Puuvillan tuotanto kurittaa ympäristöä – halvan paidan todellinen hinta ei näy kuluttajalle
5.12.2019

”Hei Ikea, tässä on maailman kaunein lakana. Tehkää perässä.”

Ilmassa oli maaotteluhenkeä, kun suomalainen Finlayson haastoi ruotsalaista Ikeaa Helsingin Sanomien etusivulla viime elokuussa.

”Tästä lähtien […] siirrymme käyttämään GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa, jolloin tiedämme, mistä puuvillamme tulee. […] Kuvitelkaa, kuinka kauniiksi maailma muuttuisi, jos te ja muutkin kansainväliset tekstiilijätit tekisitte saman kuin me.”

Ikea vastasi nopeasti kertomalla, että sekin tekee kauniita lakanoita ja on jo vuonna 2015 siirtynyt käyttämään kestävämmin tuotettua puuvillaa.

Finlaysonin käyttämät GOTSin ja Reilun kaupan sertifioinnit ovat kuitenkin kunnianhimoisempia kuin Ikean suosima viljelyohjelma. Voittiko Suomi siis maaottelun?

Missä tämä on valmistettu?

”Meillä ei ollut ajatuksena syyllistää Ikeaa. Tiedämme, että Ikea tekee paljon hyviä asioita. Halusimme haastaa isoja monikansallisia yrityksiä. Jos jättiyritykset tekevät asioita vastuullisemmin ja kunnianhimoisemmin, vastuullisuustyö tulee paljon helpommaksi kaikille muille”, Finlaysonin vastuullisuuspäällikkö Elli Ojala vastaa puhelimitse.

Ojalan mielestä suomalaiset kuluttajat eivät vielä tunnista puuvillan tuotantoon liittyviä ongelmia. Jos kuluttaja sattuu kysymään vaatteen valmistuspaikkaa, keskustelu pyörähtää helposti ompeluvaiheen ympärille, ja kaikki se mitä tapahtuu ennen vaatteen ompelua, jää usein hämärän peittoon.

”Ihmisillä ei ole hirveästi käryä siitä, missä puuvilla kasvaa tai missä sitä voitaisiin edes kasvattaa”, Ojala sanoo.

Intia on yksi maailman johtavista puuvillan tuottajista.

Intia on yksi maailman johtavista puuvillan tuottajista. Kuva: Didier Gentilhomme.

Yhdysvallat, Kiina ja Intia johtavat, Länsi-Afrikka perässä

Missä puuvillaa sitten kasvatetaan? Heti alkuun on todettava, että puuvilla on yllättävän laajalle levinnyt raaka-aine. Lähes kaikilla planeetan asukkailla on sitä hallussaan vaatteiden tai muiden tekstiilien muodossa.

Puuvillaa viljellään yli sadassa maassa, ja se on valloittanut 2,5 prosenttia maapallon viljelykelpoisesta maa-alasta. Peräti sata miljoonaa kotitaloutta on suoraan tekemisissä viljelyn kanssa, ja näistä 90 prosenttia sijaitsee globaalissa etelässä. (2)

Eniten puuvillaa viljellään Kiinassa ja Intiassa. Ne tuottavat yhdessä yli puolet maailman puuvillasta. Jos taas tarkastellaan pelkästään vientiä, suurten joukkoon nousee myös Yhdysvallat, joka yhdessä Intian kanssa vastaa noin puolesta planeetan puuvillaviennistä. (2)

Puuvilla on tärkeä työpaikkojen ja tulojen lähde etenkin Länsi- ja Keski-Afrikassa, Intiassa, Pakistanissa ja Keski-Aasiassa. Puuvilla tuo esimerkiksi Burkina Fasolle 72 prosenttia sen vientituloista. (2)

Tekstiilien tuotantoketju

Jos puuvillan viljely on tavalliselle suomalaiselle hämärän peitossa, samaa voi varmaankin sanoa koko tuotantoketjusta.

Puuvillan ja siitä tehtävien tuotteiden tekemiseen osallistuu ihmisiä monessa eri vaiheessa – jopa täysin vastakkaisilla puolilla maapalloa. Kun puuvilla on poimittu pellolta, mukana on hahtuvapallon muodossa olevia kuituja ja siemeniä. Kuiduista puhdistetaan koneellisesti pois siemenet, joista puolestaan puristetaan esimerkiksi öljyä ruokateollisuuden käyttöön tai tehdään rehua karjalle.

