Jaa: Eteläafrikkalainen viini on suosittu juoma suomalaisten ruokapöydissä, mutta tuttuus ei takaa vastuullisuutta. Viiniä maahantuovien yritysten on selvitettävä, riittääkö ostohinta elämiseen riittävän palkan maksamiseen. Viini on monelle juoma, joka erottaa arjen juhlasta. Sillä palkitaan aherrus tai onnistuminen, ja sitä nautitaan juhlapäivinä ja illanvietossa ystävien kanssa. Arjen yläpuolella ei ole kiva miettiä epäkohtia, joita viinilasilliseen kenties kätkeytyy. Mutta fakta on, että viinintuotantoon liittyy monia, erityisesti ihmisoikeuksiin liittyviä vastuullisuusongelmia. Niiltä ei voi olla täysin turvassa edes silloin, kun valitsee eurooppalaista alkuperää olevan viinin. Viinin tekemiseen tarvitaan edelleen paljon työvoimaa. Viiniköynnöksistä huolehditaan pääosin käsivoimin, ja erityisesti sadonkorjuun aikana ala työllistää varovaistenkin arvioiden mukaan vähintään 1,5–2 miljoonaa ihmistä. Valtaosa maailman viineistä sekä tuotetaan että kulutetaan Euroopassa. Suurimpia tuottajamaita ovat Italia, Ranska, Espanja ja Yhdysvallat. Näiden jälkeen tulevat Argentiina, Australia, Chile ja Etelä-Afrikka, joista jokainen tuottaa neljästä viiteen prosenttia maailman viineistä. Alkon vuonna 2025 myymästä 40 miljoonasta viinilitrasta lähes kaksi miljoonaa tuli Etelä-Afrikasta. Tämän lisäksi tulevat marketti- ja verkkokauppamyynti, eli eteläafrikkalainen viini on hyvin tuttu tuote suomalaisten ruokapöydissä. Suomessa myytävien eteläafrikkalaisten viinien valikoima on laaja ja monipuolinen sekä sisältää esimerkiksi laadukkaita kuohuviinejä. Etenkin eteläafrikkalainen valkoviini on suomalaisten suosikki: joka kymmenes Alkossa myydyistä valkoviineistä on eteläafrikkalaista alkuperää (2025). Erityisen suosittuja ovat olleet valkoviinit hanapakkauksissa, esimerkiksi Pearly Bay, joka on kuulunut jopa Alkon myydyimpiin valkoviineihin. Alkon myymistä eteläafrikkalaisista viineistä yli puolet myytiin hanapakkauksissa, viinipusseissa tai kartonkitölkeissä. Suosituin Reilun kaupan viini on Zafaria Winemakers Blend – sekin valkoviini. Viinitilojen palkat Etelä-Afrikassa jäävät elämiseen riittävien tulojen alle Vaikka myös Euroopan viinitiloilta on löydetty työntekijöiden hyväksikäyttöä, viinintuotannon ihmisoikeusongelmat ovat nousseet pintaan erityisesti eteläisen pallonpuoliskon viinien suosion myötä. Erityisen suuri ongelma ovat tilojen työntekijöille maksetut liian pienet palkat. Varsinkaan kausityöntekijöille ei makseta usein edes maan virallista minimipalkkaa – puhumattakaan siitä, että minimipalkka olisi määritelty tasolle, joka riittää elämiseen (living wage) eli kattaisi perheen perustarpeet: riittävän ravinnon, asumisen, vaatteet, terveydenhuollon, liikkumisen ja lasten koulutuksen sekä muut välttämättömät tarpeet ja mahdollisuuden säästää yllättäviin menoihin. Etelä-Afrikassa, Länsi-Kapin viinialueella, jossa kasvatetaan 96 prosenttia maan viineihin käytetyistä rypäleistä, kokopäiväisen työntekijän elämiseen riittävän palkan pitäisi keväällä 2026 julkaistun selvityksen mukaan olla 7921 randia kuukaudessa (bruttona) eli noin 410 euroa kuukaudessa. Etelä-Afrikan virallinen minimipalkka maataloustyöntekijöille on kuitenkin vain 5600 randia eli alle 300 euroa, ja todellinen maataloustyöntekijän keskiansio tätäkin pienempi. Valtion asettama minimipalkka on siis merkittävästi alle sen, mitä viinitilan työntekijä tarvitsisi perheensä välttämättömien perustarpeiden hankkimiseen – ja kuilu on vain kasvanut viime vuosina. Vaikka minimipalkkaa on nostettu Etelä-Afrikassa 2020-luvulla kaksi kertaa, se on jatkuvasti pienempi kuin elinkustannukset vaatisivat. Käytännössä viinitilojen työntekijöiden palkat ovat kaukana siitä, mitä perheen ihmisarvoinen elämä edellyttäisi, ja monet joutuvat ostamaan jopa ruokaa velaksi. Siirtotyöntekijöiden asema eteläafrikkalaisilla viinitiloilla on erityisen vaikea Suomalaisyritysten globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö Finnwatch tutki vuonna 2022 työntekijöiden työoloja eteläafrikkalaisilla rypäletiloilla. Tutkitut tilat tuottivat viinirypäleitä myös yhteentoista Alkon valikoimassa olleeseen viiniin. Myös näillä tiloilla työntekijät saivat elämiseen riittämättömiä palkkoja. Tiloilta löytyi liuta muitakin epäkohtia. Työntekijöiden hyväksikäyttö on edelleen hyvin yleistä. Apartheidin luomat rakenteet elävät yhä viinitilojen omistussuhteissa ja eriarvoisuudessa: tilojen omistajat ovat valkoisia, kun taas mustat eteläafrikkalaiset ovat heikommassa työmarkkina-asemassa. Myös naisia syrjitään työhönotossa. Huonoimmassa asemassa ovat kausityöntekijät, erityisesti paperittomat siirtolaiset. Heidän palkkansa ovat vielä huonompia kuin vakituisella työvoimalla, ja palkanmaksussa on myös muita ongelmia, sillä siirtolaiset ovat työnvälittäjien armoilla. Monet ovat joutuneet maksamaan myös laittomia rekrytointimaksuja. Mutta koska siirtotyöntekijöitä on Etelä-Afrikassa todella paljon, he kilpailevat työpaikoista keskenään. Eteläafrikkalaisten viinitilojen työntekijöiden asumisolot ovat heikot Finnwatch huomasi myös, että viinitilojen työntekijöiden asuinolot ovat surkeita, paikoin jopa terveydelle haitallisia. ”En ole nähnyt missään muualla maailmassa mitään niin hirveää kuin Etelä-Afrikassa”, sanoo PAMin (Palvelualojen ammattiliitto) kansainvälisten asioiden asiantuntija Mari Taivainen. Hän on tehnyt kehitysyhteistyöhankkeita yli 16 vuoden ajan ja nähnyt monenlaista. Viinitiloilla hän vieraili ensimmäisen kerran vuonna 2018. ”Liian matalien palkkojen ja surkeiden asuinolojen lisäksi tuholaismyrkyt olivat valtava ongelma. Niitä ruiskutettiin samaan aikaan, kun työntekijät työskentelivät köynnöksillä ilman suojavarusteita. Myrkyt pilaavat myös pohjavesiä, eikä ihmisillä aina ole edes puhdasta vettä saatavilla”, Taivainen kertoo. “Kerrankin osuimme tilalle, jossa työntekijät asuivat lukittuina aidatun alueen sisällä, ja ainoa avain alueelle johtavaan porttiin oli tilanomistajan hallussa. Edes ambulanssit eivät olisi päässeet perille.” Asunnot ovat työnantajan omistuksessa, mikä lisää riippuvuutta PAMin Mari Taivainen sanoo hätkähtäneensä myös sitä, miten riippuvaisia Etelä-Afrikan viinitilojen työntekijät olivat työnantajastaan. ”Syrjäisissä, usein huonokuntoisissa asunnoissa asuvat