Avoin työpaikka: Kehitysyhteistyön asiantuntija

Kehitysyhteistyömme laajenee ja haemme nyt kehitysyhteistyön asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen.

HUOM! Rekry on päättynyt. 

Oletko kokenut kehitysyhteistyön asiantuntija, joka innostuu kehityspolitiikasta ja itsenäisestä, oma-aloitteisesta työstä? Nyt sinulla on mahdollisuus tulla osaksi kansainvälistä ja nopeasti kasvavaa Reilun kaupan yhteisöä.

Kehitysyhteistyötoimintamme kasvaessa etsimme Reilu kauppa ry:n ohjelmatiimiin uudeksi tiiminjäseneksi aikaansaavaa kehitysyhteistyön asiantuntijaa, joka vastaa yhdistyksen kehitysyhteistyöohjelman alaisista hankkeista. Tehtävä on vakituinen ja alkaa 1.2.2022 tai sopimuksen mukaan.

Millaista osaajaa etsimme tiimiimme? Sinulle on kertynyt vankkaa kokemusta ja näyttöjä kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnoinnista. Työtehtäviisi kuuluvat hankeseuranta, tuki hanketoteutukselle sekä hankkeiden taloussuunnittelu ja -seuranta. Osallistut myös aktiivisesti koko kehitysyhteistyöohjelman kehittämiseen. Työntekijänä olet yhteistyökykyinen, tulosorientoitunut ja pystyt työskentelemään tehokkaasti myös paineen alla. Työssä onnistumisen tukena sinulla on osaavat ja mukavat kollegat – niin Suomessa kuin maailmalla.

Työtehtävissä menestyminen edellyttää

  • vankkaa työkokemusta kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnoinnista
  • kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön tuntemusta
  • hyvää suomen ja englannin kielen taitoa (suullista ja kirjallista)
  • oma-aloitteista ja itsenäistä työotetta
  • matkustusvalmiutta
  • rohkeutta tarttua laajaan, monipuoliseen ja itsenäiseen tehtävään

Lisäksi arvostamme

  • espanjan ja ranskan taitoa
  • ulkoministeriön ohjelmatuki-instrumentin ja ohjelmallisen kehitysyhteistyön tuntemusta
  • kokemusta kehitysyhteistyön laadun ja seurantajärjestelmien kehittämisestä
  • kokemusta kehittyvissä maissa toimimisesta
  • fasilitointi- ja esiintymistaitoja
  • temaattista osaamista (esim. työoikeudet, tasa-arvo, ilmasto, ympäristö, kansalaisyhteiskunta, maatalous, vammaisinkluusio, ihmisoikeudet, yritysten ihmisoikeusvastuu)
  • viestintävalmiuksia sekä kiinnostusta yritysyhteistyöhön

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tehdä kestävää ja tuloksellista kehitysyhteistyötä osana kansainvälistä, nopeasti kasvavaa Reilun kaupan yhteisöä. Toimit osana pientä ohjelmatiimiä, mutta työyhteisöösi kuuluu koko Reilun kaupan maailmanlaajuinen verkosto. Toimitilamme sijaitsevat Helsingin Vallilassa, hyvien julkisten kulkuyhteyksien ja pyöräreittien päässä. Käytössäsi ovat joustavat työajat ja hyvät henkilöstöedut. Kannustamme hakijoita eri taustoista hakemaan tehtävää.

  • Lisätietoja tehtävästä antaa ohjelmapäällikkö Teemu Sokka, puh. 050 5222 354.
  • Soittoajat pe 17.12. klo 14.00–16.00 ja ti 21.12. klo 11.00–12.00. Emme valitettavasti ehdi vastata sähköpostitiedusteluihin. Haastattelut pidetään viikoilla 2–4.
  • Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen viimeistään to 6.1.2022 klo 24.00 mennessä osoitteeseen rekry@fairtrade.fi. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin ja kerromme, miten hakuprosessi etenee.
  • Lue lisää kehitysyhteistyöstämme: reilukauppa.fi/kehitysyhteistyo

 

Reilu kauppa ry on 33 jäsenjärjestön yhdistys, jonka tehtävänä on edistää Reilua kauppaa ja valvoa Reilun kaupan merkin käyttöä Suomessa. Yhdistys tekee myös vaikuttamistyötä Suomessa sekä ohjelmaperustaista kehitysyhteistyötä Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kehitysyhteistyöohjelmamme päämääränä on varmistaa pienviljelijöiden ja maataloustyöntekijöiden oikeudet ihmisarvoiseen elämään.