Jaa: Reilun kaupan ihmisoikeusvastuun opas tukee pienviljelijäosuuskuntia ihmisoikeus- ja ympäristötyön kehittämisessä. Oppaalle on suuri tarve, sillä tiukentuvat yritysvastuuvaatimukset ovat lisänneet tuottajiin kohdistuvia odotuksia. Reilu kauppa vahvistaa viljelijöiden osaamista ja vaikutusvaltaa tuotantoketjuissa uudella ihmisoikeusvastuun oppaalla. Yhdessä tuottajaverkostojen kanssa kirjoitettu opas lienee maailman ensimmäinen ohjeistus, joka katsoo YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia ohjaavia periaatteita ja OECD:n asianmukaisen huolellisuuden ohjeistusta viljelijöiden näkökulmasta. Lisääntyvä yritysvastuusääntely on kasvattanut ja tulee kasvattamaan tuotantoketjujen alkupäässä toimiviin viljelijöihin kohdistuvia vaatimuksia ja odotuksia. Siksi viljelijöiden osuuskuntien tukeminen ja opastaminen on entistä tärkeämpää. Oppaan tavoitteena on vahvistaa osuuskuntien HREDD-osaamista ja voimistaa viljelijöiden ääntä eri päätöksentekopöydissä. Lyhenne HREDD tulee sanoista Human Rights and Environmental Due Diligence. Se on jatkuva prosessi, jolla yritykset ja myös Reilu kauppa toteuttavat vastuutaan ihmisoikeuksien ja ympäristön kunnioittamisesta toiminnassaan ja arvoketjuissaan. Reilun kaupan oppaassa käydään läpi HREDD-prosessin eri vaiheet: 1) sitoutuminen ihmisoikeuksien ja ympäristön kunnioittamiseen, 2) suurimpien riskien tunnistaminen, 3) ongelmiin tarttuminen, 4) toimien tehokkuuden seuranta ja 5) ihmisoikeustyöstä viestiminen. Kun osuuskuntien ja tilojen HREDD-osaaminen vahvistuu, niiden mahdollisuudet vaikuttaa muihin arvoketjun yrityksiin paranevat. Tärkeä osa opasta ovat konkreettiset työkalut, joilla osuuskuntien on helpompi tehdä esimerkiksi ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten kartoitus. ”Yritysten ihmisoikeus- ja ympäristövastuun toteutuminen vaatii kaikilta arvoketjun osapuolilta tekoja. Ei pidä unohtaa, että HREDD voi parantaa viljelijöiden ja työntekijöiden työskentelyolosuhteita sekä edistää heidän toimeentuloaan vain silloin, kun muut ketjun toimijat ovat pelissä mukana ja tekevät osuutensa”, sanoo yksi oppaan kirjoittajista, kansainvälisen ihmisoikeustyön asiantuntija Meri Hyrske-Fischer Reilun kaupan HREDD-osaamiskeskuksesta. Ihmisoikeustyötä viedään entistä pidemmälle Reilun kaupan tuottajaverkostot Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa kouluttavat pienviljelijäosuuskuntia ihmisoikeuksista, ympäristöä kunnioittavista viljelymenetelmistä ja yhä enemmän myös HREDD:stä. ”Vaikka erilaisia oppaita ja työkaluja HREDD:stä on tehty paljonkin, me halusimme, että oma oppaamme on helposti lähestyttävä ja tarpeeksi yksinkertainen, jotta mahdollisimman moni saa siitä tarvitsemansa tiedon ja tuen irti”, Hyrske-Fischer kertoo. Monet Reilun kaupan viljelijät eivät välttämättä ole kuulleet HREDD:stä, mutta siihen liittyvät toimet ovat niille tuttuja, sanoo riskienhallinnan päällikkö Lilian Maina Reilun kaupan Afrikan tuottajaverkostosta Fairtrade Africasta. Ihmisoikeus- ja ympäristöriskien arviointi, koulutukset ympäristövaikutuksista ja lapsityön vahingollisuudesta, tasa-arvosuunnitelmien teko ovat osa ihmisoikeusvastuuta ja myös Reilun kaupan kriteereitä. Moni viljelijä varmasti ilahtuu huomatessaan tekevänsä itse asiassa jo paljon työtä ihmisoikeusvastuun eteen. – Lilian Maina, Fairtrade Africa Vastuu ei kuitenkaan ole yksin tiloilla, Hyrske-Fischer toteaa: ”Koko tuotantoketjun jälleenmyyjistä brändiyrityksiin asti pitää olla mukana, ja tuottajia pitää tukea riittävin resurssein, jotta ihmisoikeusvastuu toteutuu. Ei ole reilua vaatia aina vain enemmän kahvitilalliselta, jota kurittavat tuotantopanosten hinnan nousu ja ilmastonmuutos.” Uusi opas sekä siihen liittyvät koulutukset ja työpajat vievät vastuullistyötä aiempaa pidemmälle. Ne auttavat tiloja ja osuuskuntia luomaan täyden vastuullisuusprosessin. Lataa viljelijöiden ihmisoikeusvastuun opas HREDD Ihmisoikeusvastuu Opas Ympäristövastuu Yritysvastuulaki