Luonnonmarjat

Reilu kauppa ry käynnisti vuonna 2024 pilottihankkeen kotimaisella luonnonmarja-alalla. Mukana on alan koko toimitusketju, ja yhteinen tavoite on puuttua marjanpoimintaan liittyviin ihmisoikeusriskeihin Suomessa. Pilotin tarkoituksena on tarjota kuluttajille vastuullisempi valinta eli Reilut luonnonmarjat, jossa on Reilun kaupan sertifiointimerkki.

Katso Reilun kaupan luonnonmarjojen kriteerit

Reilun kaupan tarve toimia myös Suomessa

Marjanpoimijoihin liittyvät ihmisoikeusrikkomukset ovat viime vuosina nousseet julkiseen keskusteluun. Kuluttajat ovat toivoneet Reilulta kaupalta toimia, joilla vaikutetaan Suomeen tulevien ulkomaalaisten poimijoiden työoloihin ja ansioihin sekä rekrytointikäytäntöihin – sekä lisätään marja-alan läpinäkyvyyttä.

Reilu kauppa ry tarttui luonnonmarja-alan epäkohtiin vuonna 2024 ja käynnisti pilottihankkeen yhdessä neljän yrityskumppanin kanssa.

Kyseessä on Reilun kaupan ensimmäinen uudenlainen ”pohjoisesta pohjoiseen” -hanke Suomessa. Tähän asti on sertifioitu vain tuotteita, jotka tulevat kehittyvien maiden tuottajilta.

Keskeisiä luonnonmarjojen poimintaan liittyviä ihmisoikeusriskejä ovat:

  1. Pakkotyö ja velkaantuminen: Marjanpoimijat, erityisesti Thaimaasta Suomeen saapuvat, velkaantuvat usein jo ennen matkaansa. Tämä johtuu korkeista rekrytointi- ja matkakuluista, jotka muodostavat merkittävän menoerän heidän tuloistaan. Pahimmillaan poimija pysyy velkasuhteessa koko poimintakauden ajan.
  2. Pitkät poiminta-ajat: Poimijat saattavat tehdä jopa 80 tunnin työviikkoja ilman lepoaikoja tai vapaapäiviä. Pitkät työajat johtuvat poimijoiden tarpeesta lyhentää velkataakkaansa mahdollisimman nopeasti, samalla kattaen myös Suomessa oleskelusta aiheutuvat kustannukset.
  3. Riippuvaisuussuhde: Marjanpoimijat ovat täysin riippuvaisia marjayrityksistä tai niiden alihankkijoista. Velkaantuminen näille tahoille sekä tukiverkostojen puute Suomessa asettavat heidät haavoittuvaiseen asemaan.
  4. Perehdytyksen puute: Poimijoille opetetaan marjojen poimintaa ja jokaisenoikeuksia, mutta suomalaisen työelämän pelisäännöt ja ihmisoikeudet eivät ole samalla tavalla perehdytyksen keskiössä. Tämä johtaa poimijoiden epätietoisuuteen omista oikeuksistaan.
  5. Vaikutusmahdollisuuksien puute: Poimijoilla ei ole säännöllistä yhteydenpitoa marjayritysten johtajien kanssa eivätkä he kuulu ammattiliittoihin, minkä vuoksi heidän mahdollisuutensa vaikuttaa työoloihinsa ovat rajoitetut.
  6. Epäinhimilliset elinolosuhteet: Poimijoille tarjotut majoitukset ja ruoka ovat usein laadultaan riittämättömiä, epähygieenisiä ja kalliita suhteessa poimijan tuloihin. Asuintilat ovat ahtaat, ja niiden pesutilat ovat riittämättömät. Majoitukset myös sijaitsevat usein liian kaukana marjapaikoilta, mikä pidentää poimijoiden työpäiviä entisestään.

Miksi valita Reilun kaupan luonnonmarjat?

Ostaessaan Reilun kaupan sertifioimia luonnonmarjoja kuluttaja tietää, että poimijan hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen on kiinnitetty kokonaisvaltaista huomiota.

Reilun kaupan marjojen tulee noudattaa 61 kriteeriä, joissa katetaan yksityiskohtaisesti mm. marjojen jäljitettävyys, rekrytointi- ja matkakulujen reilu jakaminen Reilun kaupan marjaketjussa, poimijan työsuhdeasiat ja koulutus sekä elinolot. Sekä marjanpoimijat että marjayritykset ovat ihmisoikeuskoulutettuja ja sitoutuneita toimitusketjusta löytyvien ongelmien ratkaisuun. Reilun kaupan järjestelmässä ihmisoikeusrikkomuksiin puututaan. Tällöin tuottajien on korjattava toimintaansa, jotta sertifiointi säilyy ja tuottajilla on oikeus käyttää Reilun kaupan merkkiä.

