Laadukkaan ja reilusti tuotetun appelsiinimehun kysyntä kasvaa Euroopassa

– Suuri osa siitä mehusta, jota te eurooppalaiset juotte ”appelsiinimehuna” on ihan kamalaa, sanoo brasilialaisen Reilun kaupan mehuyrityksen toimitusjohtaja Daniel Strauss.

Strauss selittää, mitä kaikkea pitää huomioida, jotta mehu on laadukasta ja korostaa, että todella ensiluokkaisen mehun valmistamisessa olennaista on maun lisäksi se, että tuote on valmistettu ympäristöä kunnioittaen ja että mehu on jäljitettävissä appelsiinitilalle asti.

– Euroopassa törmää edelleen siihen virheeseen, että mehualan yritykset luulevat, että pelkkä Reilun kaupan merkki purkin kyljessä riittää. Ei riitä. Jos mehu ei ole hyvää, eettisinkään kuluttaja ei osta sitä uudelleen. Onneksi monet yritykset ovat jo ymmärtäneet yhdistää nämä kaksi asiaa: eettisen alkuperän ja huippulaadun. Siitä syntyy menestystuote.

Maiden välillä on suuria eroja. Straussin mukaan Sveitsi, Itävalta, Saksa, Alankomaat ja Norja ovat edelläkävijöitä laadukkaan Reilun kaupan appelsiinimehun myynnissä.

Myyntitilastot tukevat hänen sanojaan. Viimeisen viiden vuoden aikana Reilun kaupan mehujen myynti on enemmän kuin tuplaantunut Keski-Euroopassa ja suunta on edelleen vahvassa nousussa. Ja tämä siitäkin huolimatta, että mehujen kysyntä on laskussa. Eli vaikka eurooppalaiset juovat mehuja yhä vähemmän, laadukkaiden Reilun kaupan mehujen myyntikäyrät osoittavat yläviistoon.

Viljelijät tukemassa samaa viestiä

Strauss oli viime viikolla työmatkalla Suomessa kahden brasilialaisen Reilun kaupan appelsiinimehuosuuskunnan johtajan kanssa. Sidney Rodrigues ja Reginaldo Vicentim kertoivat, mitä Reiluun kauppaan kuuluminen heille tarkoittaa.

– Olennaisinta on Reilun kaupan takuuhinta. Voimme luottaa siihen, että saamme appelsiinisadosta hinnan, jolla tulemme toimeen, se takaa meille mielenrauhaa ja perheen hyvinvointia. Voimme suunnitella tulevaisuutta, Rodrigues kertoo.

– Emme tulisi toimeen ilman Reilun kaupan takuuhintaa. Menettäisimme elinkeinomme. Nyt meillä on mahdollisuus tehdä viljelyyn liittyviä hankintoja yhdessä, Vicentim jatkaa.


Appelsiinimehutuotannon haasteita

  • Suurin osa maailman appelsiinimehutuotantoon tarvittavista appelsiineista viljellään plantaaseilla Brasiliassa. Appelsiinimehutuotanto on keskittynyt muutaman vahvan monikansallisen yrityksen käsiin.
  • Viime vuosina mehuun käytettävien appelsiinien hinnat ovat laskeneet merkittävästi. Pienviljelijät eivät saa katettua alhaisilla hinnoilla edes tuotantokustannuksia, joten monet heistä ovat joutuneet luopumaan tiloistaan.
  • Jotta plantaasit saavat tuotettua appelsiineja kyllin halvalla, kausityövoimalle maksetaan äärimmäisen pientä palkkaa eikä heille ole tarjolla kunnon majoitusta.

Reilun kaupan appelsiinien taustaa

  • Reilun kaupan appelsiineja tulee sekä plantaaseilta että pienviljelijöiden tiloilta. Reilu kauppa auttaa pienviljelijöitä, koska Reilun kaupan takuuhinta suojaa heitä alhaisilta maailmanmarkkinahinnoilta. Reilun kaupan plantaaseille työntekijöille on maksettava vähintään lain edellyttämää minimipalkkaa ja tarjottava kelvolliset työ- ja elinolosuhteet.
  • Plantaaseilla Reilun kaupan lisä käytetään työntekijöiden toivomalla tavalla esimerkiksi asuinolosuhteiden parantamiseen. Pienviljelijät muodostavat osuuskuntia ja päättävät siellä yhdessä, miten haluavat käyttää ansaitsemansa Reilun kaupan lisät joko viljelyn tehostamiseen tai muihin yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin.