Jaa: Oletko kokenut kehitysyhteistyön asiantuntija, joka innostuu reilumman maailman kehittämisestä ja oma-aloitteisesta itsenäisestä työstä? Nyt sinulla on mahdollisuus tulla osaksi kansainvälistä ja nopeasti kasvavaa Reilun kaupan yhteisöä. Etsimme Reilu kauppa ry:n ohjelmatiimiin aikaansaavaa kehitysyhteistyön asiantuntijaa vastaamaan yhdistyksen kehitysyhteistyöohjelman alaisista hankkeista. Tehtävä on määräaikainen perhevapaan sijaisuus ja alkaa lokakuussa sopimuksen mukaan. Määräaikainen työ päättyy 30.7.2026 tai sopimuksen mukaan. Nykyinen ohjelmakausi päättyy kuluvan vuoden lopussa, ja uusi nelivuotiskausi alkaa tammikuussa 2026. Riippuen käynnissä olevan ohjelmatukihaun päätöksestä ja seuraavan ohjelman lopullisesta henkilöstörakenteesta, määräaikainen työsuhde on mahdollista myös vakinaistaa. Millaista osaajaa etsimme tiimiimme? Sinulle on kertynyt vankkaa kokemusta ja näyttöjä kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnoinnista. Työtehtäviisi kuuluvat koko hankesyklin vetäminen ja tukeminen: uusien hankkeiden suunnittelun fasilitointi, hankeseuranta, tuki hanketoteutukselle, hankkeiden taloussuunnittelu ja -seuranta sekä mahdollisten hanke-evaluaatioiden ohjaaminen. Työntekijänä olet yhteistyökykyinen ja tulosorientoitunut, ja pystyt työskentelemään tehokkaasti myös paineen alla. Työtehtävissä menestyminen edellyttää vahvaa työkokemusta kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnoinnista matkustusvalmiutta hyvää suomen ja englannin kielen taitoa (suullista ja kirjallista) oma-aloitteista ja itsenäistä työotetta rohkeutta tarttua laajaan, monipuoliseen ja itsenäiseen tehtävään. Lisäksi arvostamme ulkoministeriön ohjelmatuki-instrumentin ja ohjelmallisen kehitysyhteistyön tuntemusta kokemusta kehitysyhteistyön laadun ja seurantajärjestelmien kehittämisestä kokemusta kehittyvissä maissa toimimisesta fasilitointi- ja esiintymistaitoja temaattista osaamista (esimerkiksi lastenoikeudet, tasa-arvo, ilmasto, ympäristö, kansalaisyhteiskunta, maatalous, vammaisinkluusio, ihmisoikeudet, yritysten ihmisoikeusvastuu) tuntemusta kaakaon, kahvin ja/tai vaniljan tuotantoketjuista Länsi-Afrikan tuntemusta viestintävalmiuksia sekä kiinnostusta yritysyhteistyöhön. Mitä tarjoamme sinulle? Tarjoamme mahdollisuuden tehdä kestävää ja tuloksellista kehitysyhteistyötä. Pääset osaksi globaalia Reilun kaupan verkostoa ja teet aktiivista yhteistyötä kansainvälisten kollegoidesi kanssa. Toimit osana Suomen Reilun kaupan ohjelmatiimiä, mutta työssä onnistumisen tukena sinulla on osaavat ja mukavat kollegat myös Afrikassa ja ympäri Eurooppaa. Pääset itsenäisesti vetämään omia hankkeita tai ohjelmakokonaisuuksia. Osallistut aktiivisesti myös uuden kehitysyhteistyöohjelman käynnistämiseen ja kehittämiseen. Moderni toimistotilamme avarin kattonäkymin sijaitsee keskeisellä paikalla Sörnäisissä hyvien julkisten kulkuyhteyksien ja pyöräreittien varrella. Käytössäsi ovat joustavat työajat, hybridityöskentelyn malli ja henkilöstöedut, kuten laajennettu työterveyshuolto sekä lounas- ja virike-etu. Työyhteisömme hyvinvointi on meille tärkeää, ja haluamme, että työn ja muun elämän yhteensovittaminen onnistuu mahdollisimman joustavasti. Kiinnostuitko tehtävästä? Lisätietoja tehtävästä antaa ohjelmajohtaja Teemu Sokka, puh. 050 5222 354. Soittoajat ma 28.7. ja 4.8. klo 10.00–11.00 ja klo 15–16. Emme valitettavasti ehdi vastata sähköpostitiedusteluihin. Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen viimeistään pe 8.8.2025 klo 24 mennessä Duunitorin ilmoituksessa olevalla Hae työpaikkaa -toiminnolla 10.7. alkaen. Reilu kauppa on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista vastuullisuusaloitteista. Edistämme globaalien tuotantoketjujen vastuullisuutta ja erityisesti pienviljelijöiden ja työntekijöiden toimeentuloa ja työoloja sertifioinnin, vaikuttamistyön, kehitysyhteistyön ja viestinnän avulla. Reilussa kaupassa kaikki työ, joka päivä, edistää hyvinvointia, kestävyyttä ja reiluutta. Reilu kauppa ry on 29 jäsenjärjestön yhdistys, jonka tehtävänä on edistää Reilua kauppaa ja valvoa Reilun kaupan merkin käyttöä Suomessa ja Baltiassa. Lue lisää: www.reilukauppa.fi