Tämän jälkeen alkaa kuitujen matka kankaaksi ja tekstiilituotteeksi. Paalitetuista kuiduista punotaan säikeitä, jotka kierretään langaksi. Lanka värjätään ja siitä kudotaan kangasta. Tämä puolestaan värjätään tai siihen painetaan kuvioita, viimeistellään, leikataan ja ommellaan. Lopulta tuote pakataan ja kuljetetaan myytäväksi.

Ylimääräistä ympäristörasitusta syntyy matkan varrella sekä lentorahdeista että kemikaaleista, joita käytetään esimerkiksi estämään hapsuuntumista kehräyksen aikana tai torjumaan homehtumista kuljetuksissa.

Puuvillan tuotantoketju: alkutuotanto > langan kehruu > kankaan käsittely > tekstiilin valmistus > tuotteen myynti

Yhdysvaltain puuvillakoneisto jyrää muut

Jos suomalainen valitsee umpimähkään minkä hyvänsä t-paidan, on hyvinkin mahdollista, että sen puuvilla tulee joltain teksasilaiselta suurtilalta Yhdysvalloista.

Yhdysvallat on hallinnut puuvillan kansainvälistä kauppaa lähes 200 vuotta. Puuvillaa tuotettiin aikoinaan Yhdysvaltain etelävaltioissa Länsi-Afrikasta tuotujen orjien avulla. Kun orjuus kiellettiin lailla, jossain vaiheessa puuvillapeltojen rankkaan ja vaativaan työhön tulivat rajan ylittäneet meksikolaiset ja keskiamerikkalaiset.

Nyt hekin ovat kadonneet, sillä koko Yhdysvaltain puuvillatuotanto on koneistettu. Jo vuoteen 1964 mennessä 90 prosenttia Yhdysvaltain puuvillasta kerättiin koneellisesti. (1) Merkittävä lisäharppaus saavutettiin, kun farmeilla alettiin käyttää kemikaaleja, jotka jäädyttävät puuvillakasvin juuri ennen poimintaa. (1)

Tuottavuuden nostossa ovat olennaisesti auttaneet valtion suuret tukiaiset puuvillan tuottajille. Jo vuonna 2006 Yhdysvaltain hallitus tuki viljelijöitään 2,7 miljardilla dollarilla, mikä oli enemmän kuin monen länsiafrikkalaisen maan bruttokansantulo. Summa oli myös suurempi kuin Yhdysvaltain kehitysapuviraston USAIDin koko Afrikka-budjetti. (1) Valtiontukiaisilla pyritään suojaamaan oman maan tuottajia kansainväliseltä kilpailulta ja hinnan heilahteluilta.

Jättimäiset tuet alentavat keinotekoisesti puuvillan maailmanmarkkinahintaa, mikä heikentää köyhimpien maiden viljelijöiden kilpailukykyä. Tutkimusten mukaan tukiaisten aiheuttamat tappiot esimerkiksi Afrikan puuvillanviljelijöille ovat noin 250 miljoonaa dollaria. (2) Oxfam arvioi vuonna 2007, että silloisten Yhdysvaltain tukiaisten poisto olisi nostanut Länsi-Afrikassa puuvillaa tuottavien kotitalouksien tuloja 2-6 prosentilla. Tämä olisi vastannut Länsi-Afrikassa 1-2 lapsen vuosittaisia ruokakuluja tai 4-10 ihmisen vuosittaisia terveyskuluja.

Kiina, Yhdysvallat ja Turkki olivat suurimmat puuvillan tuotantotukien maksajat vuosina 2016–2018.

