Lapsityövoima, metsäkato ja ilmastonmuutos uhkaavat suklaan tulevaisuutta

Kaakaontuotanto ei ole vielä lähellekään reilua. Yritykset ja päättäjät ovat onneksi heräämässä haastavien tuotanto-olojen ja ilmastonmuutoksen edessä.

“Pidättäkää minut. Olen syönyt suklaata.”

Näin vaati hollantilainen journalisti Teun ”Tony” van de Keuken vuonna 2005. Hän oli penkonut suklaan tuotantoketjua tv-ohjelmaansa varten ja huomannut, että osa suurten suklaavalmistajien käyttämästä kaakaosta valmistettiin pakkotyövoiman, usein lapsiorjien, avulla.

Tony päätteli, että samaan tapaan kuin varastetun polkupyörän ostaja syyllistyy rikokseen, myös suklaansyöjä on osallisena ihmisoikeusrikkomuksessa. Hän palkkasi itselleen juristin ja toi Länsi-Afrikasta entisen lapsiorjan todistamaan itseään vastaan, jotta olisi päässyt vankilaan.

Kun tuomari ei nähnyt mitään pahaa suklaapatukan syönnissä, Tony päätti muuttaa järjestelmää sisältäpäin ja perusti yrityksen – Tony’s Chocolonelyn – tuottamaan ”orjavapaata” suklaata. Nyt tuote on vallannut jo viidenneksen Hollannin markkinoista.

Mikä sai Tonyn muuttumaan toimittajasta kuluttaja-aktiiviksi?

Kaakaon tuotannossa yhä paljon lapsityövoimaa

Lapsityövoiman hyväksikäyttö tuli ensimmäistä kertaa laajalti esiin länsimaisessa mediassa vuonna 2000, kun useat lehdet kirjoittivat malilaisista ihmissalakuljettajista, jotka olivat vieneet lapsia suoraan bussipysäkeiltä naapurimaahan Norsunluurannikolle. Lapsille oli luvattu rikkauksia, mutta käytännössä he joutuivat tekemään työtä vähällä ruualla ja usein ilman palkkaa. Lapsia myös kuritettiin ruumiillisesti. Tästä on kirjoittanut esimerkiksi Órla Ryan kirjassaan Chocolate Nations.

Tony oli todennäköisesti myös tutustunut vuonna 2002 julkistettuun Kansainvälisen trooppisen maantieteen instituutin IITAn tutkimukseen, jossa todettiin, että noin 12 000 Norsunluurannikon plantaaseilla työskentelevää lasta asuu erossa suvustaan ja yli 2 000 heistä on tullut töihin välittäjän kautta. IITAn mukaan lapsityöntekijöitä oli satoja tuhansia, ja suuri osa heistä teki vaarallista työtä, kuten kantoi liian raskaita kantamuksia ja levitti ihmiselle haitallisia kasvimyrkkyjä.

Nykyinen tilanne ei ole olennaisesti parempi. Kaakaoplantaasien lapsityövoimaan perehtynyt sveitsiläinen säätiö The International Cocoa Initiative ICI arvioi, että maailman kahdessa suurimmassa kaakaopapujen tuottajamaassa Ghanassa ja Norsunluurannikolla työskentelee 2,1 miljoonaa lasta terveyttä tai koulunkäyntiä haittaavissa olosuhteissa – suurinpiirtein saman verran kuin kyseisissä maissa on aikuisia viljelijöitä.

ICI painottaa, että kaakaoviljelmillä on myös lapsia, jotka työskentelevät perinteiseen tapaan perheensä hyväksi ja pystyvät esimerkiksi käymään koulua. Toisaalta säätiö on kenttätutkimuksissaan löytänyt valtavan määrän todisteita lapsityövoiman väärinkäytöstä. Sen tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi liian raskaat ja vaaralliset työolosuhteet sekä koulunkäynnin häiriytyminen.

Pahimmillaan lapset elävät orjuutta muistuttavaa elämää, johon voi kuulua myös prostituutiota ja huumekuriirina toimimista.

Mistä lapsityövoiman käyttö ja orjuuttaminen sitten johtuvat?

Tonylla on tähän selkeä näkemys. Hän syyttää suuria suklaabrändejä siitä, että ne ovat leikanneet viljelijöiden marginaalit liian pieniksi – siksi myös pakko- ja lapsityövoimaa esiintyy helpommin, kun ihmisten pitää kamppailla kaikin keinoin toimeentulonsa puolesta.

