Kesko ja Reilu kauppa ry edistävät vastuullista kaupankäyntiä

Keskon päivittäistavarakauppa ja Reilu kauppa ry ovat linjanneet yhteistyönsä painopisteistä kolmeksi seuraavaksi vuodeksi. Tavoitteena on kasvattaa Reilun kaupan viljelijöille ohjautuvia hyötyjä ja tiivistää yhteistyötä vastuullisuusteemoissa.

Kesko on merkittävä Reilun kaupan tuotteiden jakelukanava. Viime vuoden aikana pelkästään K-ryhmän kauppojen kautta myydyistä Reilun kaupan tuotteista kertyi viljelijäosuuskunnille 941 570 euroa Reilun kaupan lisää. Yhteensä Suomen myynneistä kertyi 2,6 miljoonaa euroa Reilun kaupan lisää. Reilun kaupan lisällä osuuskunnat pystyvät parantamaan työolosuhteita esimerkiksi kunnostamalla rakennuksia, parantamalla terveydenhuoltoa ja järjestämällä koulutuksia.

”K-ryhmä on edistänyt Reilua kauppaa jo yli 20 vuoden ajan ja kerryttänyt näinä vuosina Reilun kaupan lisää yli 7 miljoonaa euroa. On ilo jatkaa tätä tärkeää yhteistyötä ja päästä jatkossakin hyödyntämään Reilun kaupan osaamista hankintaketjun vastuullisuuden lisäämisessä’’, kertoo Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupan ja vastuullisuuden johtaja Harri Hovi.

Keskon Harri Hovi ja Reilu kauppa ry:n Janne Sivonen.
Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupan ja vastuullisuuden johtaja Harri Hovi ja Reilun kaupan toiminnanjohtaja Janne Sivonen.

Seuraavien vuosien aikana yhteistyö syvenee laajemman vastuullisuustyön edistämiseksi. Reilu kauppa ry:llä on kattava asiantuntemus tuotantoketjujen vastuullisuudesta sekä ymmärrys tuottajamaiden haasteista. Ulkoministeriön kumppanijärjestönä Reilu kauppa ry koordinoi 15 kehityshanketta Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa ja tämä tarjoaa yrityksille konkreettisen tavan päästä lähemmäksi viljelijän arkea.

”Reilu kauppa ry:n vastuullisuustyön yksi kulmakivistä on se, että tuotteita kasvattavat viljelijät ja työntekijät ovat toiminnassamme itse mukana, ja heillä on puolet Reilun kaupan maailmanlaajuisen verkoston päätösvallasta. Viljelijöiden ja työntekijöiden toimeentuloa ja työoloja kohennetaan parhaiten silloin, kun he ovat itse mukana miettimässä ja päättämässä, mitä asioille tehdään”, Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen kertoo.

Näkyvä esimerkki Keskon ja Reilu kauppa ry:n yhteistyöstä on Keskon verkkosivuilta löytyvä infopaketti Reilun kaupan banaanin ja ruusujen hankintaketjuista. Tuotteiden jäljillä -sivusto avaa tuotteiden alkuperää muidenkin tuotteiden osalta.

Lisätietoja:

  • K-ryhmän tavarakaupan ja vastuullisuuden johtaja Harri Hovi, puh. 010 532 7748, harri.hovi@kesko.fi
  • Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen, puh. 044 356 9369, janne.sivonen@fairtrade.fi