Jaa: Kansainvälinen Reilu kauppa vaatii kannanotossaan hallituksilta ja yrityksiltä ripeitä ilmastotoimia, sillä ilmastokriisi rankaisee eniten kaikista haavoittuvimmissa asemissa olevia. Kansainvälisen Reilun kaupan verkoston kannanotto Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n raporttien kanta on yksimielinen ja pysäyttävä: maapallon ilmasto on muuttumassa, ja tämä muutos on ihmisten aiheuttama. Pariisin ilmastosopimuksessa vuonna 2015 asetettu tavoite rajata maapallon lämpeneminen alle 1,5 asteeseen on edelleen saavutettavissa. Tavoitteen saavuttamisen todennäköisyys hiipuu kuitenkin ajan kuluessa ja ilmastotoimien viipyessä. Kiireellinen, radikaali muutos on nyt ensiarvoisen tärkeää. Globaali talous on muutettava järjestelmäksi, joka on kestävä kaikille ja kaikkialla. Kansainvälistä kauppaa on tarkasteltava tärkeänä osana kestävän tulevaisuuden rakentamista. Kansainvälinen kaupankäynti on edelleen yksi merkittävimmistä ilmastokriisin aiheuttajista – aina tuotannosta kuluttajiin saakka. Sen aiheuttamat ilmastonmuutoksen vaikutukset jakautuvat epäoikeudenmukaisesti: ilmastonmuutos kurittaa eniten niitä, jotka ovat kaikkein haavoittuvimpia ja vähiten vastuussa vallitsevaan tilanteeseen. Tämän pitää muuttua. Pienviljelijät, pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset) sekä työntekijät pienituloisissa maissa, joissa tuotetaan Reilun kaupan tuotteita, aiheuttavat vähiten kasvihuonekaasupäästöjä, mutta kärsivät kuitenkin eniten ilmastonmuutoksen haitallisista vaikutuksista. Todisteet ovat selkeät ja osoittavat muuttuneiden sääolojen vakavuuden ja esiintymistiheyden – helleaallot, arvaamattomat sademäärät ja muut vakavat sääilmiöt vaikuttavat jo tällä hetkellä merkittävästi pienviljelijöihin, työntekijöihin ja heidän yhteisöihinsä. Tämä ei ole se tulevaisuus, jonka haluamme, eikä se ole se tulevaisuus, jonka eteen teemme töitä. Reilu kauppa tekee työtä sellaisen yhteiskunnan eteen, joka kunnioittaa sekä ihmistä että maapalloa – samalla kun se omaksuu kestäviä toimintatapoja globaaleilla markkinoilla, joilla sääntely edistää kestävää tuotantoa ja kulutusta. Yli 1,9 miljoonaa viljelijää, pienyritystä ja työntekijää Reilun kaupan ytimessä ovat todiste siitä, että uusia solidaarisuuteen ja kumppanuuksiin perustuvia talousmalleja on todellakin saatavilla. Ja ne toimivat. Toimenpiteemme Hallitukset Täyttäkää 100 miljardin dollarinilmastoavun lupaus vuoden 2022 loppuun mennessä Vastatkaa ilmastonmuutokseen aiheuttamiin menetyksiin ja vahinkoihin Varmistakaa, että ilmastorahoitus tukee pienviljelijöitä, pk-yrityksiä ja työntekijöitä – myös ottamalla heidät mukaan ilmasto-ohjelmien suunnitteluun Edistäkää/tavoitelkaa ihmis- ja ympäristöoikeuksia tukevaa kauppa-politiikkaa Sopikaa säännöksistä, joilla puututaan ympäristötuhojen (esimerkiksi metsä-kadon) perimmäisiin syihin rankaisemalla sääntöjen noudattamatta jättämisestä, varmistaen samalla, ettei säännösten noudattamisen taakka jää pienviljelijöille Liiketoiminta Tukekaa viljelijöitä, pk-yrityksiä ja työntekijöitä sopeutumis- ja hillitsemiskustannuksien osalta Maksakaa reilu korvaus niin pienviljelijöille, pk-yrityksille kuin työntekijöille Tehkää yhteistyötä toimitusketjujen välillä ja niiden sisällä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Lataa kannanotto Lue lisäksi kansainvälisen Reilun kaupan toiminnanjohtajan avoin kirje Fairtrade Internationalin verkkosivuilta. Kansainvälinen ilmastokokous COP27 järjestetään 6.–18.11.2022 Egyptin Sharm el-Sheikhissä. Kansainvälinen Reilu kauppa on kokouksessa osallistujana. COP27 Ihmisoikeudet Ilmastokokous Ilmastokriisi