Tutkimus: Korona pehmensi suomalaisten arvomaailmaa – muutokset näkyvät sekä asenteissa että käyttäytymisessä

Koronakriisi on saanut suomalaiset pohtimaan arvomaailmaansa sekä kulutusvalintojen merkitystä. Reilu kauppa ry:n teettämän Suomalaisten vastuullisuusasenteet koronakriisin aikana -tutkimuksen* mukaan yli 70 % suomalaisista kokee, että kriisin aikana on entistä tärkeämpää tehdä vastuullisia kulutusvalintoja ja tukea näin heikommassa asemassa olevia. Muutos asenteissa näkyy kysynnän kasvun lisäksi myös tuotenimikkeiden määrän selkeässä kasvussa, kun vastuullinen tuotanto lisääntyy. Koronan myötä herännyt kiinnostus vastuullisuuteen näkyy myös parhaimmillaan 100 %:n kasvussa Reilun kaupan sivujen kävijämäärissä.

Koronapandemia on kurittanut ihmisten terveyttä ja taloutta ympäri maailman. Samalla ihmisten kulutuksen painopisteet ovat muuttuneet palveluiden kysynnän laskiessa enemmän päivittäistavarakauppoihin ja kotona ruokailuun. Kulutusvalinnoilla on kotimaisten tuotteiden kysynnän lisäksi merkittävä vaikutus ulkomaisten alkutuottajien reiluun palkkaukseen ja vastuullisiin työoloihin.

Koronakriisi on muokannut Reilu kauppa ry:n Suomalaisten vastuullisuusasenteet koronakriisin aikana -tutkimuksen mukaan yleisesti suomalaisten asenteita ja arvomaailmaa. Jopa puolet naisvastaajista kokee omien arvojensa muuttuneen pehmeämpään suuntaan viimeisen puolen vuoden aikana. Vastaava luku miehillä oli 35 %. Arvoaan ovat nostaneet läheiset ihmissuhteet, terveys ja hyvinvointi. Samalla yli puolet kaikista vastaajista kokevat, että vastuullisten valintojen tekemisestä puhutaan julkisuudessa nyt enemmän kuin aiemmin.

Tutkimuksen mukaan 73 % vastaajista on sitä mieltä, että koronakriisin aikana on entistä tärkeämpää tehdä vastuullisia valintoja ja auttaa siten heikoimmassa asemassa olevia. Tutkimuksessa vastaajien sukupuoli näkyi paikoin asenteissa vastuullisuutta kohtaan. Naisista 82 % oli jonkin verran tai täysin samaa mieltä siitä, että kriisin aikana on tärkeää tehdä vastuullisia valintoja ja auttaa heikommassa asemassa olevia. Vastaava luku miehillä oli 65 %. Ikäryhmistä nuoret aikuiset (18–29 vuotta) sekä kaikkein iäkkäimmät vastaajat (60–69 vuotta) olivat useimmin täysin samaa mieltä väittämän kanssa.

On hienoa huomata, miten näin ikävästä kriisistä voi kuitenkin seurata myös jotain hyvää – ihmiset todella kokevat kulutusvalinnoilla olevan aitoa merkitystä ja kriisi on tuntunut kirvoittaneen vastuullisuusaiheita enemmän myös julkiseen keskusteluun. Vaikeina aikoina on erityisen tärkeää muistaa, että heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin kriisi iskee usein vielä muitakin kovemmin, Reilun kaupan toiminnanjohtaja Janne Sivonen sanoo.

Reilun kaupan tuotteet täydentävät kotimaista ostoskoria

Tutkimuksen tuloksissa näkyy vahvasti kotimaisten tuotteiden rooli suomalaisten ostoskorin kivijalkana – vastanneista valtaosa (82 %) kokee ainakin osittain, että kriisin myötä suomalaisten tulisi ostaa ensisijaisesti kotimaisia tuotteita.

– Koronapandemia on vahvistanut entisestään ymmärrystämme siitä, että viljelijän saama korvaus on keskeinen osa kotimaisen tuotteen vastuullisuutta. Ja että tämä yksinkertainen tosiasia näyttää kuitenkin usein unohtuvan silloin, kun siirrytään Suomen rajojen ulkopuolelle. Harva tulee ajatelleeksi, että Reilun kaupan tuotteet kilpailevat melko harvoin suoraan kotimaista alkuperää olevien tuotteiden kanssa. Tämän vuoksi ostoksia tehdessä ei yleensä tarvitse valita näiden kahden väliltä, Sivonen huomauttaa.

Reilun kaupan valikoimasta löytyy laaja kirjo eri tuotekategorioiden tuotteita. Suuri osa tuotteista on arjen pientä luksusta lisääviä hyödykkeitä, esimerkiksi suklaata, kahvia, teetä tai kukkia, tai raaka-aineita, kuten puuvillaa.