Puuvillateollisuuden suorat tuotantotuet vuosina 2016–2018. (Production and Trade Subsidies Affecting the Cotton Industry. 2018. International Cotton Advisory Committee. s.4)

Jättituet kuristavat kehittyviä maita

Yhdysvaltain ja muutaman muun teknologiaa käyttävän maan ulkopuolella puuvillaa poimitaan yhä käsin, raskaissa olosuhteissa. Pienillä afrikkalaisilla farmeilla ei ole varaa ostaa sadonkorjuukonetta, ja jos koneen jakaisi monen kesken, kaikki todennäköisesti tarvitsivat sitä samaan aikaan. (1)

Tehokkuuserot ovat suuret. Yhdysvaltalaiset tilat ovat keskimäärin 144 kertaa länsiafrikkalaistilojen kokoisia ja jopa 400 kertaa tehokkaampia.

Puuvillan viljely kuitenkin elättää paljon suuremman joukon länsiafrikkalaisia. Jo vuonna 2006 yhdysvaltalaisten farmareiden määrä oli kutistunut 25 000:een, kun samaan aikaan Länsi-Afrikassa oli 18 miljoonaa puuvillan viljelijää.

Yhdysvaltain jättitukiaisia ei ole katsottu hyvällä silmällä. Brasilia vei vuonna 2002 Yhdysvaltain tukipolitiikan Maailman kauppajärjestön WTO:n välitystuomioistuimeen. Tuomioistuin antoi langettavan päätöksen kolme vuotta myöhemmin ja totesi, että Yhdysvaltain tukipolitiikka on tuntuvasti vaikeuttanut kehittyvien maiden viljelijöiden toimeentuloa. (3)

Vuonna 2014 Yhdysvallat päätti vihdoin leikata puuvillatukiaisensa kolmannekseen, mutta on samalla siirtynyt julkisesti rahoitettuun vakuutusjärjestelmään, joka takaa, että puuvillafarmarit saavat 70–90 % arvioiduista tuloista, tapahtui sadolle mitä hyvänsä. (3)

Nykyään myös Kiina jakaa tukiaisia puuvillan viljelijöille. Vuosina 2017–2018 Kiina maksoi puuvillatukiaisia 4,3 miljardin euron arvosta, mikä oli yli 70 prosenttia kaikista puuvillatuista maailmassa.

Geneettisesti muunneltu puuvilla yleistyy

Tuntuvien tukiaisten lisäksi Yhdysvallat on pönkittänyt valta-asemaansa myös geeniteknologialla. Yhdysvalloissa viljellään pääasiassa geneettisesti muokattua puuvillaa, jonka kerrotaan kestävän tuholaisia, sietävän laajaa lämpötilojen kirjoa ja vaativan vähemmän vettä. (1) Nämä ovat hyödyllisiä ominaisuuksia: esimerkiksi yhden t-paidan tuottamiseen tarvitaan keskimäärin 2 720 litraa ja yksien farkkujen tuottamiseen yli 10 000 litraa vettä.

”Geneettisesti muunneltu puuvilla näyttää hyvältä, teoriassa”, sanoo Reilun kaupan johtava puuvilla-asiantuntija Subindu Garkhel puhelimitse Lontoosta. ”Mutta kun sitä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, saldo jää negatiiviseksi.”

Garkhelin mukaan viljelijöiden on tyypillisesti ostettava patentoidut siemenet joka satokaudelle erikseen ja jotta GM-siemenistä saisi kaiken irti, heidän on käytettävä suuri määrä kemikaaleja ja vettä. Jos näin ei toimita, siemenistä saatava tuotto jää normaalin puuvillan tasolle.

”GM-viljelyn hinta nousee huimasti, kun otetaan huomioon ulkoisvaikutukset, kuten esimerkiksi maaperän köyhtyminen ja jokien saastuminen kemikaaleista”, Garkhel toteaa.

WHO:n tilastojen mukaan puuvillan tuottajat päästävät vuosittain kahden miljardin dollarin edestä kemikaaleja pelloille ja lähiympäristöön. Yli 40 prosenttia näistä on ihmiselle haitalliseksi luokiteltuja aineita. (2)

Perinteisimmillä pienviljelmillä puuvillaa vuoroviljellään monen muun lajikkeen kanssa, jotta maa säilyttäisi hedelmällisyytensä.

GM-siemenillä on kuitenkin vankka asema puuvillafarmeilla. Ne kattoivat peräti 81 prosenttia maailman viljelmistä vuonna 2012. (2) Esimerkiksi Intiassa 95 prosenttia puuvillansiemenistä on geneettisesti muunneltuja.

