Voiko tarjouskahvi olla vastuullista?

Reilun kaupan tuore raportti kertoo suomalaisen kahvinjuonnin vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön.

Kahvi on kallistunut kahden viime vuoden aikana. Kalliimpi hinta ei sinänsä ole huono asia, jos kahvipaketti pitää sisällään vastuullisesti tuotettua kahvia. Näin ei kuitenkaan aina ole, kertoo Reilun kaupan raportti Suomalaisen kahvinjuonnin vaikutukset ihmisiin ja ympäristöön. Ongelma ei ole tarjonnassa vaan kysynnässä.  

Alla oleva kuva havainnollistaa kahvimarkkinan hintakehitystä pörssihinnan ja Reilun kaupan tuottajille maksettavan hinnan näkökulmasta. 

Kaavio Reilun kaupan takuuhinnasta ja Arabica-kahvin hinnasta New Yorkin pörssissä vuosina 1999-2023.

”Suomalaiset on totutettu siihen, että kahvia myydään halvalla – reippaasti alle kestävän tuotannon kustannusten. Tämä vääristää hintamielikuvaa kuluttajien silmissä myös nyt, kun kahvin maailmanmarkkinahinta on korkea. Kahvin jälleenmyyjien olisi aika kääntää viestinsä sellaiseksi, että se edistää kestävää kulutusta”, sanoo Janne Sivonen, Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja.  

Tällä hetkellä vain noin 2,5 prosenttia Suomessa myydystä kahvista on Reilun kaupan kahvia. Reilun kaupan takuuhinnalla huolehditaan, että viljelijät saavat varman minimihinnan tuotteistaan ja pystyvät näin paremmin ennakoimaan tulotasoaan ja varautumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. 

Käytännössä Reilun kaupan kahvia tarjoavat viljelijät noudattavat Reilun kaupan vastuullisuusvaatimuksia tiloillaan, mutta koska kysyntä ei riitä kaiken kahvin myymiseen Reilun kaupan hintaan, he joutuvat myymään osan halvemmalla. Koska markkinahinta ailahtelee, kahvintuottajien tulot ovat epävarmoja. Tähän pitäisi saada muutos.  

Reilun kaupan vähimmäisehtojen ja luomukriteerien mukaan tuotetun kahvin hinta syyyskuussa 2024 on 3,80€/kahvipaketti. Tämä on vain raaka-aineen hinta, johon lisätään kuljetuksen, tukkukaupan, paahtimoiden ja vähittäiskaupan kustannukset ja katteet sekä verot.  

Kuvassa graafinen piirros kahvipaketin hinnan jakautumisesta, jossa 8€ maksavasta kahvipahetista 3,8€ menee viljelijälle, 3,2€ tukkukauppiaalle, rahteihin, paahtimolle ja vähittäiskaupalle ja 1€ veroihin.

Vastuullisempi kahvikulttuuri sietäisi korkeampia hintoja paremmin 

Reilun kaupan tuoreen raportin mukaan suomalaisten kahvikäyttäytymistä ovat ohjanneet halvat tarjoushinnat sekä suodatinkahvikulttuuri, jossa puolikas pannullinen päätyy helposti viemäriin. Kaupoille kahvi on ollut sisäänheittotuote, jota voi myydä kolme pakettia kympillä. Tällaiset hinnat eivät ole kestäviä kenellekään.  

Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen tutkimuksen mukaan nuoria aikuisia kiinnostaa kahvin vastuullisuus mutta nuorten aikuisten mielestä tärkein vastuullisuusviesti on, että kahvin pakkaus on kierrätettävä. Todellisuudessa kahvipakkauksen kierrätettävyydellä on huomattavasti pienempi vaikutus ympäristöön kuin mitä moni kuluttaja ajattelee. Tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota kahvin tuotantoketjun alkupäähän, missä köyhyys jarruttaa kestävämpään viljelyyn siirtymistä. 

“Kun kahvilla kampanjoidaan, olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaisia tuotteita kampanjoihin otetaan. Korkein vastuullisuuskriteerein tuotetun kahvin ja tarjouskahvin hinnat eivät saisi karata liian kauas toisistaan ja ohjata näin kulutusta väärään suuntaan”, Sivonen toivoo. 

 

Lue raportti

 

Valtakunnallisia Reilun kaupan viikkoja vietetään 30.9.–13.10. ”Ihmisoikeuksien ei pitäisi olla kaupan” -kampanja pureutuu yritysten vastuuseen ihmisoikeuksista toimitusketjuissaan.  

Graafit: Renja Nurmi / Reilu kauppa ry

Kysy aiheesta lisää

Juha Tanskanen

Lisensointi- ja asiakkuuspäällikkö

+358 41 317 8887