Jaa: Suomessa toimivien yritysten vastuullisuustyö on tällä vuosikymmenellä kehittynyt suuren harppauksen. Esimerkiksi Altia, Dressmann, Finlayson, H&M, Kesko, Marimekko, S-ryhmä, Stockmann ja Tokmanni tekevät paljon työtä kitkeäkseen toiminnastaan ja toimitusketjuistaan kielteisiä ympäristövaikutuksia ja ihmisoikeusrikkomuksia. Silti Reilu kauppa ry:ssä tekemämme vertailu suurimpien Suomessa toimivien elintarvike- ja vaateyritysten vastuullisuusraporteista paljastaa, että erot yritysten välillä ovat suuria. Osassa yrityksistä höttöinen vastuullisuusviestintä ja liiketoiminnasta irralliset hyväntekeväisyysprojektit ovat edelleen nykypäivää. Tässä blogitekstissä keskityn myönteisiin esimerkkeihin edelläkävijäyritysten ihmisoikeustyöstä ja -viestinnästä. Toivon niiden antavan vinkkejä muille yrityksille – ja toivoa kuluttajille. Yritysten ihmisoikeustyön taustalla on vuonna 2011 saavutettu kansainvälinen yhteisymmärrys yritysten ihmisoikeusvastuusta (UN Guiding Principles on Business and Human Rights, katso Tanskan ihmisoikeusinstituutin video aiheesta). Yleisiä ihmisoikeusongelmia elintarvikkeiden ja tekstiilien tuotantoketjuissa ovat esimerkiksi elämiseen riittämättömät palkat, vaaralliset työolot, ammattiyhdistysten kieltäminen, naisten syrjintä, lapsityön hyväksikäyttö, pakkotyö ja paikallisten vesivarojen ylikuormitus. Ihmisoikeusriskien kartoittaminen Yksi suomalaisista ihmisoikeustyön edelläkävijöistä on Kesko, joka julkisti ensimmäisen kartoituksensa ihmisoikeusriskeistään ja -vaikutuksistaan syyskuussa 2016. Tällaisten kartoitusten idea on ongelmien hahmottaminen mahdollisimman kattavasti, raaka-ainetuotannosta tuotteiden käyttöön ja kierrätykseen asti, ja vakavimpien ongelmien tunnistaminen. Kesko hyödynsi kartoituksessaan muun muassa työntekijöiden kuulemisia riskimaissa, kyselyä luottamusmiehille ja yhteistyötä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen (SASK) kanssa. SASK arvioi ihmisoikeuksia Keskon käyttämillä tehtailla Kiinassa, Intiassa, Bangladeshissa ja Filippiineillä. Kesko suunnittelee päivittävänsä kartoituksen kolmen vuoden välein. Lisäksi Kesko selvittää Pirkka- ja K-Menu -elintarvikkeidensa ainesosien (eli toisen portaan toimittajiensa) vastuullisuutta. Vuosina 2015-17 arvioiduista 2233 tuotteesta joka kahdeksannen tuotteen ainesosat tarvitsevat lisäselvityksiä. Tuotantoketjujen läpinäkyvyys Jotta yritys pystyy kartoittamaan tuotantoketjujensa ihmisoikeusriskejä, sen täytyy tietää, missä tuotanto tapahtuu. Erityisesti osa vaateyrityksistä tekeekin paljon työtä tutustuakseen tuotantoketjuihinsa – ja kertoo löydöksensä läpinäkyvästi myös sidosryhmille. Esimerkiksi Marimekko julkaisee verkkosivuillaan kartan kunkin tuoteryhmänsä tuotantomaasta, valmistusmaiden osuudet sekä listan merkittävimmistä toimittajakumppaneistaan. Bangladeshilaisen Rana Plaza -tehtaan romahduksesta muistuttavalla Vaatevallankumous-viikolla huhtikuussa Marimekko julkaisi juttuja toimitusketjuissaan työskentelevistä ihmisistä. Myös Stockmann ja sen omistama Lindex julkaisevat vaatteidensa tavarantoimittajat ja tehtaat. Lindexin lista ulottuu osin syvemmällekin tuotantoketjuun, sillä Turkin ja Bangladeshin osalta Lindex kertoo myös printtejä, kirjontaa ja vaatteiden pesuja tekevät tehtaat. Merkittävää on sekin, että Stockmann ja Lindex ovat keskittäneet hankintojaan harvemmille tavarantoimittajille