Etusivu Kehitysyhteistyö Ekologinen kestävyys Ekologinen kestävyys Ekologinen kestävyys on yksi Reilun kaupan kehitysyhteistyöohjelman kolmesta pääteemasta. Tavoitteena on lieventää ilmastokriisiä kiihdyttäviä tekijöitä ja suojella ympäristöä. Tutustu Reilu kauppa ry:n ohjelmadokumenttiin Ilmastonmuutoksen aiheuttamat luonnonkatastrofit ja vaihtelevat sääilmiöt, kuten rankkasateet, tulvat ja kuivuudet, uhkaavat monia maatalouteen nojaavia elinkeinoja erityisesti globaalissa etelässä, lisäten eriarvoisuutta. Esimerkiksi kahvin- ja kaakaontuotanto ovat alttiita pidentyneille helleaalloille, maaperän eroosiolle ja kasvitaudeille. Lisäksi voimistuneet kuivuusjaksot ja helteet lisäävät painetta vedenkulutukselle. Isona ongelmana on maankäyttöön liittyvät haasteet, kuten metsäkato sekä epäselvät maanomistusolosuhteet. Luonnonvarojen käyttöä määrittelevät muun muassa erinäiset sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset tekijät. Esimerkiksi monissa maaseutujen kotitalouksissa käytetään puuhiiltä ruoanlaitossa, mikä voi johtaa laittomiin puunhakkuihin ja maaperän köyhtymiseen. Ohjelmassa keskitytään ympäristön kestävyyteen niin ilmastonmuutoksen kuin ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tavoitteena on, että maatalousviljelijät ja -työntekijät elävät yhteisymmärryksessä ympäristön kanssa. Tavoite edellyttää, että eri tuotantoketjujen toimijat lieventävät ilmastokriisiä kiihdyttäviä tekijöitä sekä suojelevat ympäristöä haitoilta, kuten metsäkadolta. Käytännössä tämä tarkoittaa ympäristöystävällisten viljelymenetelmien käyttöönottoa, päästöjen vähennystä esimerkiksi energiatehokkaiden liesien avulla ja riittävien vesi- sekä viemärijärjestelmien käyttöönottoa. Lisäksi ohjelmassa tuotetaan Reilun kaupan päästöhyvityksiä (Fairtrade Carbon Credits), joiden omistajuus tuottoineen kuuluu Reilun kaupan tuottajille. Lue lisää ohjelmadokumentista.