Mistä Reilu viini koostuu? Katso Reilun kaupan viinivinkit

Viiniä on viljelty monia tuhansia vuosia, mutta edelleen siihen liittyy ihmisoikeus- ja ympäristöriskejä. Reilun kaupan viinin viljelyssä edistetään sekä ihmisoikeuksia että suojellaan ympäristöä. Katso myös asiantuntijan Reilut viinivinkit niin juhlaan kuin arkeen.

Viinin viljelyllä on monituhatvuotinen historia. Simo Örmän (2008) Viinin kulttuurihistoria -teoksen mukaan varhaisimpien tunnettujen todisteiden mukaan ensimmäisenä viiniä viljeltiin nykyisen Iranin alueella noin 7000 vuotta sitten. Ensimmäisenä säilynyt viinin viljelyä käsittelevä opas on Cato vanhemman ”Herrasmiesmaanviljelijän käsikirja” noin 160 eaa.

Nykyisin viiniä viljellään laajalti eri puolilla maailmaa. Viiniköynnös menestyy erityisesti eteläisellä ja pohjoisella pallonpuoliskolla 30.  ja 50. leveysasteen välisellä alueella. Viini on valloittanut paikkansa maailmalla niin arjessa kuin juhlassa. Suomessakin nautitaan vuosittain noin 11 miljoonaa litraa erilaisia viinejä.

Viinintuotantoon liittyy paikoin erilaisia ihmisoikeusongelmia

Maailman viinintuotannon työolosuhteissa on yhä kehitettävää: palkat ovat alhaiset, työpäivät pitkiä ja työntekijät saattavat kohdata syrjintää eikä heidän ihmis- tai työoikeutensa välttämättä toteudu. Osa viinin viljelijöistä ja tuottajista joutuukin kilpailemaan tuotteidensa laadun sijaan hinnalla. Ja alalla, jossa työskentelee paljon kausityöntekijöitä ja siirtotyöläisiä etenkin rypäleiden korjuun aikaan, riski väärinkäytöksiin kasvaa. Riskit ovat suurimpia maissa ja alueilla, joissa tulotaso on muutenkin alhainen.

Reilu kauppa pyrkii taklaamaan näitä viinintuotannon haasteita ja riskejä. Reilun kaupan kriteerit määrittävät rypäleille minimihinnan, eli Reilun kaupan takuuhinnan. Tämä on hinta, joka Reilun kaupan ehdoin myydyistä rypäleistä on vähintään maksettava. Lisäksi rypäleistä maksetaan myös Reilun kaupan lisä, joka on tarkoitettu pienviljelijäyhteisön tai suurtilan työntekijöiden olojen tai toiminnan kehittämiseen. Viljelijäyhteisö päättää lisän käytöstä itse. Lisää on käytetty muun muassa viljelymenetelmien kehittämiseen, päivähoitoon ja lasten koulutukseen tai terveydenhoitoon.

Vaikka eri maissa on minimipalkkalakeja, on edelleen olemassa alueita, joissa viinitilan työntekijöiden säännöllinen palkka ei riitä kattamaan elämiseen riittäviä ansioita. Tähän Reilun kaupan kriteerit vaikuttavat ja edistävät työntekijöitä pääsemään kohti elämiseen riittäviä ansioita.

Reilun kaupan tiloilla työntekijöillä on järjestäytymisoikeus ja lapsityövoiman hyväksikäyttö on kiellettyä. Reilun kaupan kriteerit ottavat huomioon myös ympäristöasiat, kuten jäte- ja vesihuollon. Kriteerit rajoittavat myös torjunta-aineiden käyttöä ja kannustavat luomuviljelyyn siirtymiseen.

Reilun kaupan viinin viinirypäleitä sadonkorjuun aikaan Etelä-Afrikassa.
Viinitarhoilla käytettävien tuholaismyrkkyjen käyttöä rajoitetaan ja viininviljelijöitä opastetaan valitsemaan sekä ihmisen että ympäristön kannalta turvallisia ja kestäviä vaihtoehtoja. Kuva: Jodi Windvogel/Fairpicture/Fairtrade.

Ensimmäinen Reilun kaupan viini tuli maailman markkinoille vuonna 2003. Nykyisin Reilun kaupan viinejä tuotetaan Etelä-Afrikassa, Chilessä ja Argentiinassa ja valikoimista löytyy runsaasti erilaisia viinejä. Sertifioinnin lisäksi Reilu kauppa ry jatkaa kehitysyhteistyötä Etelä-Afrikassa: hanke tarttuu palkkakysymyksiin, naisten, nuorten ja siirtolaisten syrjintään sekä ammattiliittojen kohtaamiin haasteisiin. Hankkeen kumppaneihin kuuluu Fairtrade Africa, paikallisia ammattiliittoja, Etelä-Afrikan viinituottajien kattojärjestö (WOSA) ja Alko.