Brändit puolustautuvat sanomalla, että syy on ylipäänsä köyhyydessä. Äärimmäisessä köyhyydessä ihmisille sattuu ja tapahtuu – ja joskus heitä myös huijataan orjuutta muistuttavaan työsuhteeseen ilman, että ulkomainen yritys voi asialle mitään.

Ghanan ja Norsunluurannikon viranomaiset vähättelevät yleensä lapsityövoimaan liittyvää ongelmaa, koska he pelkäävät mahdollisia ostoboikotteja – samaan tapaan kuin suklaabränditkin.

Kaakaopapujen viljelijät elävät yhä köyhyydessä

Ovatko maailman suklaabrändien maksamat kaakaohinnat sitten liian alhaisia?

Belgian Reilun kaupan vaikuttamistyön päällikkö Charles Snoeck vastaa kysymykseen puhelimitse:

”Hinta on se elefantti huoneessa, josta yritämme saada keskustelua aikaan. Esimerkiksi Norsunluurannikolla viljelijä tienaa keskimäärin 78 dollarisenttiä päivässä, kun toimeentuloraja kulkee 2,5 dollarin paremmalla puolella. Tulokuilu on valtava.”

Suurin osa Ghanan ja Norsunluurannikon kaakaofarmareista elää kansainvälisen köyhyysrajan alapuolella eli ansaitsee alle kaksi dollaria päivässä. Ghanassa tyypillinen kuusihenkinen perhe, jolla on kahden hehtaarin kaakaoviljelmä, ansaitsee päivässä keskimäärin 34 dollarisenttiä per henki, ja Norsunluurannikollakin päivänansio jää 45 dollarisenttiin.

Suklaan tuotantoketju on pitkä ja monimutkainen. Kaakaofarmi myy pavut fermentoinnin jälkeen joko kiinteää hintaa maksavalle valtiolle tai suoraan ulkomaisille yrityksille. Usein välikätenä toimii paikallisia ostajia, jotka esimerkiksi Ghanassa toimittavat satokausien päätteeksi miljardi dollaria käteistä kaukaisiin kyliin.

Sen jälkeen pavuista jalostetaan – esimerkiksi Hollannissa, Englannissa ja Saksassa – kaakaomassaa, -voita tai -jauhetta, joista puolestaan valmistetaan suklaata tai esimerkiksi leivonta- ja kosmetiikkatuotteita.

Tuotannon alkupään inhimillinen panos näyttää suhteellisen suurelta, kun ajatellaan, että yhden 500 gramman suklaalevyn tekemiseen tarvitaan 500 papua, ja yksi kaakaopuu tuottaa tuhat papua vuodessa. Yksi puu tuottaa siis vain noin kaksi suklaalevyä vuodessa.

Farmarin osuus suklaapatukasta pienenee

Kaakaon hinta määritellään yleensä kansainvälisillä markkinoilla, kaukana tuottajamaista. Hintaan vaikuttaa kysynnän, tuotannon, sään ja tautien lisäksi kaikenlainen spekulointi sadon määrällä. Hintaa muuttavat myös erilaiset tekoälypohjaiset pörssisovellukset, jotka yrittävät maksimoida sijoittajien voittoja.

Hintakäyrä on ollut vuosikymmenien saatossa lievästi laskeva. Hinnat ovat heiluneet erityisen paljon vuoden 2007 jälkeen, ja kaakaopaputonnin hinta on vaihdellut 2 000:n ja 3 500 dollarin välillä. Kun hinnat tippuivat jälleen kerran vuoden 2018 toukokuun 2 600 dollarista useita satasia alaspäin, Norsunluurannikko ja Ghana ilmoittivat kesäkuussa 2019, että ne jäädyttävät vuosien 2020-2021 satojensa ennakkomyynnin, elleivät ostajat suostu 2 600 dollarin pohjahintaan.

Maailmanmarkkinahinta itsessään ei takaa, että viljelijät saisivat saman verran pavuistaan. Ghanassa hallitus ostaa pavut ja kauppaa ne ulkomaille, ja siellä viljelijän osuus oli viime vuonna noin 64 prosenttia maailmanmarkkinahinnasta. Norsunluurannikolla ei päästy edes Ghanan tasolle, vaan farmin portilla saatiin keskimäärin 58 prosenttia kansainvälisestä hinnasta.

