Jaa: Tällä hetkellä banaaninviljelijät saavat myydyksi vain puolet sadostaan reiluna. Reilun kaupan hyödyt viljelijöille ovat tuntuvat ja monet eurooppalaiset kauppaketjut sitoutuvatkin nyt Reilun kaupan banaaniin. Monilla banaanitiloilla työntekijät tekevät työtä vaikeissa olosuhteissa ja kehnolla palkalla. Banaanin tuotantohinta ei useimmiten kata edes tuotannon kustannuksia, minkä vuoksi viljelijöiden on usein taivuttava toimitusketjun vaatimiin hintoihin – vaikka hinta ei välttämättä kata edes tuotantokustannuksia, etenkään silloin, kun viljelijä huolehtii tuotannon vastuullisuudesta. Kasvaneiden kustannuksen lisäksi ilmastokriisi kurittaa rankalla kädellä maailman banaanintuotantoa: kasvitaudit yleistyvät ja vedensaanti käy yhä epävarmemmaksi. Globaalien tuotantoketjujen paineessa Reilu kauppa tarjoaa viljelijöille ja työntekijöille tärkeää taloudellista turvaa. Reilun kaupan banaaneista maksetaan aina vähintään Reilun kaupan takuuhinta. Takuuhinta pyritään asettamaan tasolle, joka kattaa ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta kestävän tuotannon kustannukset niin, että tuote kuitenkin myy. Tämän päälle viljelijäosuuskunnat saavat Reilun kaupan lisää, jota suomalaisten banaaniostoilla maksettiin vuonna 2022 lähes miljoona euroa. Lisää käytetään yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin, kuten terveyteen, koulutukseen ja tuotannon tehostamiseen. Tuotantoketjujen ihmisoikeusvaikutukset kiinnostavat kauppoja Euroopassa monet vähittäiskaupat ovat viime vuosina heränneet vastuuseensa ja alkaneet kiinnittää tuotantoketjun työoloihin ja palkkoihin sekä omiin osto- ja hinnoittelukäytäntöihinsä aiempaa tarkempaa huomiota. Tätä edellyttävät vuonna 2011 hyväksytyt YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet sekä pian voimaan tuleva yritysvastuudirektiivi. Useissa maissa vähittäiskaupat ovat yhdessä sitoutuneet hankkeisiin, joilla pyritään nostamaan banaanintuottajien ansiot elämiseen riittävälle tasolle. Esimerkiksi Saksassa, Iso-Britanniassa, Belgiassa ja Alankomaissa yritykset tekevät yhteistyötä korjatakseen viljelijöille epäedullisen hinnoittelun kestävälle tasolle. Yhä useampi kauppa, esimerkiksi Spar ja Coop Alankomaissa, on sitoutunut myymään vain Reilun kaupan sertifioimia banaaneja. Positiivisesta kehityksestä huolimatta Reilun kaupan sertifioidut banaaninviljelijät eivät edelleenkään saa koko satoaan myydyksi Reilun kaupan hintaan, vaan joutuvat myymään noin puolet banaanisadosta tavallisille markkinoille. Reilun kaupan merkillä varustettua banaania myytiin Suomessa 17,3 miljoonaa kiloa vuonna 2022. Kaikista Suomessa myytävistä banaanista noin 18 prosenttia myydään Reiluna. Huolimatta kuluttajien kiristyneestä taloudesta ja Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan, Reilun kaupan banaanin markkinaosuus kasvoi prosentin verran. Euroopassa yhä useampi kauppa, esimerkiksi Spar ja Coop Alankomaissa, on sitoutunut myymään vain Reilun kaupan sertifioimia banaaneja. Kuvassa tarroitetaan Reilun kaupan luomubanaaneja Perussa. Kuva: Andrej Barát Reilu kauppa nosti banaanien takuuhintaa Viime vuosina banaaninviljelyn ja kuljetuksen kustannukset ovat nousseet ilmastonmuutoksen, koronaepidemian, sotien ja inflaation seurauksena. Samalla ovat nousseet viljelijöiden ja työntekijöiden elämisen kustannukset. Loppuvuonna 2022 Reilu kauppa nostikin banaanintuottajille maksettavaa takuuhintaa. Hinnankorotus oli suurin, mitä Reilu kauppa on tehnyt vuosiin. Fairtrade Internationalin banaanintuotannon asiantuntija Silvia Campos sanoi tuolloin ymmärtävänsä, että monet kuluttajat, työntekijät ja maanviljelijät kärsivät elinkustannusten noususta. “Kasvaneita kustannuksia ei kuitenkaan voi jättää yksin viljelijöiden harteille”, Campos totesi. Uudet takuuhinnat tarkoittavat keskimäärin 4,5 prosentin korotusta pienviljelijöille sekä noin 15 prosentin lisäkorotusta banaaneja suoraan maasta vieville tuottajille. Hintojen korotuksen on tarkoitus kattaa korkeammat vienti- ja pakkauskustannukset ”Kun ruokakaupasta saa virheettömiä ja laadukkaita banaaneja, se on meidän viljelijöiden kovan työn tulos”, toteaa perulainen banaaninviljelijä ja Reilun kaupan osuuskunnan jäsen, Juan Roberto. Kuva: Ángela Ponce/Fairpicture/Fairtrade Reilun kaupan vastuullinen ja kokonaisvaltainen ehdotus banaanikauppaan Reilun kauppa loi vuonna 2023 kokonaisvaltaisen ohjelman (Sustainable banana offer) kestävän banaanin toimitusketjun saavuttamiseksi. Aloite vastaa kaupallisten kumppaneiden sitoumukseen maksaa banaanin toimitusketjussa elämiseen riittävää palkkaa. Lisäksi ohjelma tarjoaa banaanintuotannon työntekijöille ja viljelijöille kunnollisen toimeentulon lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Ohjelma sisältää elämiseen riittävien palkkoja ja ansioiden lisäksi ratkaisut myös muun muassa yritysten ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuuteen, ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja sopeutumiseen sekä raportointiin ja viestintään. Koska muutoksen aikaansaaminen banaanialalla edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, ei ole mahdollista puuttua esimerkiksi palkkoihin ilman työntekijöiden oikeuksien tunnustamista, ja vastaavasti pienviljelijöiden tulojen parantamiseksi ilmaston on oltava lähestymistavan keskiössä. ”Tässä on ainutlaatuista juuri tämä kokonaisvaltainen kattava näkemys sekä tuotantoketjun valvonta. Esimerkiksi että tuottajille varmasti maksetaan elämiseen riittävät palkat ja ansiot”, sanoo Reilu kauppa ry:n asiakkuustyön päällikkö Tuija Kopra. Reilun kaupan Sustainable banana offer -ohjelma on luotu, jotta saavutettaisiin aidosti kestävä banaanin toimitusketju. Kuva: Willy Paredes Lue lisää banaanin ihmisoikeus- ja ympäristöriskeistä Reilun kaupan riskikartasta. Reilun kaupan riskikartta Banaani Elämiseen riittävät ansiot Elämiseen riittävät palkat Ihmisoikeudet Reilun kaupan banaani Vastuullisuus Yritysvastuu