Reilun kaupan viinivinkit juhlaan ja arkeen

Poimimme Alkossa myytävien Reilun kaupan viinien joukosta viinejä, jotka sopivat vuoden viimeisiin juhliin sekä uuteen vuoteen eri hetkiin viinin parissa.

Reilun kaupan merkillä olevia viinejä ikkunalaudaulla.
Reilun kaupan viinin tunnistaa Reilun kaupan merkistä. Kuvasta vasemmalta Fair & Square, Juno, Stellenrust, Artesano de Argento, Adobe Reserva ja Rascallion. Kuva: Reilu kauppa ry.

Fair & Square White (901788)

Tämä viini on myös pakattu kätevään litran kartonkitölkkiin.

Tämä Torrontés-rypäleestä valmistettu viini tulee La Riojanan osuuskunnan tarhoilta Argentiinasta.

Tuoksu on hedelmäinen, josta löytyy muun muassa omenaa, päärynää ja sitrushedelmiä. Maku on kuiva, keskitäyteläinen ja siinä toistuu tuoksun hedelmäisyys. Sopii esimerkiksi pikkusuolaisten ja eri kalaruokien kaveriksi.

Juno Shiraz (487128)

On kätevään litran tetraan pakattu viini, joka tulee Etelä-Afrikan Western Capen alueelta.

Viini on valmistettu Shiraz-rypäleestä. Tuoksusta löytyy paahteisuutta, mausteisuutta ja kypsää marjaa. Maku on melko runsas ja siinä toistuu tuoksun elementit. Sopii hyvin esimerkiksi pataruokien kanssa.

Stellenrust Barrel Fermented Chenin Blanc (525817)

Tämän viinin valmistukseen on käytetty Chenin Blanc -rypälelajiketta, joka tunnetaan Etelä-Afrikassa myös nimellä Steen. Viini on saanut kypsyä tammitynnyreissä, joka antaa oman luonteensa tälle viinille.

Tuoksu on melko runsas ja hennon paahteinen. Siitä löytyy myös kypsää hedelmää, kuten omenaa ja persikkaa. Maku on kuiva, runsas, leveä ja hyvin hedelmäinen. Tasapainoin hapokkuus kantaa hyvin runsaan viinin. Sopii hyvin monipuolisesti erilaisten ruokien kanssa, kuten kalojen kera.

Artesano de Argento White Malbec (533777)

Tämä mielenkiintoinen valkoviini on valmistettu Malbec-rypäleistä, ja se tulee Argentiinasta Mendozan alueelta.

Tuoku on melko runsas sitruksinen, herukkainen, yrttinen ja hieman mineraalinen. Maku on kuiva ja toistaa tuoksun aromit. Miellyttävä hapokkuus ryhdittää viiniä. Sopii muun muassa erilaisten tapasten tai antipastien kanssa.

Adobe Reserva Rosé (469207)

Kauniin heleän vaaleanpunainen rosé tulee Chilen Central Valleyn alueelta. Viini on valmistettu Syrah-, Cabernet Sauvignon – ja Merlot-rypäleistä.

Viinin tuoksu on kypsän marjainen ja kevyen yrttinen. Maku on kuiva ja maussa löytyy tuoksun marjaisuuden lisäksi muun muassa omenaa ja persikkaa. Raikas hapokkuus ryhdittää viiniä. Sopii muun muassa ruokaisan salaatin tai muiden kylmien ruokien kera.

Rascallion Impress Rouge (455417)

Tämä tumman sävyinen viini tulee Etelä-Afrikasta Costal Regionin alueelta. Se on valmistettu Cabernet Sauvignon -, Shiraz- ja Pinotage-rypäleistä.

Mehevä maanläheinen ja tumma tuoksu on täynnä kypsiä marjoja, kuten mustaherukkaa ja karhunvatukkaa. Maku on täyteläinen ja siinä toistuu kypsä marjaisuus. Sen lisäksi mausta voi aistia luumua, kirsikkaa, mausteisuutta ja tervaisia elementtejä. Pitkä jälkimaku. Kokeile tätä viiniä vaikka kasvisvartaiden kera.

 

Kirjoittaja, Juha Tanskanen, on Reilun kaupan viinivastaava. Kysy meiltä lisätietoa Reilun kaupan viineistä ja viinin viljelystä.

Artikkelin pääkuva: Jassu Dammert.