Intian viranomaiset ovat raportoineet, että yleisesti käytetty Bt-puuvilla tuo merkittävästi suurempia satoja. Toisaalta esimerkiksi Kiinassa on havaittu, että Bt-puuvillan käyttö voi myös kohottaa vaikutusalueen ulkopuolelle jäävien tuholaisten ja näiden nujertamiseen tarvittavien torjunta-aineiden määrää.

Intialaiset viljelijät ovat tunnettuja erityisen korkeasta velkaantumisasteestaan, ja suuri osa heistä maksaa korkeita lainankorkoja ostamistaan siemenistä, lannoitteista ja muista materiaaleista. (2)

Puuvillanviljelijät ovat muiden intialaisten viljelijöiden tavoin osoittaneet mieltään hallitusta vastaan. Viljelijöiden mielestä maan poliittiset johtajat ovat jo 20 vuoden ajan jättäneet heidät oman onnensa nojaan. Tämä on näkynyt myös suurena viljelijöiden itsemurhien määränä.

Lapsityövoimaa etenkin Intiassa

Vaikka Intiassa seurataan Yhdysvaltain mallia geneettisesti muokatuissa puuvillalajikkeissa, käytännössä viljelyä tehdään hyvin erilaisissa olosuhteissa.

Intialaisilla pientiloilla – kuten monissa muissa globaalin etelän maissa – puuvillan viljelyssä käytetään lapsityövoimaa. Tätä tapahtuu erityisesti puuvillan istutus- ja sadonkorjuuaikana, kun työvoiman tarve on suurin.

Intialaisesta lapsityövoimasta ja sen mahdollisesta hyväksikäytöstä ei ole olemassa tuoreita tutkimuksia. Sen verran kuitenkin tiedetään, että esimerkiksi vuonna 2007 alle 18-vuotiaita lapsityöntekijöitä arvioitiin olevan pelkästään monikansallisten yritysten, kuten Bayerin ja Monsanton, Bt-siemeniä tuottavilla pelloilla noin 400 000. Raportin mukaan he työskentelivät tyypillisesti 9–12 tuntia päivässä ja kärsivät muun muassa kasvimyrkkyjen aiheuttamista terveysongelmista. Näistä yli puolet oli alle 14-vuotiaita.

Lapsityövoiman hyväksikäyttöä pahentaa se, että puuvillan poimijoiden palkat ovat hyvin matalat ja palkkaa maksetaan poimitun puuvillamäärän mukaan. Tämä houkuttaa vanhempia hankkimaan lisätuloja tuomalla lapsiaan pelloille. Arviolta 100 000 lasta työskenteli pelkästään Intian Andhra Pradeshissa 13-tuntisia päiviä maksaakseen vanhempiensa ottamia lainoja takaisin. (2)

Pakkotyövoima ja lapsityövoiman hyväksikäyttö ovat polttavia ongelmia myös puuvillan suurtuottajamaissa Uzbekistanissa, Turkmenistanissa ja Tadžikistanissa.

Näissä maissa hallitus pakottaa yhä – entiseen neuvostomalliin – kansalaisiaan keräämään vuosikiintiön puuvillaa, ja sen vuoksi kymmenet tuhannet lapset, opiskelijat ja aikuiset jättävät vuosittain koulunsa, oppilaitoksensa ja työpaikkansa useammaksi viikoksi mennäkseen pakkotöihin puuvillapelloille. (2)

Viime vuosina pienten lasten käyttö on vähentynyt ja yli 250 yritystä on luvannut olla käyttämättä Uzbekistanin puuvillaa. Samanlainen vetoomus on nyt avattu myös Turkmenistanille.

Sertifikaateilla taklataan monia ongelmia

Puuvillaan liittyviä ongelmia on pyritty vähentämään luomalla erilaisia kestävämpään tuotantoon ohjaavia ohjelmia ja sertifikaatteja.

Useimpien vastuullisuusjärjestelmien ytimessä ovat ympäristöasiat: vedenkäyttö, maaperän elinvoimaisuus, luonnon monimuotoisuus ja ympäristön puhtaus.

