Jaa: Kesällä voimaan tullut metsäkatoasetus pyrkii vähentämään päästöjä ja luontokatoa. Metsäkatoasetus tarkoittaa hyvää, mutta on riski, että metsäkatoasetuksen kulut ja vastuut vyörytetään köyhille tuottajille. Metsäkatoasetuksen toimeenpanon onnistuminen edellyttää suuryrityksiltä tukea viljelijöille. Euroopan unioni sääti kesäkuun alussa uuden metsäkatoasetuksen. Sillä pyritään minimoimaan EU:n osuus maailmanlaajuiseen metsäkatoon ja metsien tilan heikkenemiseen sekä vähentämään EU:n osuutta kasvihuonekaasupäästöistä ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä. Asetus kieltää tuomasta EU:n markkinoille tiettyjä hyödykkeitä ja tuotteita, jos niiden tuotanto on aiheuttanut metsäkatoa tai metsien tilan heikkenemistä vuoden 2020 jälkeen. Tuoteryhmät ovat soija, palmuöljy, kahvi, kaakao, nautakarja, puu ja kumi sekä näitä sisältävät tai näistä valmistetut tuotteet. Metsäkatoasetus tuli voimaan 29. kesäkuuta, mutta yrityksillä on 18 kuukauden siirtymäaika sen toteuttamiseksi. Kesällä Suomessa vieraillut Fairtrade African ohjelmajohtaja Chris Oluoch sanoo, että asetuksen yksityiskohdissa asustelee piru. ”Tämä on hyvää tarkoittavaa sääntelyä. Metsäkadon estämisellä on suuria vaikutuksia kestävyyteen, maaperään ja ekosysteemeihin. Mutta kun luodaan uutta lainsäädäntöä, sillä on aina kuluja.” ”Miten köyhyydessä elävä kahvinviljelijä tekee vielä lisää?” Oluochin mukaan on tyypillistä, että uusien sääntöjen toimeenpanon kulut sysätään tuottajille. Ja kustannuksia voi olla paljonkin, kun halutaan sopeutua EUn byrokratiaan. Reilu kauppa ry:n Kansainvälisen ihmisoikeustyön johtaja Tytti Nahi on samaa mieltä. Hän on seurannut enemmän neuvotteluita EUn yritysvastuudirektiivistä, ja siinä on sama dynamiikka: uudistuksen kulut uhkaavat jäädä tuottajien maksettaviksi. ”Tarkoitus on tehdä tuotantoketjuista kestävämpiä ja reilumpia, ’pienen ihmisen parhaaksi’, ja periaatteessa nämä direktiivit ja asetukset ovatkin aivan mahtavan kunnianhimoisia”, Nahi sanoo. Hänestä toimeenpano ei kuitenkaan ole reilua eikä edes mahdollista, jos ajatellaan, että jokaisen pitää tehdä osansa. ”Miten esimerkiksi äärimmäisessä köyhyydessä elävä kahvinviljelijä tekee vielä lisää?” Nahi kysyy. ”Reilua olisi, että jokainen tekisi kykyjensä ja vastuunsa mukaan – ja vastuu kestämättömistä tuotantotavoista on niillä, jotka maksavat kestämättömän matalia tuottajahintoja.” Kallis geokartoitus on haastava harjoitus Yksi esimerkki metsäkatoasetuksen kuluista on geokartoitus. Jotta esimerkiksi kahvia saisi tuoda Euroopan unioniin, siitä pitää pystyä kertomaan koordinaattien kanssa, miltä tilalta se tulee. Tähän törmäsi myös Svenska handelshögskolanin tutkija Eva Nilsson, kun hän oli mukana tekemässä ulkoministeriölle selvitystä yritysvastuudirektiivin vaikutuksista globaaliin etelään. Hän tutki kahvia koskevia arvoketjuja Tansaniasta Suomeen. Monet puhuivat hänelle myös metsäkatoasetuksesta ja