Reilun kaupan kasvomaskeja yrityslahjoiksi

Suojautuminen on pian vastuullisempaa: Reilun kaupan puuvillasta tehdyt kasvomaskit tulevat B2B-myyntiin.

Reilun kaupan tuoteperhe Suomessa laajenee syyskuun puolivälissä hyvin ajankohtaisella tuotteella: Innoflame Oy alkaa myydä yrityksille Reilun kaupan luomupuuvillasta tehtyjä kasvomaskeja.

Tuotekuva Reilun kaupan Neutral-kasvomaskista. Kuva: Innoflame

Kankaiset kasvomaskit tulevat niin sanottuun B2B-myyntiin, eli yritykset voivat tilata niitä esimerkiksi liikelahjoiksi. Innoflamen Key Account Manager Christian Wilander uskoo, että kysyntää tulee riittämään.

”Yksi kollega soitti tuossa puhelun, ja maskeja meni saman tien 2 000”, hän naurahtaa. ”Vahva veikkaus on, että maskit eivät kauaa meillä vanhene.”

Kolme väriä ja oma logo

Peruspakkauksessa maskeja on viisi kappaletta, ja värivaihtoehtoina on musta, tummansininen ja valkoinen. Maskiin voi halutessaan painattaa pienellä yrityksen logon, ja niissä on kolme kerrosta kangasta.

”Olen itse kokeillut maskia, ja sen istuvuus on oikein hyvä”, Wilander kehuu. ”Tämä ei ollenkaan lähtenyt valumaan nenänvartta pois, niin kuin jotkut kokeilemani maskit.”

Pian myyntiin tulevat maskit ovat tanskalaisen Neutral-vaatemerkin tuote, joiden puuvilla tulee Intiasta Reilun kaupan tiloilta. Innoflame on Neutral-tuotteiden suurin jälleenmyyjä Suomessa.

”Neutral on vahvasti sertifioinut koko tuotantonsa vastuulliseksi ja ympäristöystävälliseksi”, Wilander sanoo.

Tummansinisiä Reilun kaupan kasvomaskeja. Kuva: Innoflame.

Lisätiedot ja tilaukset: Christian Wilander, christian.wilander@innoflame.fi

Teksti: Esa Salminen