työntekijät maksavat vuokraa työnantajalleen, joka määrittää vuokran suuruuden. Myös häädöt ovat yleisiä. Perheiden täysi-ikäiset lapset joutuvat lähtemään kotoaan, jos he eivät tule tilalle töihin. Tai jos ihminen joutuu työkyvyttömäksi, hänet irtisanotaan ja häädetään”, Taivainen listaa. Lisäksi asuntojen vuokrasopimus tai muu sopimus asumisoikeudesta on usein perheen miespuolisen työntekijän nimissä. Jos mies kuolee tai joutuu työkyvyttömäksi, perhe saattaa joutua häätöuhan alle. Työntekijöiden tilannetta ei helpota se, että monilla tiloilla ammattiliittojen toimintaa on rajoitettu tai estetty. Ilman ammattiliittojen tukea työntekijöiden on lähes mahdotonta neuvotella paremmista palkoista tai turvallisemmista työoloista. Reilu kauppa parantaa viinitilojen työntekijöiden asemaa Viinintuotantoon liittyviä vastuullisuusongelmia pyritään vähentämään erilaisilla vapaaehtoisilla vastuullisuussertifioinneilla, auditointijärjestelmillä ja muilla rakenteellisiin muutoksiin tähtäävillä hankkeilla. Suomeen tuotavissa viineissä yleisimmin käytössä olevia sertifikaatteja ovat WIETA, Reilu kauppa ja Fair for Life. Niistä tunnetuin on Reilu kauppa. Reilun kaupan järjestelmässä tuottajille täytyy maksaa rypäleistä vähintään hintojen romahdukselta suojaavaa Reilun kaupan takuuhintaa, ja sen päälle Reilun kaupan lisää, jonka tarkoituksena on saada aikaan pysyviä, koko yhteisön elinoloja parantavia muutoksia. Tärkeää on, että viinitilojen työntekijät saavat yhdessä päättää, miten he haluavat Reilun kaupan lisän käyttää. Usein työntekijät haluavat parantaa lisällä lasten koulunkäyntimahdollisuuksia, lastenhoitoa ja terveydenhuoltoa. Myös naisten turvataloja on perustettu, sillä perheväkivalta on valitettavan yleistä. Reilu kauppa edellyttää myös, että tilojen työntekijät saavat järjestäytyä ammattiliittoon ja siten saada liiton tukea oikeuksiensa ajamisessa. Kun Finnwatch vertaili eteläafrikkalaisissa viineissä käytössä olevia vastuullisuusmerkkejä, Reilu kauppa pärjäsi vertailussa parhaiten. Finnwatch tarkasteli muun muassa järjestelmien riippumattomuutta, läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta, valvonnan laatua, kriteerien kattavuutta sekä ilmastotavoitteita ja -kriteereitä. Reilu kauppa erottui monissa teemoissa, mutta erityiskiitoksen se sai siitä, että se on ainoa sertifikaatti, joka käyttää elämiseen riittävän palkan laskentamallina ulkopuolista Global Living Wage -koalition laskutapaa eikä jätä päätösvaltaa esimerkiksi tilan omistajalle. Reilun kaupan sertifiointi edellyttää, että työntekijöille maksetaan lainmukaista minimipalkkaa tai alueen keskiarvopalkkaa, jos se on minimipalkkaa korkeampi. Lisäksi edellytetään palkkatason asteittaista nostamista sekä suunnitelmaa elämiseen riittävän palkkatason saavuttamiseksi. Viininviljely ja ilmastonmuutos: Reilu kauppa sitouttaa tilat ympäristötyöhön Reilun kaupan merkki sai Finnwatchin vertailussa parhaat pisteet myös ympäristökriteereistään. Reilun kaupan kriteereihin kuuluu monia torjunta-aineiden ja veden käyttöön, pinta- ja pohjavesien suojeluun, luonnon monimuotoisuudesta huolehtimiseen ja päästöjen