Reilun kaupan tiloilla alkaa 15 uutta kehityshanketta

Reilu kauppa aloittaa 15 kehityshanketta yhdeksässä maassa Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Alkavan kehitysyhteistyön ohjelmakauden aikana tavoitteena on erityisesti vahvistaa ihmisoikeuksien toteutumista Reilun kaupan tiloilla.

Kehitysyhteistyön ohjelmakausi 2022-2025 avattiin Kenian Naivashassa perjantaina 22.4.2022. Tilaisuudessa oli paikalla hankkeiden sidosryhmiä, Reilun kaupan toimijoita eri mantereilta sekä Kenian suurlähetystön edustajia. Reilu kauppa ry on tehnyt kehitysyhteistyöhankkeita vuodesta 2014 lähtien ja sen rooli koko globaalin Reilun kaupan kehitysyhteistyössä on merkittävä.

”Suomen Kenian maastrategia keskittyy kestävään talouskasvuun ja siten tämä donitsitalouteen pohjautuva ohjelmatyö on juuri sellaista yhteistyötä, jota me haluamme nähdä”, kommentoi suurlähetystön edustuston päällikkön sijainen Otto Stenius.

Ohjelmatyön keskiössä on Kate Raworthin donitsitalouden malli ja sen tavoitteena on nostaa viljelijät ja työntekijät taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän elämän perustuksille aiheuttamatta säröjä ekologiselle kestävyydelle. Nyt alkavien 15 hankkeen avulla halutaan erityisesti vahvistaa ihmisoikeuksien toteutumista tuottajamaissa. Keskeisiä kohderyhmiä ovat nuoriso sekä haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt, erityisesti vammaiset ihmiset. Hankkeet keskittyvät kahvin, kaakaon, kukkien, vanilijan, sokerin ja viinin viljelytiloille. Maantieteellisesti ohjelma keskittyy Afrikkaan.

Ohjelmatyön kokonaisbudjetti on 14 miljoonaa euroa, josta yli 7 miljoonaa euroa on Ulkoministeriön valtionavustusta. Lisäksi ohjelmatyötä rahoittavat eri yritykset kuten Alko, Tony’s Chocolonely, Mars, Lidl, Aldi ja Ben & Jerry’s.

Donitsitalouden malli kuvattuna.
Donitsitalous on talousmalli, jossa tavoitellaan kasvun sijaan ekologista ja sosiaalista kestävyyttä. Kuvitus: Inka Asikanius

Ohjelmakauden 2022-2025 hankkeet ja tavoitteet

  • Sosiaalinen kestävyys: Osallistava ja vahva yhteiskunta
  • Taloudellinen kestävyys: Viljelijöiden ja työntekijöiden taloudelliset oikeudet toteutuvat
  • Ekologinen kestävyys: Viljelijät ja työntekijät elävät tasapainossa ympäristön ja ilmaston kanssa

Itä- ja Keski-Afrikka

  • Etiopia: Kukkatilat – työntekijöiden oikeudet, työolot, elämiseen riittävät ansiot, ammattiliitot
  • Etiopia: Kahvitilat – ilmastoakatemia, vastuullinen kahvintuotanto
  • Kenia: Kukkatilat – puhdas energia
  • Kenia: Kahvitilat – ilmastoakatemia, vastuullinen kahvintuotanto

Länsi-Afrikka

  • Ghana: Kaakaotilat – lapsityövoiman hyväksikäytön kitkeminen
  • Ghana: Kaakaotilat – lapsityövoiman hyväksikäytön seurantajärjestelmä
  • Ghana: Kaakaotilat – päästöhyvitykset ja dynaaminen metsätalous
  • Norsunluurannikko: Kaakaotilat– toimeentulot, kehittämisohjelma
  • Norsunluurannikko: Kaakaotilat – elämiseen riittävät ansiot

Eteläinen Afrikka

  • Madagaskar: Vanilijatilat – toimeentulojen monipuolistaminen
  • Malawi: Sokeritilat – kierrätyksen ja tuotannon sivutuotteet
  • Etelä-Afrikka: Viinitilat- työntekijöiden oikeudet ja elämiseen riittävät ansiot
  • Ghana, Kenia ja Etelä-Afrikka: Yhteinen dialogiprojekti ihmisoikeusvastuusta ja huolellisuusvelvoitteesta (HREDD)

Latinalainen Amerikka

  • Bolivia: Kahvitilat – ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sukupuolten välinen tasa-arvo
  • Honduras: Kahvitilat – ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja lasten oikeudet

Lisätietoja ohjelmatyöstä

Teemu Sokka

Ohjelmapäällikkö

+358 50 522 2354