Reilu kauppa kiinnostaa kysynnän ja kävijämäärien valossa selvästi aiempaa enemmän

Poikkeusaika näkyy Reilu kauppa ry:n tuotteiden kysynnässä sekä kasvaneena kiinnostuksena järjestön toimintaa kohtaan.

Reilun kaupan suklaiden ja viinien kysynnässä on koronan myötä havaittu pientä, mutta selkeää kasvua. Myös Reilun kaupan kukat ovat kevään toimitusvaikeuksien sekä liikkumisrajoitusten jälkeen ilahduttavasti alkaneet käydä kaupaksi. Ihmiset ovat mitä ilmeisemmin kaivanneet pientä piristystä koteihinsa poikkeusajan keskelle. Tänä jouluna kukkien ystäviä hemmotellaan myös poikkeuksellisen laajalla joulutähtivalikoimalla, joten nyt on hyvä hetki muistaa kukkavalinnoillaan pandemian keskellä kamppailevia kukkaviljelijöitä, toteaa Reilu kauppa ry:n viestintä- ja markkinointipäällikkö Mirka Kartano.

Liikenne sivustollamme korreloi selkeästi koronaepidemian aaltojen kanssa. Keväällä kasvua oli yli 40 prosenttia ja hiljaisemman kesän käännyttyä syksyyn liikenteen määrä kasvoi lähes sadalla prosentilla. Sosiaalisen median kautta tulevien kävijöiden määrässä on jopa 700 %:n kasvu, jatkaa Kartano.

Vastuullisesti tuotettujen tuotteiden kysynnän kasvaessa myös paineet tuotantotapojen muutokseen ovat nousseet. Esimerkiksi monet suklaan valmistajat ovat muuttaneet tuotantoaan vastuullisempaan suuntaan. Vuoden takaiseen verrattuna Reilun kaupan suklaiden tuotenimikkeet ovat kasvaneet 15 %.

Reilun kaupan sertifikaatin vastuullisuuteen luotetaan laajasti. Ainoastaan 17 % vastaajista epäili hyötyä, jota Reilun kaupan tuo alkutuottajille. Vastuullisiin tuotteisiin uskottiin laajemminkin – vastaajista 75 % oli jonkin verran tai täysin samaa mieltä siitä, että vastuulliset valinnat parantavat konkreettisesti heikommassa asemassa olevien ihmisten asemaa maailmalla.

Luottamus ja läpinäkyvyys ovat aina olleet meille koko toimintamme lähtökohta. On mahtavaa huomata, että suomalaiset luottavat vankasti Reilun kaupan toimintaan ja uskovat aidosti vastuullisten valintojen aikaansaamiin vaikutuksiin maailmalla, Sivonen päättää.

Reilu kauppa vahvistaa viljelijöiden ja työntekijöiden toimeentuloa monin tavoin

Reilu kauppa ry työskentelee pääasiassa seitsemän tuotantoketjun parissa – kahvin, banaanien, kaakaon, teen, sokerin, kukkien ja puuvillan. Pelkästään puuvillan tuotanto työllistää maailmassa 250 miljoonaa ihmistä. Tuottajien järjestäytyminen ja yhteistyö ovat Reilun kaupan ytimessä: Reilu kauppa sertifioi vain osuuskunniksi demokraattisesti järjestäytyneitä pienviljelijöitä ja työntekijöilleen ay-järjestäytymisen sallivia suurtiloja. Järjestäytyminen vahvistaa viljelijöiden ja työntekijöiden neuvotteluasemaa tuotantoketjuissa ja yhteiskunnassa.

Reilu kauppa ry:n työkalut maataloustuottajien toimeentulon mahdollistamiseksi:

  • Tuotantoa ja kaupankäyntiä koskevat kriteerit, jotka edellyttävät kestäviä toimintatapoja Reilussa kaupassa mukana olevilta pienviljelijöiltä, plantaaseilta ja yrityksiltä.
  •  Tuki ja koulutus viljelijöille ja työntekijöille ihmisoikeus-, ympäristö-, tuotanto- ja liiketoimintatapojen kehittymiseksi.
  • Vaikuttamistyö reilumpien kauppatapojen ja sääntöjen puolesta yritysten, päättäjien ja virkahenkilöiden suuntaan.
  • Globaalikasvatus kuluttajien tietoisuuden ja vastuullisten valintojen lisäämiseksi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Reilu kauppa ry
Toiminnanjohtaja Janne Sivonen
Puh. 044 356 9369
janne.sivonen@reilukauppa.fi
www.reilukauppa.fi

Tutkimuksen tiedot: Reilu kauppa ry:n teettämä Suomalaisten vastuullisuusasenteet koronakriisin aikana -tutkimus tehtiin Norstatin kuluttajapaneelissa viikolla 43 ja siihen vastasi 1000 1869-vuotiasta suomalaista. Otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.