geopaikannuksista. ”Metsäkatoasetuksen myötä EU-markkinoille vievien tuottajien tulee varmistaa, että tuotantoketjut ovat metsäkatovapaita, ja tuotteita jälleen myyvien tulee kerätä tietoa toimittajistaan”, Nilsson sanoo. Tiedonkeruusta tekee vaikeaa se, että esimerkiksi Nilssonin tarkastelemassa Tansaniassa kahvia tehdään 90-prosenttisesti perheiden omistamilla pientiloilla. Plantaasitaloudessa geopaikannus vielä olisi kohtuullisen yksinkertaista, mutta kuka kartoittaisi sadat tuhannet pientilat? Tämän nosti esimerkiksi myös Chris Oluoch. ”Miten me teemme tämän käytännössä? Niitä tiloja ei voi kävellä läpi, eli pitääkö meillä olla drooneja vai helikoptereita?” Oluoch muistuttaa, että Reilu kauppa toimii Afrikassa 29 valtiossa ja eri tuotteita tehdään valtavilla alueilla Madagaskarilta Länsi-Afrikkaan. Monella maalla on rajoituksia lentoliikenteeseen, ja lupaprosessit voivat muutenkin olla monimutkaiset. ”Se on massiivinen harjoitus, logistinen painajainen”, Oluoch sanoo. Yritysvastuusääntelyssä vastuu vyörytetään köyhille Eva Nilssonin mukaan tutkimuksessa on havaittu, että yritysvastuusääntelyn kustannuksilla on tapana vyöryä tuottajille. Esimerkiksi puutavaran ja konfliktimineraalien arvoketjuja on tutkittu. ”Suuret monikansalliset yritykset vastuuttavat sitovien sopimusten avulla pienet toimittajat sopeutumaan sääntelyn vaatimuksiin. Samalla sääntelystä syntyvät lisäkustannukset katetaan polkemalla tuotteiden ostohintoja, jolloin tuottajat häviävät myös rahallisesti”, Nilsson sanoo. Jos sääntelyn noudattaminen osoittautuu jossain maassa ja jollain sektorilla liian vaikeaksi, saattaa se johtaa siihen, että tietyt Afrikan maat eivät voi enää käydä kauppaa Euroopan kanssa. Yritysten on helpompi ostaa tuotteet vaikkapa Latinalaisen Amerikan ja Aasian plantaaseilta, koska niillä tuotantoa on helpompaa valvoa ja tietoa helpompaa kerätä. Silloin esimerkiksi Tansanian kahvintuottajien pitää etsiä itselleen uusia markkinoita Yhdysvalloista tai Aasiasta. Reilun kaupan tuottajat muita paremmassa asemassa Tansanian kahvisektoria dominoi Nilssonin mukaan neljä jättimäistä eurooppalaista yritystä, joiden tytäryhtiöt ostavat kahvia pientuottajilta. Hän arvelee, että EU-sääntely saattaa myös johtaa siihen, että vientiyritykset siirtyvät jatkossa ostamaan enemmän sertifioituja tuotteita, esimerkiksi Reilua kauppaa. ”Reilulla kaupalla ja muilla sertifikaateilla on sentään jonkinlaiset mahdollisuudet tehdä jäljitystä, koska yhteydet tiloihin ovat olemassa. Niille se on helpompaa kuin viljelijöillä, joilla ei ole mitään sertifikaattia.” Hän muistuttaakin, että kaikkein heikoimmassa asemassa ovat ne pienviljelijät, jotka eivät kuulu minkään vastuullisuussertifikaatin piiriin. Metsäkatoasetuksen kuluille ei löydy maksajaa Käynnissä on siis ikään kuin pallottelu siitä, kuka maksaa uudistusten kulut. Alan yritykset ovat Nilssonin mukaan myös painottaneet, että globaalin etelän tuottajavaltioiden pitäisi osallistua