Kaakaopavuilla on suuri rahallinen merkitys köyhien afrikkalaisten maiden hallituksille, ja ne pyrkivät löytämään veroprosentin, joka ruokkisi valtiontaloutta, mutta ei kuristaisi viljelijöitä liiaksi. Osa kaakaotuloista häviää myös korruptoituneiden virkahenkilöiden taskuihin.

Viljelijät eivät ole ahtaalla ainoastaan maailmanmarkkinoilla vaan myös tuotantoketjuissa: heidän osuutensa esimerkiksi suklaatuotteiden hinnasta on laskenut vuosien varrella. Kun vielä 1970-luvulla kaakao muodosti jopa 50 prosenttia suklaapatukan hintalapusta, niin 1980-luvulla osuus oli tippunut 16 prosenttiin. Nykyisin farmarin siivu on noin kuusi prosenttia. Samaan aikaan suklaabrändi nappaa 40 prosenttia tulovirrasta ja vähittäiskauppiaskin 35 prosenttia.

Suurilla yrityksillä on entistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa lopputuotteen hintaan, ja viime vuosien suunta näyttäisi olevan se, että ne haluavat ennen kaikkea pitää hinnat kurissa, koska kuluttajat ovat tottuneet halpaan suklaaseen. Käytännössä tämä tuo lisää paineita laskea kaakaopavun hintaa.

”Aina kun hinnat laskevat, myös lapsityövoiman käyttö lisääntyy. Tämä on ilmeistä, vaikka minulla ei olekaan esittää tieteellisiä tilastoja väitteeni tueksi”, Charles Snoeck sanoo.

Reilu kauppa vahvistaa viljelijän asemaa

Hintoihin vaikuttaminen on tärkeä osa myös Reilun kaupan toimintaa.

Reilu kauppa maksaa sertifioinnissa mukana oleville viljelijöille takuuhintaa ja sen päälle Reilun kaupan lisää. Viljelijöille tarjotaan koulutusta sekä itse viljelyyn ja vastuullisuusasioihin että kaupankäyntiin. Reilu kauppa panostaa myös paikalliseen demokratiaan ja asettaa tiukkoja ympäristö- ja ihmisoikeuskriteereitä.

Reilu kaupan ytimessä on ajatus valtarakenteiden muuttamisesta. Kaikkia toiminnassa mukana olevia pienviljelijöiltä vaaditaan järjestäytymään osuuskunniksi. Tällä pyritään vahvistamaan viljelijöiden asemaa kaupanteossa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Samalla tähdätään myös viljelijänaisten voimaantumiseen.

UTZ ja Rainforest Alliance ovat yhdistymisensä jälkeen vielä kehittämässä uutta yhteistä sertifiointiaan, mutta nykyisellään se tähtää ”kestävän viljelyn standardiin”. Sertifioidut maatilat sitoutuvat muun muassa ympäristönsuojeluun, inhimillisiin työoloihin ja pidättäytymään pakkotyövoiman käytöstä.

Reilun kaupan takuuhinta nousee

Lisääntynyt sertifikaattien määrä ja niiden välinen kilpailu luovat oman ongelmansa. Suklaabrändeillä ja jälleenmyyjillä on taipumus etsiä halvin sertifiointi, ja tällainen toiminta luo houkutuksen olla nostamatta rimaa ylöspäin.

Etenkin UTZ/Rainforest Alliancea on kritisoitu siitä, että se ei käytä lainkaan minkäänlaista hintamekanismia vaan keskittyy pääosin viljelyllisiin seikkoihin. UTZin ja Rainforest Alliancen yhteenliittymällä on peräti 30 prosentin osuus maailmanmarkkinoista, kun Reilun kaupan osuus on 3 prosenttia. Pienemmästä markkinaosuudestaan huolimatta Reilun kaupan järjestelmään oli jo vuoteen 2014 mennessä liittynyt 180 000 kaakaopapuviljelijää ympäri maailman.

Reilu kauppa on ainoa suuri sertifioija, joka on asettanut takuuhinnan, 2 000 dollaria, kaakaopaputonnille. Hintaa on pidetty alhaisena, koska takuuta on käytetty vain kerran viime vuosikymmenen aikana – maailmanmarkkinahinta on muutoin pysynyt tuon rajan yläpuolella.

