Mitä Reilun kaupan eri merkit tarkoittavat?

Reilun kaupan eri merkit kertovat, mitkä tuotteen raaka-aineista ovat reilusti tuotettuja. Mustasta merkistä on johdettu pari eri versiota ja lisäksi käytössä on valkopohjainen raaka-ainemerkki.

Mustapohjainen merkki kertoo, että tuote on sataprosenttisesti Reilun kaupan raaka-ainetta ja jäljitettävissä läpi koko toimitusketjun viljelystä kaupan hyllylle asti. Se on rekisteröity yli 170 maassa. Mustapohjaisen Reilun kaupan merkin tunnistaa 87 % suomalaisista ja se on maailmanlaajuisesti tunnetuin vastuullisuusmerkki.

Jos merkin oikeassa alakulmassa on nuoli, se tarkoittaa, että tuotteessa on mukana myös sellaisia raaka-aineita, joita ei ole olemassa tai kaupallisesti saatavilla Reilun kaupan sertifioimana – tai sitten kyseessä on niin sanottu massabalanssituote.

Kaikkien mahdollisten raaka-aineiden pitää kuitenkin olla Reilua kauppaa, ja reilujen raaka-aineiden osuuden täytyy olla vähintään 20 prosenttia. Pakollinen Reilun kaupan teksti pakkauksen takapuolella antaa lisätietoja. Siinä esimerkiksi kerrotaan mitkä raaka-aineet ovat sertifioituja, mikä niiden yhteenlaskettu osuus on ja onko jonkin raaka-aineen hankinnassa käytetty volyymiseurantaa eli massabalanssia.

Kullalla ja puuvillalla on omat merkkinsä, jossa mustapohjaiseen merkkiin on yhdistetty sana ”cotton” tai ”gold”. Lisäksi tekstiilituotannolle on oma mustapohjainen merkkinsä, joka kertoo, että koko tuotantoketju on sertifioitua.

Valkopohjainen raaka-ainemerkki taas kertoo, että merkissä nimetty ainesosa on hankittu Reilun kaupan sertifioimana. Valkopohjainen merkki on lanseerattu aiemmin, mutta nyt se on ensimmäistä kertaa rekisteröity sertifiointimerkiksi.

Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Reilun kaupan suklaassa valmistaja takaa, että raaka-ainelistaus on kunnossa ja Reilu kauppa takaa, että kaakaosta on maksettu tuottajille Reilun kaupan takuuhintaa ja Reilun kaupan lisää.

”Reilun kaupan tuotteessa valmistajalta tulee tuotemerkki ja meillä on siinä rinnalla virallinen Reilun kaupan sertifiointimerkki”, Reilun kaupan lisensoinnin asiantuntija Jenni Sundberg kirkastaa.

Miten Reilu kauppa eroaa muista merkeistä?

Reilu kauppa on kunnianhimoinen sertifiointijärjestelmä, jonka kriteereissä otetaan huomioon talous, ihmiset ja luonto. Reilun kaupan kriteerien toteutumista valvoo ulkopuolinen Flocert-yhtiö.

Tuottajille maksetaan takuuhintaa ja Reilun kaupan lisää, jonka käytöstä he päättävät demokraattisesti. Tuottajille tarjotaan myös paljon koulutusta ja muuta tukea, ja järjestäytymiseen kannustetaan aktiivisesti.

Reilun kaupan menestyksen myötä vastuullisuussertifioinnista on tullut suurta bisnestä.

Finnwatch on selvittänyt Suomessa käytettävien sertifiointimerkkien vastuullisesti muutamaankin kertaan. Vuonna 2016 järjestö totesi, että erilaisia vastuullisuusstandardeja on olemassa jo yli 170.

”Kuluttajilla ei ole käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia vertailla lukemattomia erilaisia järjestelmiä ja tehdä niiden perusteella valistuneita ostopäätöksiä. Markkinoille on tullut myös helppoheikkejä, jotka myöntävät vastuullisuussertifikaatteja heppoisin perustein, totesi Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti tuolloin.

Finnwatchin vertailussa Reilu kauppa pärjäsi parhaiten. Myös vuonna 2019 Finnwatch totesi teemarkkinoita tutkiessaan, että Reilu kauppa on sertifioinneista kunnianhimoisin.

Reilu kauppa on nyt EU:ssa rekisteröity sertifiointimerkki

Reilun kaupan mustapohjainen tuotesertifiointimerkki ja valkopohjainen raaka-ainemerkki ovat vuoden 2021 syksystä olleet hyväksyttyjä sertifiointimerkkejä eli tarkastusmerkkejä Euroopan unionissa. Uusi EU-laki selkeyttää merkkien viidakkoa ja parantaa kuluttajansuojaa.

Muutoksen taustalla on EU-lainsäädännön muutos, jonka mukaan sertifiointimerkit eivät enää voi olla tuotemerkkejä niin kuin ennen. Kuluttajan kannalta uusi EU-lainsäädäntö selkeyttää Jenni Sundbergin mukaan erilaisten merkkien viidakkoa: jos sertifiointimerkin perässä on ®, sen voi jatkossa olettaa käyneen läpi EU:n varsin perinpohjaisen myllyn.

EU-tason rekisteröityminen edellyttää, että Reilun kaupan kansainvälinen kattojärjestö Fairtrade International listaa julkisesti, mitä Reilun kaupan merkki tarkoittaa kuluttajien, luonnon ja talouden kannalta. Fairtrade International valvoo, että sääntöjä noudatetaan tasapuolisesti ja yhtenäisesti.

EU-tason rekisteröityminen oli Fairtrade Internationalille noin kolmen vuoden ponnistus, mihin tarvittiin paljon lakimiesten työpanosta.

”Säännöt täytyy pitää myös EU:n suuntaan ajan tasalla ja rekisteröityminen kertoo siitä, että meillä on niin hyvä järjestelmä, että se on EU:lle kelvannut”, Sundberg sanoo.

Lue lisää Reilun kaupan merkeistä