Jaa: Ay-liikkeen ja työnantajien välit ovat monin paikoin maailmaa tulehtuneet. Reilun kaupan kriteerit edellyttävät, että liitot sallitaan tiloilla. Vaikka ketään ei saa pakottaa järjestäytymään, Reilu kauppa kannustaa yhteistoimintaan, sillä Reilun kaupan lisän käytöstä tulee päättää demokraattisesti yhdessä. ”Monissa maissa työnantajan ja työntekijän välinen suhde on yli satavuotinen konflikti, jossa kommunikoidaan pampulla ja ihmisiä tapetaan”, sanoo Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen. Aivan näin kärjistyneet tilanteet eivät onneksi ole arkipäivää, mutta eivät ne myöskään ole täysin tavattomia. Ammattiyhdistysaktiiveja murhattiin vuonna 2017 yhdeksässä maassa. Pelkästään Kolumbiassa heitä tapettiin 19. YK:n Kestävän kehityksen tavoitteet velvoittavat maat kehittämään taloutta niin, että kaikilla olisi säällinen työpaikka vuoteen 2030 mennessä. Äkkiseltään 17 tavoitteen joukosta tavoite ihmisarvoisesta työstä ja talouskasvusta tuntuisi sopivan Reiluun kauppaan kaikkein loogisimmin: juuri ihmisarvoista työtähän Reilu kauppa ajaa kehitysmaissa. Näin onkin, mutta asia on monimutkaisempi kuin nopealla vilkaisulla voisi ajatella, ja yksi syy ovat ay-liikkeen ja työnantajapuolen välit. ”Tilanne ei toki ole kaikkialla yhtä tulehtunut”, Sivonen sanoo. ”Meillä on hyviä hankkeita esimerkiksi Afrikassa, eikä Latinalaisessa Amerikassakaan kaikkialla ole huono tilanne. Sielläkin löytyy tie aina eteenpäin, kun istutaan yhdessä alas puhumaan.” Historiallisesti Latinalainen Amerikka on ollut vaarallinen paikka ay-aktivisteille ja -johtajille. Kansainvälisen ay-liikkeen ITUC:n selvityksen mukaan tällä hetkellä maailman huonoimmat maat työntekijöille ovat Algeria, Bangladesh, Egypti, Filippiinit, Guatemala, Kambodža, Kazakstan, Kolumbia, Saudi-Arabia ja Turkki. 200 000 työntekijää Reilulla kaupalla on kriteerit toisaalta pienviljelijöille ja toisaalta sille, miten suurten tilojen tulee kohdella työntekijöitään. ”Meillä on Reilussa kaupassa noin puolitoista miljoonaa pienviljelijää ja tiloilla noin 200 000 työntekijää”, Sivonen sanoo. Työntekijät ovat pääsääntöisesti suurilla tiloilla, joilla tuotetaan banaaneja, viinirypäleitä, kukkia ja teetä. Reilun kaupan kriteerit koskevat heidän työnantajiaan eli plantaaseja, joiden kautta Reilu kauppa on yhteydessä työntekijöihin. Samaan tapaan kuin pienviljelijöitä kannustetaan järjestäytymään osuuskuntiin, kannustetaan työntekijöitä Sivosen mukaan järjestäytymään ammattiliittoihin. ”Me emme voi pakottaa ketään järjestäytymään, mutta meillä on vaatimuksena, että tilan johto kutsuu ja päästää liitot tiloille ja antaa heidän puhua vapaasti työntekijöille”, Sivonen sanoo. Kiitosta on tullut myös talon ulkopuolelta. Kun Finnwatch vuonna 2016 tutki Suomessa käytössä olevia sertifiointijärjestelmiä, Reilu kauppa oli kirkkaasti paras, mitä tulee ammatillisen järjestäytymisen edistämiseen. Sertifioinnin lisäksi Reilu kauppa tukee työntekijöiden oikeuksien toteutumista ohjelmatoiminnalla. ”Jotkut tilanteet vaativat kriteerien lisäksi myös muita tukitoimia muutosten aikaansaamiseksi. Asenteet ammattiliittoja kohtaan tai ammattiliittojen neuvottelukapasiteetti eivät muutu kriteerejä kiristämällä”, sanoo Reilun kaupan ohjelmapäällikkö Teemu Sokka. Reilun kaupan lisä pakottaa järjestäytymään ”Työntekijöiden täytyy järjestäytyä kaikilla sertifioiduilla tiloilla riippumatta siitä, onko alueella olemassa ay-liikettä”, Sivonen sanoo. Tämä johtuu siitä, että Reilun kaupan takuuhinnan lisäksi tuottajille maksetaan Reilun kaupan lisää, jonka käytöstä päättävät työntekijät. ”Työntekijöiden täytyy perustaa vähintäänkin jonkinlainen komitea tai ryhmä, jonka jäsenet valitaan demokraattisesti heidän keskuudestaan. Komitea sitten päättää ihmisiä konsultoituaan, mihin lisä käytetään”, Sivonen sanoo. Reilun