Ympäristökysymysten lisäksi taklattavana on kuitenkin iso joukko räikeitä sosiaalisia ongelmia, kuten lapsityövoiman hyväksikäyttö, pakkotyö, viljelijöiden altistuminen kemikaaleille, elämiseen riittämättömät ansiot pelloilla ja tehtaissa sekä tehtaiden vaaralliset työolot. Ongelmista muistuttaa esimerkiksi vuonna 2013 sattunut, yli 1 100 työntekijää surmannut bangladeshilaisen Rana Plazan tekstiilitehtaan romahtaminen.

”Riskit ovat suuremmat mitä lähemmäs (tekstiilien tuotantoketjussa) maanviljelyä mennään. Siellä tehtävään työhön ei tarvita korkeaa koulutusta, eivätkä työntekijät ole järjestäytyneitä”, Finlaysonin Elli Ojala sanoo.

Tunnetuimpia vastuullisuusjärjestelmiä ovat Better Cotton Initiative BCI, luomustandardit ja Reilu kauppa. (4)

Parempaa puuvillaa

Puuvillan tuotannossa laajin vastuullisuusjärjestelmä on koulutusohjelma Better Cotton Initiative BCI, joka opastaa viljelijöitä hyviin käytäntöihin. Farmareilta toivotaan veden, torjunta-aineiden, lannoitteiden ja maaperän kestävää käyttöä, luonnon monimuotoisuuden kunnioittamista ja työolojen parantamista.

Tuoreen arvion mukaan BCI on onnistunut Etelä-Intiassa vähentämään turhaa torjunta-aineiden käyttöä merkittävästi, mutta ei ole kyennyt puuttumaan intialaisviljelijöiden köyhyyteen tai velkakierteeseen, jossa farmarit ottavat joka satokaudelle lainaa sisäänostajilta.

BCI:n työoloihin liittyvät suositukset ovat löyhiä. Maatilojen esimerkiksi odotetaan tutustuvan maansa ja maatalousalan minimipalkkasäädöksiin, mutta lain mukaisten minimipalkkojen maksamista ei edellytetä edes suurtiloilta.

BCI-ohjelma ei puutu kansainvälistä kauppaa käyvien yritysten tai brändiyritysten vastuullisuuteen. Järjestelmään ei siis esimerkiksi kuulu minimihintoja tai premium-lisää BCI-tuottajille, vaan puuvillatilat tienaavat sadostaan markkinahintoja. (4) Parempien tuotantotapojen toteutumista seurataan lähinnä viljelijöiden itsearvioinnin kautta. Riippumaton tarkastus tehdään vuosittain 8,3 prosentille ohjelmaan kuuluvista suurtiloista. Pientiloista ja keskikokoisista tiloista tarkastetaan huomattavasti pienempi osa.

BCI-järjestelmä ei annakaan myyjien tehdä suoria vastuullisuusväittämiä tuotteistaan. Tuotteessa oleva BCI-merkki tarkoittaa, että yritys on ostanut jonkun määrän puuvillaa BCI-koulutetuilta viljelijöiltä ja sitoutunut lisäämään BCI-puuvillan määrää viisi prosenttia vuodessa.

BCI:n tavoitteena on, että vuonna 2020 jo 30 prosenttia maailman puuvillan tuotannosta toimisi sen piirissä. (4) BCI:n piirissä on tällä hetkellä hieman yli kaksi miljoonaa viljelijää 21 maassa. Viljelijöiden määrä on suuri, sillä tunnetuimman luomustandardin GOTSin piirissä on 5 000 maatilaa 62 maassa, ja Reilu kauppa puolestaan tekee töitä noin 50 000 viljelijän kanssa kuudessa maassa.

BCI-järjestelmässä on mukana monia suomalaisille tuttuja yrityksiä, kuten Marimekko, Lindex, Adidas, Puma, Hemtex ja Stadium.

Ja tietenkin Ikea.

Luomustandardit vaativat jäljitettävyyttä

Ikean ja Finlaysonin kädenväännössä oli käytännössä kyse Ikean käyttämän BCI:n vertaamisesta Finlaysonin suosimiin luomustandardiin ja Reilun kaupan standardiin.

Elli Ojala kertoo Finlaysoninkin ensin harkinneen BCI:n käyttöä, mutta yritys päätti kuitenkin ”mennä yhden stepin pidemmälle” luomuun ja Reiluun puuvillaan, jotta se saisi paremmin jäljitettyä puuvillan alkuperän ja parannettua tuotannon vastuullisuutta.

