Reilu kauppa ry mukana #ykkösketjuun-haasteessa

Tänään käynnistyy yli 70 yrityksen, kansalaisjärjestön ja ammattiliiton kampanja, jonka tavoitteena on saada tuleva eduskunta säätämään yritysvastuulaki, joka velvoittaa yrityksiä välttämään ja vähentämään toimintansa kielteisiä ihmisoikeusvaikutuksia.

Osa yrityksistä voi liiketoiminnassaan syyllistyä esimerkiksi työntekijöiden oikeuksien polkemiseen tai hyötyä jopa lapsi- ja pakkotyöstä. Tämä on mahdollista, sillä päättäjät eivät ole velvoittaneet yrityksiä toimimaan vastuullisesti myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Ihmisoikeudet ovat liian tärkeitä jätettäväksi pelkän yritysten vapaaehtoisuuden varaan.

Suomi on monessa asiassa maailman paras. Me voimme olla edelläkävijä myös yritysvastuussa.

#ykkösketjuun-kampanja haluaa Suomeen ihmisoikeuksia koskevan yritysvastuulain. Laki velvoittaa yritykset välttämään ja vähentämään toimintansa kielteisiä ihmisoikeusvaikutuksia.

Monet muut maat, kuten Ranska ja Sveitsi, ovat jo laatineet kunnianhimoisen yritysvastuulain. Nostetaan yhdessä Suomi yritysvastuun #ykkösketjuun!

Allekirjoita haaste!