vähentämiseen tähtääviä vaatimuksia. Viinintuotanto on jo kärsinyt ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Myös viiniteollisuuden oma hiilijalanjälki on merkittävä muun muassa lasipullojen käytön ja mannerten välisten kuljetusten takia. Arviolta 0,3 prosenttia kaikista maailman kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin viiniteollisuudesta, mikä on merkittävä määrä yhdelle ainoalle hyödykkeelle. Eteläisellä pallonpuoliskolla ilmastonmuutos aiheuttaa entistä kuumempia lämpötiloja ja lisääntyneitä kuivuuskausia. Vedestä on pulaa, ja viinintuotanto kuluttaa sitä paljon. Muita viininviljelyn aiheuttamia ympäristöhaittoja syntyy esimerkiksi torjunta-aineiden käytöstä – Etelä-Afrikassa on edelleen käytössä EU-alueella kiellettyjä torjunta-aineita – ja puutteellisesta jätevesien käsittelystä. Vaarassa ovat niin pinta- kuin pohjavedetkin. Myös maaperän köyhtyminen on yleinen ongelma, mikä lisää tuholaisten ja kasvitautien esiintymistä ja torjunta-aineiden tarvetta. Reilun kaupan järjestelmässä tilat sitoutuvat monenlaisiin ympäristön tilaa parantaviin toimiin. Ne eivät saa käyttää kiellettyjä torjunta-aineita tai lannoitteita, ja niiden käyttöä ohjataan kohti luonnonmukaisempia keinoja. Tilat seuraavat vedenkäyttöään ja tekevät suunnitelman sen vähentämiseen ja mahdolliseen kierrättämiseen sekä huolehtivat jätevesistään huolellisesti. Vesistöjä suojellaan suojavyöhykkeillä ja luonnon monimuotoisuutta ekokäytävillä aina kun mahdollista. Tilojen täytyy pyrkiä myös parantamaan energiatehokkuuttaan ja siirtyä uusiutuviin energiamuotoihin niin kattavasti kuin se on mahdollista. Viinialan vastuullisuusongelmat ratkaistaan yhteistyöllä Epäkohtien lista on pitkä, mutta monet esimerkit osoittavat, että muutosta on mahdollista saada aikaan. Konsulttiyhtiö KSA:n tekemä selvitys osoitti, että Reilun kaupan sertifioimilla viinitiloilla työ- ja elinolot ovat parantuneet viime vuosina ja ovat paremmat kuin alalla yleensä. Myös Finnwatchin tekemästä selvityksestä seurasi parannuksia: maahantuojat kertoivat tarkentaneensa käytäntöjään, vierailleensa tiloilla ja aloittaneensa suoran keskustelun tarvittavista muutoksista. Tiloilla asuvien työntekijöiden oloja saatiin parannettua, ja heitä koulutettiin torjunta-aineiden ja suojavarustuksen käytöstä. Työntekijöitä edustavien ammattiliittojen kanssa käynnistettiin keskusteluita. Koko viinisektorin työntekijöiden olojen parantaminen ja rakenteellisten ongelmien korjaaminen edellyttävät perusteellista työtä. Tämä onnistuu vain niin, että eri toimijat lyövät hynttyyt yhteen yhteisen päämäärän hyväksi, ja eri toimijoiden yhteistyöllä on jo saatu aikaan parannuksia viinialan ihmisoikeusongelmiin. Reilu kauppa ry:n vuosina 2022–2025 toteutetussa hankkeessa saman pöydän ääreen on tuotu viinitilojen työntekijöitä, eteläafrikkalaisia maatalousalan ammattiliittoja, viinejä ostavia yrityksiä ja viranomaisia. Hankkeessa on lisätty työntekijöiden ymmärrystä työoikeuksista, vahvistettu ammattiliittojen kapasiteettia rakentavana neuvotteluosapuolena, tuettu yritysten tasa-arvoista vuoropuhelua työntekijöiden edustajien kanssa sekä