ja tehtaisiin, ”jotta voidaan keskittyä parantamaan yhteistyötä, työolosuhteita ja ympäristötyötä tärkeimmissä tehtaissa”. Ihmisoikeusriskien myöntäminen Oman toiminnan ja toimitusketjujen ihmisoikeusongelmien myöntäminen on edelleen varsin harvinaista. Tästä näkee, että keskustelut sosiaalisesta vastuusta ovat lapsenkengissä: omien ympäristöongelmien myöntäminen ja mitattavien ympäristötavoitteiden asettaminen on normaalimpaa. Esimerkiksi Tokmanni on tarttunut härkää sarvista ja kertoo, että sen vakavimmat mahdolliset ihmisoikeusvaikutukset liittyvät työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen, rakennusten turvallisuuteen, liiallisiin ylitöihin, elämiseen riittämättömään palkkaan sekä lapsi- ja pakkotyövoiman käyttöön. Tokmanni hyödyntää vastuullisuustyönsä kehittämisessä ulkopuolisista asiantuntijoista koostuvaa neuvottelukuntaa. Vuoropuhelu toimittajien kanssa Ihmisoikeusriskien ja kielteisten vaikutusten vähentämisessä keskeistä on paikallisten olosuhteiden ja liikekumppanien tunteminen. Joskus ongelmien juurisyy voi olla tehtaan tai plantaasin johtajien välinpitämättömyys, viljelijöiden köyhyys tai yrityksen omat ostokäytännöt ja hinnoittelu. Esimerkiksi Dressmannilla on, emoyhtiönsä Varnerin osana, paikalliset toimistot suurilla hankinta- ja tuotantoalueillaan Kiinassa, Bangladeshissa, Intiassa ja Turkissa. Paikalliset työntekijät käyvät vuoropuhelua tavarantoimittajien ja muiden sidosryhmien kanssa ja järjestävät vastuullisuuskoulutusta toimittajille ja tehtaille. Lisäksi yhtiö on selvittänyt anonyymin toimittajakyselyn kautta, miten sen ostokäytännöt vaikuttavat toimittajiin ja kertoo muuttaneensa joitain käytäntöjään. Lähes kaikki edelläkävijäyritykset myös teettävät riippumattomia auditointeja. Esimerkiksi S-ryhmän omien merkkien ja oman maahantuonnin suorista riskimaaostoista 99 prosenttia on auditoitu. Myös epäsuoraa riskimaatuontia auditoidaan: jos tuotteen pääraaka-aine tuotetaan riskimaassa, S-ryhmä edellyttää sen auditointia tai sertifointia. Erittäin tärkeää on myös se, että heikko auditointitulos ei johda liikesuhteen katkaisemiseen, vaan S-ryhmä sitoutuu yhteistyöhön toimittajiensa kanssa ihmisoikeusloukkausten vähentämiseksi. S-ryhmä julkaisee auditointitulokset läpinäkyvästi: pylväskaaviot kertovat, minkälaisia ongelmia on löytynyt eniten. Työkaluina vastuullisuussertifikaatit ja kumppanuudet Monet vertailussa mukana olevista yrityksistä hyödyntävät vastuullisuussertifioituja raaka-aineita tuotantoketjujen ihmisoikeusriskien vähentämiseksi. Näiden raaka-aineiden tuotannon vastuullisuutta ohjaavat valitun sertifiointijärjestelmän kriteerit, tukitoimet ja auditoinnit. Suomalaiset kauppaketjut ovatkin linjanneet, että riippumattomiin kriteereihin perustuvat sertifioinnit ovat ensisijaisia vaihtoehtoja uskottavan vastuullisuusvalvonnan toteuttamiseen. Esimerkiksi Altia on todennut, että sen toiminnassa suurimmat ihmisoikeusriskit liittyvät viinien ja väkevien alkoholijuomien raaka-aineiden toimitusketjuihin silloin, kun ne ulottuvat maihin, joissa riski kansainvälisten työelämän normien rikkomuksista on suurempi. Altia onkin ryhtynyt panostamaan eettisesti sertifioitujen ja luomutuotteiden valikoiman laajentamiseen. Altian suorista riskimaatoimittajista 80 prosentilla on sosiaalisen vastuullisuuden kattava sertifikaatti. Altia osallistuu muuhunkin monitoimijayhteistyöhön, erityisesti Etelä-Afrikan viinitilojen työolojen parantamiseksi. Tähtäimessä elämiseen riittävät palkat Yksi ihmisoikeusongelma, joka toistuu usean yrityksen raportissa, on työntekijöiden ja raaka-ainetuottajien matalat palkat tai ansiot. Tämä on perusteltua: joka kymmenes ihminen maailmassa elää alle kahdella dollarilla päivässä, vaikka tekee töitä. Esimerkiksi H&M, Lindex ja Dressmann kertovat tukevansa toimittajiaan palkkakäytäntöjen kehittämisessä, tarkastelevansa ostokäytäntöjensä vaikutuksia ja osallistuvat palkkakysymyksiin keskittyviin monitoimija-aloitteisiin. H&M:llä on myös tehtaiden neuvottelusuhteiden vahvistamiseen keskittyvä Workplace Dialogue -ohjelma, jonka se kertoo saavuttaneen 458 tehdasta (52 % yrityksen tuotantovolyymistä), missä on äänestyksellä valittu edustaja yli 620 000 työntekijälle. Toisaalta Clean Clothes Campaign -verkoston tuore raportti huomauttaa, että H&M-ketjun vaatteita teettävillä tehtailla Bulgariassa, Intiassa, Turkissa ja Kambodžassa ollaan edelleen kaukana elämiseen riittävistä palkoista. Palautekanavat kehittyvät Palautekanavat, joiden kautta sidosryhmät voivat ilmoittaa epäkohdista yrityksen toiminnassa tai tuotantoketjuissa, ovat tärkeitä, jotta yritys pystyy kehittämään toimintaansa ja korvaamaan epäkohdista kärsineiden ihmisten menetykset. Kanavien toimivuus riippuu esimerkiksi siitä, löytävätkö ihmiset sen ja ovatko tehtaiden työntekijöiden ja johtajien suhteet sellaiset, että työntekijät uskaltavat tehdä ilmoituksia. Esimerkiksi Kesko ja Tokmanni ovat avanneet kaikille sidosryhmille avoimet palautekanavat, saavat niitä pitkin palautetta, ja kertovat palautteen aiheista vastuullisuusraporteissaan. Tokmanni on ottanut yhdeksi vuoden 2018 vastuullisuustavoitteekseen pilotoida erityisesti toimitusketjun ihmisoikeusrikkomuksien ilmoittamista varten perustettua palautekanavaa. Valituskanavien ihannetilanne – että kaukana pääkonttoristakin olevien tuotantoalueiden ihmisillä olisi mahdollisuus saada äänensä kuuluville ja muutoksia yrityksen toimintatapoihin – on silti vielä kaukana. Edelläkävijöitä myös keskikokoisten yritysten joukossa Vertailumme keskittyy suurimpiin elintarvike- ja vaateyrityksiin, mutta keskikokoistenkin yritysten joukossa on edelläkävijöitä. Esimerkiksi Finlayson, jonka liikevaihto on kolmasosa Marimekon ja kolmassadasosa Keskon liikevaihdosta, tekee päämäärätietoista työtä läpinäkyvyyden ja ihmisoikeuksien eteen. Finlaysonin verkkosivuilta löytyy niin diagrammi tuotantomaiden osuuksista, missä-mitäkin-tehdään -kartta kuin tehdaslistakin – ja työ seuraavien toimittajaportaiden kartoittamiseksi on käynnissä. Myös ihmisoikeusvaikutusten kartoitus on työn alla ja osana kartoitusta Finlayson vertaa käyttämiensä tehtaiden palkkatasoja riippumattomiin arvioihin elämiseen riittävistä palkkatasoista. Finlayson näyttää mallia myös siinä, että se kertoo läpinäkyvästi eri sertifiointien osuudet omista ”vastuullisten materiaalien” hankinnoistaan. Sen hankinnoista 3,6 % on Reilun kaupan luomupuuvillaa, 0,2 % muuta luomupuuvillaa, 2,7 % kierrätysmateriaaleja ja 1,9 % pellavaa, ja tavoitteena on nostaa vastuullisten materiaalien osuus yhteensä 30 prosenttiin. Sertifiointijärjestelmissä on merkittäviä eroja. Esimerkiksi Finnwatchin vertailussa parhaimmaksi sertifioinniksi nousi Reilu kauppa. Tytti Nahi Kirjoittaja on Reilu kauppa ry:n vastuullisuuspäällikkö