Finlaysonin käyttämä yleinen luomustandardi GOTS eli Global Organic Textile Standard edellyttää turhien kemikaalien käytön välttämistä ja yritysten ympäristöjärjestelmien vahvistamista koko tekstiilin tuotantoketjun matkalla. Puuvillan viljelyn on oltava kokonaan luonnonmukaista.

Kaikkien luomutuotteen valmistukseen osallistuvien pitää olla sertifioituneita, ja tuotantoketjua valvotaan niin, että kun esimerkiksi luomulankaa myydään kankaan valmistajalle, kaupasta pitää olla todistus.

”Tärkeintä on jäljitettävyys.Hirveästi näkee sellaista luomupuuvillaa myynnissä, josta ei voi varmentaa, onko se oikeasti luomua vai ei – ja luomupuuvillaa myydään jatkuvasti enemmän kuin tuotetaan. Tämänkin takia olisi tärkeää pysyä luotettavissa sertifikaateissa.”

GOTS keskittyy ennen kaikkea ympäristöasioihin. Peltoviljelyn jälkeen tapahtuvissa tuotantovaiheissa GOTS pyrkii myös kohentamaan työoloja: kriteerit kieltävät esimerkiksi pakkotyön ja lapsityön hyväksikäytön, syrjinnän, yhdistymisvapauden rajoittamisen, turvattomat työolot, laittoman pitkät työtunnit ja matalat palkat.

GOTS ei kuitenkaan valvo puuvillan alkutuottajia, eikä siten vähennä puuvillapelloilla yleistä lapsityön hyväksikäyttöä, pakkotyötä, naisten syrjintää tai epäinhimillisen matalia ansioita. Finnwatch onkin todennut, että GOTS ”on sosiaalisen vastuun standardina heikko”.

Reilu kauppa tukee viljelijöitä

Kolmas yleinen puuvillastandardi on Reilun kaupan sertifikaatti. Sitä pidetään yleisesti kunnianhimoisimpana vastuullisuusjärjestelmänä.

Reilu kauppa suojelee sekä luontoa että ihmisoikeuksia. Järjestelmä tukee puuvillan pientuottajia järjestäytymään osuuskuntiin. Järjestäytyminen vahvistaa pienviljelijöiden neuvotteluasemaa tuotantoketjuissa ja yhteiskunnassa. Yhteistyö tuo myös skaalaetuja, kun esimerkiksi siemeniä ja koulutusta voidaan hankkia yhdessä.

Keskeinen osa Reilua kauppaa on viljelijöiden ansioiden nostaminen. Puuvillan tuottajille taataan takuuhinta, kun tuote myydään Reilun kaupan järjestelmän läpi. Takuuhinta astuu voimaan, kun maailmanmarkkinahinta putoaa liian alas. Farmareille maksetaan myös Reilun kaupan lisää, jonka viljelijät saavat sijoittaa yhdessä päätettyyn kohteeseen, kuten esimerkiksi viljelyn tehostamiseen yhteisön terveyteen tai lasten koulutukseen.

Ilmaston ja luonnon suojelemiseksi Reilu kauppa kouluttaa ja tukee viljelijöitä vähentämään kemikaalien ja veden käyttöä ja sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon. Reilun kaupan puuvillasta 65 prosenttia on myös luomua. Sekä Intian että Länsi-Afrikan puuvillapellot käyttävät sadevettä kasteluun. Näin ne pienentävät omaa vesijalanjälkeään ja helpottavat makean pohjaveden saantia.

Reilu kauppa painottaa myös lasten oikeuksia. Lapset saavat tehdä perhetiloillakin vain kevyitä, turvallisia tehtäviä normaalina vapaa-aikana. Tunnetuilla lapsityövoiman hyväksikäyttöalueilla, kuten Intiassa, viljelijäosuuskuntia rohkaistaan laatimaan suunnitelma hyväksikäytön ehkäisemiseksi. Reilun kaupan lisää käytetään usein koulunkäynnin ja opiskelun tukemiseen.

