Jaa: Reilun kaupan ytimessä on toimeentulon ja tulevaisuuden varmistaminen kehittyvien maiden pienviljelijöille. Järjestelmän tavoitteena on huomioida entistä paremmin myös pientilojen kausityöntekijät, todettiin Toimiiko Reilu kauppa? -paneelissa. Kun kuluttaja valitsee kaupan hyllystä Reilun kaupan banaaneja tai kahvipaketin, hän voi olla varma, että ne tulevat tiloilta, joilla on tiukat kriteerit työntekijöiden oikeuksien ja työolojen suhteen. Totta – mutta vaatimukset eivät kuitenkaan ole aivan samat kaikilla tiloilla, totesi Suomen ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen Toimiiko Reilu kauppa? -paneelissa. Tilaisuudessa kerättiin asiantuntijoilta ajatuksia Reilun kaupan järjestelmän kehittämiseksi. ”Jos tuottaja on perheviljelijä, hänen ei tarvitse noudattaa samoja kriteerejä työntekijöiden kohtelussa kuin plantaaseilla. Isommalla työnantajalla työntekijä pääsee esimerkiksi päättämään Reilun kaupan lisän käytöstä, pientuottajalle työskennellessä välttämättä ei”, Ronkainen sanoi. Vastuullisuuspäällikkö Tytti Nahi Reilu kauppa ry:stä myönsi, että kriteerien erilaisuus samassa tuotteessa riippuen tuottajan omistusmuodosta on ongelmallista – sekä työntekijän että kuluttajan näkökulmasta. Samalla hän muistutti perhetilojen todellisuudesta: niillä ei usein ole yhtään palkattua työntekijää ympärivuotisesti vaan kausityöntekijä tai pari satokauden aikaan. ”Ei tällaista pienviljelijää voi asettaa työnantajavaatimuksissa samalle viivalle kuin suurtiloja, jotka työllistävät satoja ihmisiä.” Köyhien perheviljelmien kausityöntekijät tiukimmassa asemassa Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen painotti, että työntekijöiden asemaa yritetään koko ajan parantaa ja löytää oikeudenmukaisia ratkaisuja. Parhaillaan on käynnissä pienviljelijöiden työntekijöitä koskevien kriteerien uudistus. ”Vaikeimmat kysymykset liittyvät juuri pienviljelijöiden kausityöntekijöihin. Jos viljelijä on itse todella köyhä, hänellä on vähemmän annettavaa työntekijälle. Hyötyjen jakaminen on aina jonkinasteinen kompromissi”, Sivonen totesi. Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen. Kuva: Topias Hirvonen Reilun kaupan hiljattain teettämä tutkimus kertoo, että esimerkiksi Norsunluurannikon kaakaonviljelijät ansaitsevat keskimäärin alle puolet elämiseen riittävästä tasosta. Näiden pienviljelijöiden tiloilla työskentelee keskimäärin 2,7 perheenjäsentä ja 0,8 palkallista työntekijää. Jopa 60 prosentilla työntekijöistä palkka jää alle äärimmäisen köyhyysrajan. Lokakuun 2019 alusta Reilu kauppa päättikin nostaa kaakaonviljelijöiden saamaa takuuhintaa ja Reilun kaupan lisää 20 prosentilla. Uudet pienviljelijäkriteerit selkiyttävät pientilan määritelmää Plantaasien ja pientilojen muodostamien osuuskuntien erilaisia vaatimuksia koskien Sivonen nosti itse esiin yhden epäkohdan, johon Reilun kaupan järjestelmässä on jo tartuttu. Esimerkiksi banaaniosuuskunnissa saattaa olla mukana hyvinkin suuria perheviljelmiä, jotka noudattavat pienviljelijöiden kriteerejä. ”Jos joukossa piileksii plantaasien kokoisia tiloja, niitä pitää myös kohdella sellaisina.” Pientiloille sallittua kokoa ja työntekijämäärää on rajoitettu heinäkuun alussa uudistetuissa pienviljelijäkriteereissä – ja jos ne ylittyvät, vaatimuksetkin muuttuvat. Esimerkiksi kaakaon ja kahvin tuotannossa, jotka eivät ole erityisen työvoimaintensiivisiä, tilaa pidetään pientilana, jos sillä ei ole pysyviä palkattuja työntekijöitä vaan työt tehdään pääosin perheen voimin. Samoin uusien kriteerien mukaan osuuskuntien on varmistettava, että entistä suurempi osa niiden jäsenistä täyttää pientilan kriteerit. Aiemmin prosenttiosuus oli 50, nyt 66, Sivonen kertoi. Tiedonkulkua työntekijöille on parannettava Yritysvastuujärjestö Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér nosti esiin tärkeänä kehityskohteena sen, että suurtiloilla yksittäiset työntekijät eivät aina välttämättä tiedä kuuluvansa Reilun kaupan järjestelmän piiriin. ”Jossain tutkimuksissa on jopa esitetty, että kun tilalle sitten saadaan jotain parannuksia, työntekijät arvelevat sen johtuvan johdon ’hyvyydestä’. Tämä voi ylläpitää paternalistisia riippuvuussuhteita, eikä välttämättä synny järjestäytymistä ja oikeuksien vaatimista”, Finér huomautti. Yksi konkreettinen syy tiedonpuutteeseen on plantaasien valtava koko – niillä saattaa olla tuhansia työntekijöitä – ja hurja työvoiman vaihtuvuus. ”Esimerkiksi etiopialaisella kukkaplantaasilla vaihtuvuus on 280 prosenttia vuodessa. Jos ihminen tekee yhdellä tilalla töitä muutaman viikon ja siirtyy seuraavalle, hyvä että hän muistaa edes työnantajan nimeä”, totesi Reilu kauppa ry:n ohjelmapäällikkö Teemu Sokka. Etiopialaisella kukkatilalla vaihtuvuus voi olla niin suurta, että kausityöntekijä on yhdellä tilalla vain pari viikkoa. Kuva: Harald Mohr Janne Sivonen huomautti, että onneksi työntekijät kuitenkin pääsevät osallisiksi Reilun kaupan järjestelmän takaamista oikeuksista, kuten äitiyslomasta tai mahdollisuudesta imetykseen, vaikka he eivät olisi tietoisia siitä, kuka oikeuksien toteutumista valvoo. Silti heikko tiedontaso on Sivosesta epäkohta ja oire isommasta ongelmasta. ”Pienviljelijöiden kohdalla sertifioimme osuuskuntia, jotka ovat viljelijöiden omistamia, mutta plantaasien kohdalla sertifikaatti on plantaasin omistajan. Reilun kaupan tavoitteena on pienviljelijöiden voimauttaminen, ja siinä on plantaasien osalta vielä parantamista – yksi tapa voisi olla, että työntekijät ja plantaasi omistaisivat sertifikaatin yhdessä.” Työntekijät mukaan plantaasien sisäiseen auditointiin Työntekijöiden osallisuus yritetään jo nyt varmistaa sillä, että he päättävät itse komiteoissaan siitä, mihin Reilun kaupan lisät plantaasilla käytetään. ”Mutta ongelma ei tietenkään ole ratkennut, jos työntekijät eivät tarkkaan tiedä, mistä raha tulee”, Tytti Nahi totesi. Nahin mukaan uutta, avoimuutta ja työntekijöiden sitoutumista lisäävää mallia etsitään parhaillaan Reilun kaupan teekriteerien uudistuksessa. Tavoitteena on, että työntekijät valvoisivat osaltaan Reilun kaupan kriteerien noudattamista plantaaseilla, ja heidän muodostamansa compliance-komiteat tekisivät vuosittain sisäisen auditoinnin vaatimusten – kuten työolojen, naisten oikeuksien tai lapsityövoiman välttämisen – täyttymisestä. ”Tämä voisi olla iso askel eteenpäin. Kriteerikonsultaatio on käynnissä vuoden loppuun, eli katsotaan nyt, kuinka plantaasien omistajat ja teeyritykset tähän suhtautuvat.” Reilu kauppa avaa ovia ay-liikkeelle Ammattiyhdistysliikkeen edustajana Janne Ronkainen kantoi huolta siitä, miten pitävä on Reilun kaupan lupaus siitä, että ay-liike saa järjestäytyä plantaaseilla ja että ay-liike neuvottelee työntekijöiden niin halutessa heidän edustajanaan. Monet työnantajat kuitenkin käytännössä suosivat mallia, jossa perustetaan työntekijöiden komitea, joka täyttää kyllä Reilun kaupan vaatimukset järjestäytymisestä, mutta ei ay-liiton tunnusmerkkejä. ”Tästä seuraa monia ongelmia. Useissa maissa lainsäädäntö antaa suojaa ay-järjestöjen neuvottelijoille, jotka puhuvat kaikkien työntekijöiden puolesta, mutta komitean edusmiehet eivät tällaista suojaa saa. Komiteassa saattaa myös usein olla mukana esimerkiksi yrityksen henkilöstöpäällikkö”, Ronkainen totesi. Janne Sivonen sanoi, että Reilu kauppa ei missään nimessä halua korvata ay-liikettä vaan avata sille ovia – jo Reilun kaupan kriteereissä todetaan, että ensisijaisesti työntekijöiden järjestäytyminen tapahtuu ay-liikkeen kautta. ”Mutta emme voi pakottaa ketään järjestäytymään. Jos järjestäytyminen ei onnistu tai työntekijät eivät halua järjestäytyä, on mahdollista tehdä paikallisia komiteoita. Me emme niitä toivo emmekä suosita. Auditointien yhteydessä teemme kaikkemme, että työntekijät järjestäytyisivät ay-liikkeeksi.” ”Sertifiointijärjestelmistä juuri Reilulla kaupalla on eniten yhteistyötä ay-liittojen ja kansainvälisen ay-liikkeen kanssa”, Sivonen sanoi. Teksti: Sanna Jäppinen Toimiiko Reilu kauppa? -paneelikeskustelu järjestettiin Helsingissä 4. syyskuuta. Juttusarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin Reilun kaupan järjestelmän läpinäkyvyyttä ja kolmannessa osassa sitä, kuinka Reilu kauppa muuttaa kapitalistista järjestelmää sisältä päin.