Viime vuonna Reilu kauppa ilmoitti korottavansa takuuhintansa kuluvan vuoden lokakuussa 2 400 dollariin. Se jää vielä Reilun kaupan omasta arviosta elämiseen riittävän elintason saavuttamiseksi, mutta hinnankorotus tuo lisää varoja järjestelmässä mukana oleville paikallisille yhteisöille, jos maailmanmarkkinahinta tai esimerkiksi Ghanan valtion maksama tonnihinta tippuu rajan alapuolelle.

Reilu kauppa on myös ainoa toimija, joka maksaa kiinteää premium-lisää tonnia kohden. Tämä on tuonut suojaa etenkin heikoimmassa neuvotteluasemassa oleville viljelijöille. Lisämaksun hintaa päätettiin korottaa viime vuonna 200 dollarista 240 dollariin. Reilun kaupan oma arvio elämiseen riittävän elintason takaavalle tonnihinnalle on 3 000 dollaria.

Charles Snoeck on tyytyväinen uuteen, korkeampaan takuuhintaan ja lisään, mutta kehottaa myös malttiin hintojen määrittelyssä: jos hinta vähentää Reilun kaupan kaakaopapujen kysyntää liikaa, viljelijät eivät hyödy. Tänäkin päivänä Reilun kaupan kaakaon kysyntä on tarjontaa vähäisempää: kaakaonviljelijät joutuvat myymään lähes 70% Reilun kaupan ehdoin tuottamastaan kaakaosta tavallisilla markkinoilla, ilman Reilun kaupan takuuhintaa tai lisää.

Reilu kauppa ei yksin kykene poistamaan köyhyyttä

Reilu kauppa teetti vuonna 2016 tutkimuksen toiminnastaan Norsunluurannikolla. Tutkimus totesi, että Reilulla kaupalla on myönteistä vaikutusta kaakaoviljelijöiden toimeentuloon. Reilun kaupan tukemat koulutukset nostivat satojen määrää huomattavasti. Osuuskuntatoiminta ja sen tuoma neuvotteluvoima auttoivat puolestaan viljelijöitä hankkimaan torjunta-aineita ja lannoitteita edullisesti.

Tulosten mukaan keskiverto kahdeksanhenkinen Reilun kaupan piirissä oleva viljelijäperhe ansaitsi 2 707 dollaria vuodessa. Se oli huomattavasti niin sanottua elämiseen riittävää tasoa eli 5 526 dollaria alempi ja vain seitsemän prosenttia Reilun kaupan viljelijöistä saavutti elämiseen riittävän tason. Tulotaso on kuitenkin korkeampi kuin köyhyysraja 2 276 dollaria.

Kahdessa muussa tutkimuksessa, jotka aloitettiin vuonna 2013 ja julkaistiin vuonna 2017, todetaan lisäksi, että Norsunluurannikolla ja Ghanassa osuuskunnat ovat selkeästi ottaneet askelia kohti kannattavampaa liiketoimintaa. Vaikeuksia tuottavat kuitenkin monet arkiset asiat, kuten kunnollinen kirjanpito tai demokraattinen järjestäytyminen.

Kaiken kaikkiaan tutkimukset osoittavat , että kaakaonviljelijöiden nostaminen köyhyydestä on vaikeaa. Sertifiointijärjestöjen on vaikea vaikuttaa kaikkiin viljelijöiden elämää ohjaaviin perustekijöihin, kuten koulujen laatuun, määrään ja sijaintiin, terveydenhuoltoon, teiden kuntoon, markkinoiden läheisyyteen sekä paikallisiin lakeihin ja niiden valvontaan. Tulojen nostaminen vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa, raportissa todetaan.

Charles Snoeckin mukaan tulojen nostamiseen – ja samalla kaikkein kestävimpään tuotantoon – vaaditaankin nimenomaan kollektiivisia toimia, kuten viljelijöiden järjestäytymistä, suklaayritysten yhteistyötä ja hallitusten toimia. Tällaista muutosta myös Reilu kauppa tavoittelee toiminnallaan.

Suuri uhka on myös ilmastonmuutos, jonka myötä kaakaopuiden kasvatus käy vaikeammaksi tulevien vuosikymmenien aikana. Kansainvälinen ilmastopaneeli ennustaa, että esimerkiksi viljelykausi lyhenee Länsi-Afrikan poikki kulkevilla Sahelin ja Sudano-Sahelin alueilla vähintään 20 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Yhdysvaltalaistutkijat ovat jopa varoittaneet, että kaakaon tuotanto saattaa päättyä vuoteen 2050 mennessä.

Yritykset ovat heräämässä metsäkatoon ja ilmastonmuutokseen

Kaakaota on perinteisesti viljelty kaskeamalla niin, että sademetsää on hakattu pois kaakaopuiden tieltä. Yhden kaakaopuun tuottoisa elinkaari kestää noin 40-50 vuotta, ja sen jälkeen viljelijät ovat kaataneet itselleen uutta viljelyalaa. Esimerkiksi Länsi-Afrikan alkuperäisistä sademetsistä on kaadettu yli 90 prosenttia, ja paljon metsää on tuhottu myös Indonesiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Vaikka kaakaopuiden kasvattamisen olisi jo ilmastonmuutoksenkin vuoksi hyvä muuttua pysyväisluonteiseksi viljelyksi, todellisuudessa kaskiviljely ja uusien viljelyalueiden valtaaminen näyttäisivät jatkuvan – siitäkin huolimatta, että jäljellä olevat metsät ovat pääosin suojeltuja.

Mighty Earth -järjestö julkaisi vuonna 2017 tutkimuksen, jossa se osoitti, että esimerkiksi monikansallinen yritysjätti Cargill oli myynyt Norsunluurannikon suojelluilla alueilla tuotettuja kaakaopapuja isoille suklaabrändeille kuten Ferrero Rocherille, Marsille ja Cadburylle. Mighty Earthin mukaan Cargillin pavuista jopa 40 prosenttia tuli kansallispuistoista ja muilta suojelluilta alueilta.

Vuotta myöhemmin julkistetussa seurantaraportissa järjestö totesi, että vaikka yritykset olivat julkisesti esittäneet muuttavansa suuntaa, Norsunluurannikon metsiä oli ehtinyt kadota vuoden aikana – edellisvuosien tahtiin – 13 748 hehtaaria, mikä vastaa noin 15 000:ta jalkapallokenttää.

Norsunluurannikko ja Ghana näyttäytyivät raportissa kaiken kaikkiaan huonossa valossa: aarniometsää katoaa näissä maissa nopeammin kuin missään muualla.

Mutta myös myönteisiä asioita tapahtuu. Mighty Earthin raportin jälkeen yli 30 suklaafirmaa ja kaakaopapujen välittäjää on sitoutunut lopettamaan Länsi-Afrikan metsäkadot. Tällä hetkellä jo 85 prosenttia maailman suklaantuotannosta ja -kaupasta kuuluu tämän sitoumuksen piiriin.

Mighty Earthin raportti nimeää edistyksellisiksi yritykset kuten Lindt, Hershey’s, Nestle ja Barry Callebaut. Suklaajätti Mars allekirjoitti metsäkatositoumuksen vastikään ja aikoo rakentaa GPS-seurannan kaikelle käyttämälleen kaakaopavulle vuoteen 2025 mennessä.

Useat suklaafirmat tuntuvatkin olevan aidosti huolissaan nopeasti etenevästä ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden katoamisesta. Ne ovat ilmoittaneet haluavansa siirtyä kokonaan luonnonmukaisempaan varjossa tapahtuvaan viljelyyn ja pois mallista, jossa puut kasvavat suoraan auringon alla riveissä. Jälkimmäinen kuihduttaa luonnon monimuotoisuutta ja tarjoaa hyvin niukasti ravintoa ja suojaa linnuille, lepakoille, mehiläisille ja muille ekosysteemiin kuuluville eläimille.

Reilun kaupan ympäristötoiminta on tuloksellista

Myös Reilu kauppa ottaa metsäkadon hillitsemisen vakavasti. Toiminnassa mukana olevien osuuskuntien on kartoitettava metsäkadolle alttiita alueita, lisättävä viljelijöiden ilmastotietoisuutta ja muutettava kaakaonviljelyä entistä ilmastoystävällisemmäksi.

Viljelijöiltä edellytetään ylipäänsä laaja-alaista ympäristötietoisuutta. Sertifioidut tilat pyrkivät estämään luonnon monimuotoisuuden vähenemistä sekä välttämään maaperän köyhtymistä, haitallisten kemikaalien käyttöä ja liiallista vedenkulutusta. Näistä toimista aiheutuvia kuluja viljelijät voivat kuitata Reilun kaupan lisällä.