Suurin osa Reilun kaupan puuvillasta tuotetaan nimenomaan Intiassa. Paljon viljelijöitä asuu myös Länsi-Afrikassa, erityisesti Malissa, Senegalissa, Kamerunissa ja Burkina Fasossa.

Vuonna 2016 Reilun kaupan piiriin kuului 18 puuvillan tuotanto-organisaatiota ja yli 46 000 työntekijää.

Reilun kaupan tuotannon ja tuottajien määrä maailmassa 2016. (Monitoring the scope and benefit of Fair Trade. 2018. Fairtrade Foundation. s.107).

Reilun kaupan toiminta ulottuu peltojen lisäksi myös tekstiilitehtaisiin. Vuonna 2016 Reilu kauppa lanseerasi kunnianhimoisen tekstiilistandardin, joka tekee tekstiilitehtaiden toiminnasta aiempaa demokraattisempaa ja takaa tehdastyöläisille paremmat työolot ja palkan.

Uudessa standardissa on kuitenkin mukana vain muutamia tekstiilialan yrityksiä ja 28 intialaista tekstiilitehdasta. Osallistumishaluja on todennäköisesti hillinnyt se, että ihmisoikeusloukkausten ja saastuttamisen kitkeminen tekstiilien tuotantoketjuista nostaa tuotannon hintaa.

Reilun kaupan puuvillan haittavaikutukset pienempiä

Useat tutkimukset osoittavat, että Reilun kaupan järjestelmällä on myönteisiä vaikutuksia sekä ihmisten että luonnon kannalta.

Intiassa Reilu kaupan on todettu nostavan puuvillan viljelijöiden tuloja, vähentävän lapsityövoiman hyväksikäyttöä ja hillitsevän ympäristöhaittoja. Esimerkiksi puuvillanviljelyn ulkoisvaikutuksia arvioinut tutkimus päätyi vuonna 2017 toteamaan, että tavanomaisesta viljelystä koituu yhteiskunnalle ja luonnolle viisi kertaa enemmän haittavaikutuksia kuin Reilun kaupan viljelystä. (5) Myös itse viljelijät saivat Reilun kaupan järjestelmässä 13 prosenttia korkeammat palkka- ja yhteisötuloetuudet.

Intialaisilla Reilun kaupan viljelijöillä oli kaiken kaikkiaan muita viljelijöitä parempi käsitys koulunkäynnin merkityksestä ja Intialle tyypillinen lapsityövoiman hyväksikäyttö puuttui Reilun kaupan tiloilta lähes kokonaan. (5) Haasteiksi tutkimuksissa on mainittu muun muassa lannan ja kompostiaineksen karkaaminen vesistöön.

Aiempi, Länsi-Afrikkaan kohdistunut tutkimus vuodelta 2015 puolestaan totesi, että Reilun kaupan toiminta lisäsi muun muassa puuvillasta saatavia myyntituloja 8–18 prosenttia ja viljelijöiden tietoisuutta lasten oikeuksista sekä paransi naisviljelijöiden asemaa ja yleisiä koulutusmahdollisuuksia. Toisaalta Reilun kaupan tilojen tehokkuus, ruokaturva ja haavoittuvuus olivat samalla tasolla kuin tavanomaisilla tiloilla.

Pikamuoti pitää viljelijän palkat alhaisina

Reilu kauppa on kiinnittänyt erityistä huomiota miljoonien puuvillanviljelijöiden saamiin tuloihin ja niiden riittävyyteen.

Puuvillan hinta on pudonnut merkittävästi viime vuosisadan ja viimeisten vuosikymmenten aikana (5), ja esimerkiksi Länsi-Afrikassa puuvilla on yleinen ja tärkeä rahakasvi, joka tuottaa yli neljäosan vientituloista 11 maassa. (1)

Puuvillan hintakehitys on ollut vahvassa laskusuunnassa vuosina 1960–2014.

Puuvillan hintakehitys vuosina 1960–2014. (Cotton Commodity Briefing 2015. Fairtrade Foundation.)