kustannuksiin tai alkaa itse tehdä geokartoituksia. Mutta kun Nilsson ja muut tutkijat haastattelivat valtioiden edustajia, eivät nämä välttämättä olleet kuulleetkaan Euroopan unionin uusista ja tulevista säännöistä. ”Viestintä siitä, miten eurooppalainen sääntely vaikuttaa näihin maihin, on ollut todella heikkoa.” Nilsson pitää myös kyseenlaisena, onko esimerkiksi köyhällä Tansanialla resursseja lähteä tekemään kalliita kartoituksia kaikista maan pientiloista. Köyhien maiden yritykset ja valtiot tarvitsevat tukitoimia Kansalaisjärjestöt ovat kampanjoineet yritystoiminnan säätelyn ja esimerkiksi yritysvastuulain puolesta pitkään. Ulkoministeriön kestävän kaupan yksikön päällikkö Kent Wilska sanoo, että sääntely ei kuitenkaan yksin riitä. ”Tarvitaan erilaisia tukitoimia, että maat ja yritykset etenkin köyhissä maissa pystyvät toteuttamaan sääntelyn vaatimia toimia.” Erilaisista lainsäädäntöä tukevista välineistä puhutaankin Euroopan unionissa parhaillaan. Fairtrade African toiminnanjohtaja Isaac Tongola ehdotti kesällä Suomessa käydessään, että Euroopan unioni voisi perustaa rahaston, jolla kuluja katettaisiin. Hän tosin itsekin myönsi, että miljardien rahasto voi olla epärealistinen toive. Eva Nilsson uumoilee, että tukitoimia tullaan rahoittamaan kehitysyhteistyörahoilla. ”Minusta se on vähän ongelmallista. Esimerkiksi kahvia ja muita hyödykkeitä Eurooppaan tuovilla suuriyrityksillä on valtavat liikevaihdot, joilla voisi kattaa kuluja arvoketjujen vastuullistamisesta.” Nilssonin mielestä yrityksiä pitäisi velvoittaa tekemään tukitoimia arvoketjuissaan, jotta vastuu sääntelymuutoksista jakautuisi reilusti eri toimijoiden välillä Myös Kent Wilskan mielestä yhteistyötä toimitusketjuissa olisi hyvä tehdä. ”Mutta minun on vähän vaikeaa käytännössä nähdä, miten yrityksiä voitaisiin pakottaa tukemaan tuotantoketjun toisia yrityksiä”, hän sanoo. Ilmastonmuutos ajaa tuottajia kaatamaan metsää Nilsson haluaa vielä nostaa esiin, että metsäkatoasetuksen taustalla on halu vähentää ilmastonmuutosta. Se on hänen tutkimansa kahvintuotannon kannalta kinkkinen asia, sillä samainen ilmastonmuutos ajaa tuottajia kaatamaan metsää. Ilmastonmuutos nimittäin vaikuttaa jo nyt niin voimakkaasti, että kahvinviljelijöiden täytyy etsiä uusia viljelysmaita yhä korkeammilta ylängöiltä. Tyypillisesti silloin raivataan metsää, ja pian voi olla, ettei näillä mailla tuotettua kahvia saa myydä Eurooppaan. ”Tämä on noidankehä.” Hänestä pitäisi pohtia, miten voidaan luoda menetelmiä, joilla tuotanto on mahdollista ilman metsäkatoa. Reilu kauppa esimerkiksi pyrkii sopeutumaan ilmastonmuutokseen uusintamalla viljelijöiden käyttämiä kasveja ja metodeja, edistämällä peltometsäviljelyä ja niin edelleen. ”Tällaiset tukitoimet edellyttävät, että on toimijoita, jotka kouluttavat uusia viljelymenetelmiä ja tukevat muutoksessa”, Nilsson sanoo. Teksti: Esa Salminen Afrikka EU Ilmastonmuutos Metsäkato Metsäkatoasetus