kaupan lisä voi suurilla plantaaseilla olla vaikkapa miljoonan euron kokoinen, ja silloin työntekijöillä on merkittävä valta päättää, laitetaanko raha terveydenhuollon kohentamiseen, lasten tilanteen parantamiseen vai mihin. Järjestäytymisessä Reilulle kaupalle ensisijaista olisi, että ihmiset kuuluisivat ammattiliittoon. Liitot voivat olla myös osapuolina mukana, kun lisän käytöstä neuvotellaan. ”Kriteereitä kehitettäessä voisi miettiä sellaistakin, että jos ay-järjestäytymisen aste on korkea, niin voisiko lisän käytöstä päättää jopa liiton puitteissa”, Sivonen miettii. ”Toki sen täytyisi olla aidosti demokraattista, eli hyvin pieni järjestäytynyt vähemmistö ei voisi päättää kaikkien puolesta.” Ay-liike hyvin mukana Suomen Reilussa kaupassa Työntekijöiden järjestäytymistä myös aktiivisesti kehitetään Reilun kaupan kehitysyhteistyön avulla. Suomi on kansainvälisen Reilun kaupan piirissä poikkeuksellisen aktiivinen ay-oikeuksien ajamisessa, ja Sivonen onkin Reilun kaupan kansainvälisen työntekijöiden oikeuksien neuvoa-antavan komitean puheenjohtaja. Komiteassa on mukana ammattiliittoja ja Reilun kaupan omien organisaatioiden edustajia. ”Kolme ay-keskusjärjestöä ovat olleet Suomen Reilu kauppa ry:n jäseniä melkein alusta saakka, ja mukana on paljon myös niiden jäsenliittoja”, Sivonen sanoo. Ay-liikkeet ovat Suomessa myös aktiivisesti mukana Reilun kaupan tempauksissa ja kampanjoissa. Reilulla kaupalla on lisäksi yhteishanke SASKin ja PAMin kanssa Etelä-Afrikan viinityöntekijöiden aseman parantamiseksi. ”Toivoisin, että he tulisivat mukaan myös Reilun kaupan ja ay-liikkeen kansainväliseen keskusteluun, koska se lämmin suhde, mikä meillä on täällä, ei ole joka maassa itsestäänselvyys”, Sivonen sanoo. Jännitteitä saattaa syntyä esimerkiksi siitä, jos työntekijät järjestäytyvät muuten kuin liitojen kautta päättämään Reilun kaupan lisästä. Kilpaileeko Reilu kauppa silloin liittojen roolista? Ja jos työntekijöiden komiteat päättävät isoistakin rahoista, viekö se huomiota kollektiiviselta neuvottelemiselta? ”Siksi on tärkeää, että meidän roolimme on ennemminkin avata ovia liitoille”, Sivonen sanoo. Reilu kauppa on myös ollut mukana laskemassa elämiseen riittäviä palkkoja. Living Wage Coalition -yhteenliittymässä on laskettu eri maille ja alueille sellaisia palkkatasoja, jotka riittäisivät säälliseen asumiseen, ruokailuun, lasten koulutukseen ja niin edelleen. Reilun kaupan tavoitteena on päästä banaanien tuotannossa näin laskettuun kunnianhimoiseen palkkatasoon, joka on monissa maissa minimipalkkaa selvästi korkeampi. Globaalissa ay-liikkeessä ei vallitse yksimielisyyttä siitä, ollaanko Living Wage Coalitionin laskelmien takana, vai miten niihin pitäisi suhtautua. Palkoista perinteisesti väännetään kättä paikallisissa kollektiviisissa neuvotteluissa ay-liikkeen ja työnantajien kesken. Palkkakysymykset ovat liittojen työn ytimessä, joten Reilun kaupan pitää astella sillä tontilla varoen. ”Me tietenkin tuemme kollektiivista neuvottelua, mutta samalla tapaa kuin pienviljelijöille on olemassa Reilun kaupan takuuhinta, pitäisi palkansaajille olla joku minimitaso, jonka alle ei saa mennä. Ideaalisti se raja olisi sellainen, että palkalla tulee toimeen”, Sivonen sanoo. ”Tällä hetkellä se ei monessa paikassa toteudu.” Teksti: Esa Salminen Reilu kauppa ry:n kehitysyhteistyöhankkeet työntekijöiden oikeuksien toteutumiseksi: Etiopia, kukkatyöntekijöiden aseman parantaminen tasa-arvotyöllä ja ammattiliittoja vahvistamalla Ghana, banaanityöntekijöiden työoikeuksien toteutuminen ammattiliittoja tukemalla Malawi, teetyöntekijöiden tilanteen kohentaminen ammattiliittojen kapasiteettia parantamalla Etelä-Afrikka, säällisen työn varmistaminen viinityöntekijöille Latinalaisen Amerikan alueellisen työntekijäverkoston kapasiteetin vahvistaminen