lisätty viranomaisyhteistyötä. Reilun kaupan hanke rahoitti myös Living Wage Report: Cape Wineland Regions, South Africa 2025 -selvityksen, jossa päivitettiin laskelma elämiseen riittävästä palkasta Etelä-Afrikan viininviljelyalueella (7 921 randia eli noin 410 euroa kuukaudessa bruttona). Nyt eri osapuolet voivat käyttää sitä työkaluna ja verrokkina palkanmaksussa ja neuvotteluissa. Elämiseen riittävän palkan (living wage) ydinajatuksena on, että työntekijän tulisi ansaita työllään niin paljon, että hän pystyy kattamaan elämisen perustarpeet ja osallistumaan yhteiskuntaan ilman jatkuvaa taloudellista hätää. ”Edellinen perusteellinen selvitys elämiseen riittävien palkkojen tasosta oli vuodelta 2013. Vaikka sitä oli vuosittain korjattu inflaation mukaisesti, hinnat ovat todellisuudessa muuttuneet hyvin epätasaisesti, osa hyvinkin paljon. Elämän perusedellytykset ja koko yhteiskunta on vuonna 2026 varsin erilainen kuin se oli 13 vuotta sitten. Siten vanha elämisen riittävien palkkojen taso inflaatiokorjattunakin antoi täysin väärän, palkkakehitykselle jopa haitallisen, minimitason”, sanoo Reilu kauppa ry:n ohjelmajohtaja Teemu Sokka. Hyvä esimerkki yhteistyöstä on myös PAMin, Alkon ja IUF:n (eli kansainvälisen elintarvike-, hotelli- ja ravintola- ja maatalousalojen unionin) solmima globaali puitesopimus, jolla Alko vaatii alkoholien globaalien toimitusketjujensa työntekijöille järjestäytymisoikeutta ja oikeutta neuvotella kollektiivisesti. Tämä antaa paikallisille ammattiliitoille vipuvartta työntekijöiden olojen parantamiseen ja on parantanut esimerkiksi Etelä-Afrikassa sekä tilojen työntekijöiden että tilanomistajien tietoisuutta työelämän perusoikeuksista. Viinitiloilla asuvien työntekijöiden asuin- ja työoloihin on saatu parannuksia PAMin, Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen SASKin sekä paikallisen ammattiliiton CSAAWUn yhteishankkeessa. Työtä on kuitenkin vielä paljon jäljellä, ja muutokseen tarvitaan jokaista viinien arvoketjuun kuuluvaa toimijaa sekä liittoja, viranomaisia ja järjestöjä tuotanto- ja kuluttajamaissa. ”Jokaisen Etelä-Afrikasta viiniä tuovan yrityksen on selvitettävä, riittääkö ostohinta elämiseen riittävän palkan maksamiseen ja tarvittaessa tuettava työntekijöiden mahdollisuutta järjestäytyä ja neuvotella palkoista”, Sokka sanoo. Myös kuluttajan rooli on merkittävä. Joka kerta kun valitset hyllystä Reilun kaupan merkillä varustetun viinipullon, lähetät oman viestisi siitä, että rypäleiden poimijan ihmisarvo on tärkeä. Teksti: Heidi Korva Lue lisää elämiseen riittävistä palkoista ja Reilun kaupan kriteereistä. Artikkelin lähteet: Kruger Swart & Associates (2023): Achievement of a Living Wage for farm workers. Alkon verkkosivut Anker Research Institute (2026): Living Wage Report Cape Winelands Region, South Africa Finnwatch (2023): Ihmisoikeudet Etelä-Afrikan viinitiloilla Finnwatch (2024): Finnwatchin raportti Etelä-Afrikan viinituotannosta johti parannuksiin yritysten toiminnassa International Organisation of Vine and Wine: State of the World Vine and Wine Sector in 2024 Fairtrade Risk Map PAM (2023): Reilumpaa viiniä
