden ylimääräistä palkkaa. Lisähelpotukset Reilun kaupan lisien käytössä saattaisivat mahdollistaa suurtilojen elämiseen riittävän palkkatason joissakin maissa jo nyt, mutta todennäköisesti tavoite ei toteudu pelkästään Reilun kaupan lisällä. Jos lisiä käytettäisiin nykyistä enemmän palkanmaksuun, on varmistettava myös se, ettei järjestely heikennä ay-liikkeen roolia neuvotella työehdoista kollektiivisesti. Viime kädessä myös Reilussa kaupassa mukana olevilla suurtiloilla elämiseen riittävä palkkataso edellyttää sitä, että kaupankäynnin arvosta jää riittävän suuri siivu alkutuottajalle. Esimerkiksi Reilun kaupan teetä tuottavat tilat saavat myytyä reiluna vain 7 prosenttia tuotannostaan. Tällä lukemalla tuottajapäähän ei jää riittävästi rahaa elämiseen riittävien palkkojen maksamiseen. Tavoitteen saavuttamisen edellytys on siis se, että yritykset lisäävät Finnwatchin suositusten mukaisesti sertifioitujen tuotteiden ostamista, ja tietysti myös kuluttajien on ostettava sertifioituja tuotteita. Kaiken kaikkiaan on siis hyvä muistaa, ettei raha elämiseen riittävään palkkaan ei synny tyhjästä. Palkkarahat saadaan kaupankäynnistä, eli riittävän monen yrityksen ja kuluttajan pitää myydä ja ostaa sellaisia tuotteita, joiden kustannuksiin sisältyy myös elämiseen riittävä palkka työntekijöille. Finnwatchin suositus sertifioinneille: ”Järjestelmien tulee varmistaa, että työnvälittäjien käyttö kahvisektorin kausityöntekijöiden rekrytoinnissa, kuten gatot Brasiliassa ja maistrit Intiassa, huomioidaan sertifiointikriteereissä ja että ne kuuluvat auditointien piiriin. Lähtökohtana tulee olla, että työnantajan, ei työntekijän, tulee kattaa kaikki rekrytoinnista koituvat kustannukset.” Tämän suosituksen taustalla on se, että esimerkiksi Brasiliassa työnvälittäjät vähentävät omat kustannuksensa (esim. rekrytointi, kuljetus, majoitus, ruoka, valvonta, palkkahallinto) kausityöntekijöiksi pestattujen siirtotyöläisten palkasta. Pahimmillaan tämä voi johtaa velkaorjuuden kaltaiseen pakkotyön käyttöön. Finnwatchin raportissa kuvaamat työnvälittäjiin liittyvät epäkohdat eivät koskeneet Reilu kauppa -sertifioituja tiloja. Itse suositus on kuitenkin huomioitu Reilun kaupan tuotannolle säädetyissä vaatimuksissa ja valvonnassa jo nyt. Pienviljelijäyhteisöille säädettyjen vaatimusten kriteerissä 3.3.25 vaaditaan, että niin pysyvillä, kausi- kuin siirtotyöntekijöillä on oltava samat työehdot ja -edut. Työnvälittäjien käyttämistä siirto- tai kausityövoiman palkkaamiseen käsitellään pienviljelijöille säädetyissä vaatimuksissa kriteerissä 3.3.26. Siinä vaaditaan tehokkaita toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että myös työnvälittäjä täyttää Reilu kauppa -sertifioiduille pienviljelijöille annetut vaatimukset. Käytännössä tämä tarkoittaa työnvälittäjien valintaa koskevien ohjeistusten laatimista ja työnvälittäjien kautta hankittujen siirto- tai kausityöntekijöiden työolojen systemaattista valvontaa. Tämä vaatimus koskee sellaisia pienviljelijöitä, joilla on perheviljelijäksi merkittävä määrä palkkatyövoimaa (20 työntekijää vähintään kuukauden ajan vuodessa). Pienemmillä pienviljelijöillä ei liene tapana käyttää työnvälittäjiä kausityövoiman rekrytoimiseen. Suurtilojen työntekijöitä koskevissa vaatimuksissa on myös muita lisärajoituksia työnvälittäjien käytölle. Finnwatchin suositus sertifioijille: ”Järjestelmien tulee varmistaa, että auditointien aikana kuullaan myös työntekijöitä olosuhteissa, jotka mahdollistavat luottamuksellisuuden ja anonymiteetin suojan. Haastattelujen otoksessa tulee olla mukana työntekijöitä korkean riskin kategorioista kuten siirtotyöntekijät, kausityöntekijät, sekä työntekijöitä ryhmistä, jotka kohtaavat ympäröivässä yhteiskunnassa syrjintää esimerkiksi ihonvärin, sukupuolen, kielen, uskonnon, kansallisen tai yhteiskunnallisen alkuperän, syntyperän, kastin tai muun tekijän perusteella.” Finnwatchin raportissa kerrotaan intialaisista plantaasityöntekijöistä, joita työnantaja on pyytänyt poistumaan auditoijan saapuessa. Työntekijät väittivät Finnwatchin tutkijalle, että auditoijat haastattelevat vain työnantajien valitsemia työntekijöitä. Raportissa kuvatut tilanteet eivät koske Reilu kauppa -sertifioituja tiloja, ja Finnwatchin suositukset onkin jo huomioitu Reilun kaupan valvonnassa. Korkean riskin kategorioihin kuuluvien työntekijöiden haastatteleminen on oleellinen osa valvontaa. Reilun kaupan valvonnasta vastaava FLOCERT ohjeistaa valvojiaan: · Valitsemaan haastateltavat aina itse. Valvoja ei koskaan haastattele työntekijöitä, joita työnantajan edustaja on ehdottanut tai tuonut haastateltavaksi. · Selittämään haastateltaville, etteivät työnantajan edustajille kerrota missään olosuhteissa mitään, mitä työntekijät kertovat haastatteluissa. · Toteuttamaan haastattelut paikassa, jonka työntekijät kokevat turvalliseksi. Valvoja ei koskaan saa haastatella työntekijöitä työnantajan edustajien nähden tai työnjohdon tiloissa. Valvojat saavat luottamuksellisuuden varmistavista haastattelutekniikoista ja -säännöistä koulutusta, ja heidän toimintaansa valvontakäyntien aikana evaluoidaan säännöllisesti. Erityisesti pienviljelijöiden kausityövoiman haastatteleminen vaatii riittävää osaamista, ammattitaitoa ja paikallistuntemusta. Pelkästään heidän tavoittamisensa voi olla hankalaa, sillä pientilojen kausityöläiset työskentelevät laajalla alueella vain pienen osan vuodesta, ja työntekijöiden vaihtuvuus voi olla suurta. Vaikka työntekijöiden anonyymi haastatteleminen on tärkeää, on hyvä muistaa, ettei pelkästä kuulemisesta ole hyötyä, jos sertifioinnit eivät aseta omia työntekijöiden oloja ja työehtoja koskevia vaatimuksiaan riittävän tiukiksi. Pienviljelijöiden kausityövoiman osalta yksikään sertifiointi tai varmennusjärjestelmä – tämä koskee myös Reilua kauppaa – ei voi väittää, ettei niiden toiminnassa olisi mitään parannettavaa. Reilun kaupan pienviljelijöille säädettyjen vaatimusten uudistaminen on työn alla, ja uudistustyössä on tarkoitus jatkaa myös kausityövoimaa koskevien vaatimusten kehittämistä. Janne Sivonen Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Lue aiheesta myös edellinen blogi: Reilun kaupan valvonta osoitti jälleen tehonsa
