Joululahjavinkit

Lahjaksi ystävälle tai omaan jouluun – tässä reiluja vinkkejä.


Joulukukkia

K-ryhmän kaupoissa on myynnissä punaisia ja valkoisia joulukimppuja. Kimpuissa vähintään puolet kukista on Reilun kaupan tiloilta.

Lisäksi K-ryhmän kaupoissa on tänäkin vuonna myynnissä punaisia ja valkoisia Reilun kaupan joulutähtiä – sekä yksilatvaisia että monilatvaisia.

Ja tietysti joulukukiksi voi ostaa myös mieluisan värisiä Reilun kaupan ruusuja, joita löytää K-ryhmän kauppojen lisäksi myös S-ryhmän ja Lidlin kaupoista.


Punaviinejä

KWV 57 on Main

Täyteläisen ja runsasmakuisen eläafrikkalaisen punaviinin maussa korostuvat kypsät kirsikat, mustaherukka ja tumma suklaa, joita tukee häivähdykset vaniljasta ja makeasta mausteisuudesta. Suunmyötäistä kokonaisuutta korostaa kypsä hedelmäisyys ja pitkä jälkimaku. KWV 57 on Main sopii seurusteluviiniksi tai loistavasti yhteen liharuokien ja voimakkaiden pastaruokien kanssa. KWV 57 on Main -viinin rypäleet tulevat Reilun kaupan viinitarhoilta Roodraaista. Saaduilla tuotoilla viinitilan työntekijöiden lapsille on perustettu lastentarha ja koulu.

I Hate Wine

Eteläafrikkalaista I Hate Wine -punaviiniä kuvataan adjektiivein: pehmeä, hedelmäinen, täyteläinen, keskitanniininen, mustikkahilloinen, kirsikkainen, karhunvatukkainen ja mausteinen.

Viiniä suositellaan seurustelujuomaksi, pikkusuolaisten tai grilliruoan kumppaniksi.

Chill Out Malbec

Argentiinalaista Chill Out Malbec -punaviiniä kuvataan adjektiivein: mehevä, hilloinen, täyteläinen, keskitanniininen, tumman kirsikkainen, karhunvatukkainen, luumuinen ja kevyen mausteinen.
Viiniä suositellaan punaisen lihan kumppaniksi tai seurustelujuomaksi.


Herkkuja

Ben & Jerry’s Spice & All Things N’ice

Spice & All Things N’ice on piparkakkupaloja sisältävä karamellikermajäätelö, jossa on mukana myös suklaisia sattumia.

Kaikki tämän herkun valmistukseen käytetty kaakao ja sokeri on ostettu Reilun kaupan viljelijöiltä!

Tony´s Chocolonely -suklaat

Moni on ehtinyt ihastua Tony´s Chocolonelyn suklaamakuihin matkoillaan ja ilahtunut, kun nyt näitä herkkuja saa Suomestakin.

Tony’s Chocolonely ostaa kaakaonsa norsunluurannikkolaisilta ja ghanalaisilta Reilun kaupan kaakaonviljelijöiltä. Suklaalevyjen kääreessä lukee ”together we make chocolate 100 % slave free”.

Lidlin Favorina-joulusuklaat

Tänäkin vuonna Lidl-myymälöiden valikoimassa on suuri määrä jouluisia suklaaherkkuja, joiden valmistukseen on käytetty Reilun kaupan kaakaota. Valikoimassa on mm. keksejä, suklaatikkareita, kreemisuklaamunia, tummalla suklaalla kuorrutettuja marsipaanitankoja…


Teet

Tänä syksynä kauppoihin tullut Reilun kaupan maustamaton musta tee Kultaiset vuoret valmistetaan Sri Lankan laadukkaasta Ceylon-teestä. Kultaiset vuoret sopii erityisesti vahvan mustan teen ystäville.

Clipperin laaja teevalikoima alkaa olla suomalaisille teen ystäville jo tuttu. Varsinkin vihreää teetä löytyy lukuisin eri tavoin maustettuina versioina – ja tietysti myös ihan sellaisenaan. Näistä saa kauniin lahjapaketin ihan vain kääräisemällä teepakkausten ympärille narun!


Kahvit

Suomessa on myynnissä yli sata erilaista Reilun kaupan kahvia – kaikkia paahtoasteita, suodatinjauhatuksena ja papuina. Osta omaan joulupöytään tai anna lahjaksi, vanhaa tuttua tai jotain aivan uutta.