Reilu kauppa on myös rakentanut EU:n päästökauppaa muistuttavan ohjelman. Sen avulla kerätään tukea hankkeille, joilla vähävaraiset viljelijät vähentävät ilmastopäästöjä esimerkiksi metsityksen, uusiutuvien energiamuotojen tai energiatehokkuuden avulla. Viljelijöiden saavuttamat päästövähennykset mitataan, ja rahoitusta kerätään myymällä yrityksille vastaava määrä päästöoikeuksia.

Reilun kaupan ympäristötoiminta on tuottanut tuloksia. Brittiläisen ajatushautomon ODIn laajassa metatutkimuksessa vuodelta 2017 todetaan, että Reilun kaupan sertifointi vie kaikkea viljelyä ympäristöystävällisempään suuntaan.

Ghanan kaakaontuotantoon keskittynyt tutkimus vuodelta 2013 puolestaan kertoo, että maan – ja kenties koko maailman – suurin sertifioitu osuuskunta Kuapa Kokoo, on panostanut ympäristöllisten asioiden suunnitteluun. Yli 100 000 jäsenen osuuskunta on kouluttanut viljelijöitään muun muassa hyväksyttyjen kemikaalien käyttöön, kestävään vedenkulutukseen ja puuston uusimiseen. Samoja toimia ei raportoitu sertifioimattomilta tiloilta.

Suklaan tulevaisuus riippuu myös kansainvälisestä sääntelystä

Myös hallitukset ovat heränneet ilmastonmuutosta kiihdyttävään metsäkatoon. Sekä Ghana että Norsunluurannikko ovat hyväksyneet metsäkatositoumuksen ja laatineet metsäviljelyä koskevat toimintasuunnitelmat jäljellä olevien metsien pelastamiseksi. Myös Kolumbia on laatinut kansallisen suunnitelman, ja Brasiliassa, Belizessä, Boliviassa, Kamerunissa ja Liberiassa käydään keskustelua samanlaisista järjestelyistä.

Euroopan unionin parlamentaarikot ovat ottaneet kaakaonviljelyä esille ja suunnittelevat muun muassa lainsäädäntöä, joka velvoittaisi suklaafirmoja vastaamaan ympäristönsuojelusta ja ihmisoikeuksista koko tuotantoketjussaan. Mallia voitaisiin ottaa esimerkiksi sademetsäpuun ja konfliktimineraalien myynnin sääntelystä.

”Useat suuret yritykset ovat lähteneet tukemaan sääntelyn vahvistamista EU-tasolla tai kansallisesti Saksassa, Sveitsissä, Belgiassa – ja myös Suomessa – viimeisten 18 kuukauden aikana. EU:ssa MEPit ovat onnistuneet tuomaan yhteen kaikki kaakaoalan suurimmat yritykset”, Charles Snoeck sanoo.

”Ratkaisun hakeminen ei periaatteessa ole vaikeaa, koska tuotantoketju on niin keskittynyt. Teoriassa riittää, että saa 15-20 ihmistä saman pöydän ääreen.”

Kansainvälisen sääntelyn lisäksi paljon riippuu yritysten halusta muuttaa toimintaansa, kun kuluttajat tulevat entistä tietoisimmiksi suklaaseen liittyvistä eettisistä ongelmista. Parhaassa tapauksessa yritykset vetävät myönteisellä tavalla muita mukaansa, sen sijaan, että alkavat miettiä eettisyyttä vasta pakon edessä.

Esimerkiksi Nestle on ottanut ICIn tuella käyttöön uuden lapsityövoiman seurantajärjestelmän, ja saanut muita yrityksiä mukaan. Vuoteen 2020 mennessä seurannan on tarkoitus kattaa 15-20 prosenttia kaakaofarmeilla työskentelevistä lapsista. Järjestelmän avulla on päästy jo paikoittain 50 prosentin vähennykseen lapsityövoiman käytössä.

Lapsityövoimasta vapaa suklaa oli myös Tony van de Keukenin mielessä, kun hän aloitti oman suklaabrändinsä suunnittelun.

”Pidän Tonyn lähestymistavasta. Firma on aina haastamassa muita alan toimijoita nostamaan rimaansa”, Charles Snoeck sanoo.

”Ja myönnän, että pidän aina Reilun kaupan suklaata jääkaapissani. Mitä enemmän sitä syön, sitä enemmän viljelijä saa palkkaa. Se on hyvä tekosyy napostella suklaata.”

Teksti: Jukka Aronen