Paluu korkeampiin hintoihin on haastavaa, sillä pikamuotiin tottuneet kuluttajat ovat tottuneet viime vuosina halpoihin vaatteisiin. Tämän vuoksi paineet myös viljelijöiden saamien palkkioiden leikkaamiseksi ovat nousseet. (2)

Toisaalta puuvillan osuus tyypillisen vaatteen hinnasta on yleensä korkeintaan kymmenen prosenttia, kun taas jälleenmyyjä saa yli puolet lopullisen tuotteen myyntihinnasta. Jos puuvillan hinta nousisi kymmenellä prosentilla, lopullisen tuotteen hinta kohoaisi arviolta vain prosentin verran. (2)

Tukiaisten lisäksi länsi-afrikkalaisen viljelijän tuloja leikkaavat paikalliset olosuhteet. Valtio toimii usein välikätenä satokaupassa ja maksaa samaa kiinteää hintaa puuvillasta, vaikka maailmanmarkkinahinta nousi. Viljelyyn tarvittavien välineiden ja materiaalien hinnat ovat usein kalliita ja sadeveteen nojautuva kastelujärjestelmä on riskialtis – etenkin kun viljelijöillä ei juurikaan ole vakuutuksia.

Riittääkö puuvillalle vettä?

Kehittyvien maiden viljelijää odottavat tulevaisuudessa muutkin ongelmat, kuten esimerkiksi keino- ja muuntokuitujen yleistyminen vaatteissa ja huonekaluissa.

Erityisesti öljystä valmistettava edullinen polyesteri työntää vähitellen puuvillaa pois tekstiilimarkkinoilta. Vuonna 2016 sen markkinaosuus oli jo 55 prosenttia, kun taas puuvilla oli tippunut 27 prosenttiin. Puuvillan suosion heikkeneminen on ollut nopeaa, sillä vielä vuonna 2008 sen osuus oli 38 prosenttia. (2)

Toinen puuvillaa uhkaava ilmiö on ilmastonmuutos. Puuvillan viljely on vahvasti riippuvaista vedestä, mikä tekee sen tuotannosta aiempaa riskialttiimpaa, kun lämpötilat nousevat ja sademäärät muuttuvat entistä vaikeammiksi ennustaa. (2)

Erityisen herkkiä ilmastonmuutoksen vaikutuksille ovat Kiinan, Pakistanin, Intian ja Keski-Aasian viljelyalueet, koska ne käyttävät Himalajan vuoristosta tulevaa makeaa vettä. Kohonneet lämpötilat kutistavat jäätikköjä ja vähentävät siten merkittävällä tavalla maanviljelyyn käytettävän veden määrää. (2)

Vaatteen taustat paremmin näkyville

Puuvillan globaali tuotanto on kaiken kaikkiaan monimutkainen koneisto, josta on vaikea saada otetta. Miten vaateostoksille menevän kuluttajan tulisi sitten käyttäytyä eettisten vaatimusten puristuksessa?

”On todella haasteellista tehdä ostoksia”, tunnustaa Elli Ojalakin, joka on työnsä puolesta perehtynyt eettiseen tekstiilituotantoon.

Ojala ostaa itse ajattomia vaatteita, jotka ovat mahdollisimman laadukkaita. Ja vain todelliseen tarpeeseen.

Hän haluaisi saada ostohetkeen ja tuotteisiin mahdollisimman paljon tietoa valmistuksesta, tai jopa koko toimitusketjun.

”Ei voida vaatia, että joka ikinen kuluttaja tekee tuntien selvitystyötä brändien taustoista ennen kuin he voivat tehdä ostospäätöksiä. Kun tuotteessa on sertifikaatit, tiedetään, että esimerkiksi vaate on Reilun kaupan standardien mukaisesti valmistettu.”

Teksti: Jukka Aronen


Lähteet:

(1) Pietra Rivoli: The Travels of a T-Shirt in the Global Economy: An Economist Examines the Markets, Power, and Politics of World Trade. 2nd Edition. Wiley, 2014.
(2) Fairtrade and Cotton. March 2015. Fairtrade Foundation.
(3) https://en.wikipedia.org/wiki/Brazil%E2%80%93United_States_cotton_dispute
(4) http://cottonupguide.org
(5) Externalities from Fair Trade Cotton Farming. TruCost, Gist & Pi. 2017. https://www.fairtrade.org.uk/Media-Centre/News/April-2017/Fairtrade-cotton-has-five-times-lower-social-and-environmental-footprint