Reilun kaupan kriteerien noudattamista marjayrityksessä valvotaan auditoinneilla kolmannen osapuolen toimesta.

Luonnonmarjoille laadituille kriteereille on suunniteltu rajattua käytännön testaamista jo kesän 2024 aikana, mutta testaamisen toteutuminen ei ole vielä varmaa. Vuonna 2025 kriteerit päivitetään, ja ne tulevat kaikkien vaatimukset täyttävien yritysten saataville. Olet meihin yhteydessä, mikäli olet kiinnostunut kuulemaan tarkemmin aikataulusta!

Reilun kaupan luonnonmarjojen kriteerit

Reilun kaupan kriteerit luonnonmarjoille

Pilottihankkeessa on luotu kotimaiselle luonnonmarja-alalle uusi toimintamalli ja Reilun kaupan kriteerit, joilla puututaan alan ihmisoikeusriskeihin ja edistetään vastuullisempaa luonnonmarjojen tuotantoa. Kriteerien luomisessa olivat mukana myös Teollisuusliitto, Rikosuhripäivystys RIKU ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI. Konsultaatiovastausten yhteenveto on kaikille julkinen.

Pilottihankkeen päätyttyä on tavoitteena, että luonnonmarjat tulevat osaksi Reilun kaupan sertifioimia tuoteryhmiä, jotka ovat saatavilla kaikille yrityksille keväällä 2025. Reilun kaupan sertifiointi tarjoaa marja-alan yrityksille mahdollisuuden erottua myönteisesti markkinoilla.

Näin kriteerit vaikuttavat luonnonmarja-alaan

  1. Reilu rekrytointi: Reilun kaupan järjestelmässä poimijoiden rekrytointikuluista vastaa marjayritys, ja myös marjayritysten asiakasyritysten on osallistuttava reilun rekrytoinnin kuluihin. Reiluilla rekrytointikäytännöillä varmistetaan poimijoille riittävät tulot juoksevat elinkustannukset kattaen.
  2. Työsuhteisuus: Reilun kaupan sertifioimissa marjayrityksissä poimijat ovat aina työsuhteessa. Marjayritysten tulee noudattaa alan työehtosopimusta, mikä takaa poimijoille oikeudenmukaiset työolosuhteet.
  3. Valitusmekanismi: Reilun kaupan järjestelmässä poimijoilla on käytössään valituskanava, johon he voivat raportoida ongelmista ja kaltoinkohtelusta. Ilmoitukset käsitellään poimijan yksityisyydensuojaa ja turvallisuutta kunnioittaen. Reilun kaupan järjestelmässä yritykset tutkivat toimitusketjussaan tapahtuneet ihmisoikeusrikkomukset ja osallistuvat niiden korjaamiseen.
  4. Perehdytys ja koulutus: Reilun kaupan järjestelmässä marjoja poimivat työntekijät saavat kattavan perehdytyksen jo rekrytoinnin yhteydessä heidän lähtömaassaan ja uudelleen Suomeen saavuttuaan.
  5. Järjestäytymis- ja neuvotteluoikeus: Reilun kaupan järjestelmässä marjanpoimijoille taataan oikeus järjestäytyä ja saada äänensä kuuluviin. Ammattiliittojen kanssa tehdään yhteistyötä. Poimijoiden keskuudesta valitaan edustaja, joka toimii poimijoiden puolestapuhujana ja neuvottelee säännöllisesti marjayritysten kanssa.
  6. Turvalliset elinolosuhteet: Reilun kaupan sertifioimat marjayritykset tarjoavat poimijoille kunnollisen majoituksen ja ruokailun. Lisäksi majoituksen ja ruokailun kulut rajataan niin, etteivät ne ylitä neljännestä poimijan kokonaispalkasta koko sesongin aikana. Kulukatolla varmistetaan, että poimijat voivat elää ihmisarvoisesti ja keskittyä työskentelyyn ilman huolta perustarpeiden täyttymisestä.

Kysy lisätietoa:

Heli Le

Asiakkuusjohtaja

Kaupallisten asiakassuhteiden kokonaisvastuu ja kehitystyö sekä marjapilotti. Tuoteryhmävastuina kaakao.

+358 40 546 4883