Hedelmämehut ja muut juomat

Reilun kaupan tuotteita löytyy myös mehuna. Makuja on erilaisia ja tuotannossa huomioidaan tuottajien ja ympäristön hyvinvointi.

Reilun kaupan mehut

Reilun kaupan mehuja valmistetaan paitsi appelsiinista ja muista sitrushedelmistä myös esimerkiksi ananaksesta, viinirypäleistä, mangosta ja papaijasta. Lisäksi markkinoilla on erilaisia sekoitemehuja, ja hedelmäainesosia käytetään myös virvoitusjuomateollisuudessa makuaineina.

Reilun kaupan hedelmiä kasvatetaan myös erilaisten pyreiden, soseiden ja tiivisteiden tuotantoon. Näistä valmistetaan erilaisia yhdistelmätuotteita, kuten hilloja jogurtteihin tai kastikkeita kotikokin käyttöön.

Raaka-ainesertifioinnin avulla yritys voi päättää , että se haluaa käyttää esimerkiksi vain vastuullisesti tuotettua ananasta useiden eri tuotteidensa valmistukseen – mehujuomien lisäksi vaikkapa pizzan päälle.

Reilun kaupan hedelmistä valmistetut mehut ovat usein ns. massabalanssituotteita . Mehujen raaka-aineet tulevat sekä pienviljelijöiltä että suurtiloilta.

Mehutuotannon haasteita

Tuoremehujen ja muiden hedelmää sisältävien juomien ja mehujen valmistuksessa käytettävien hedelmien viljelyssä on samankaltaisia ongelmia kuin tuoreena nautittavien hedelmien .

Suurin osa mehutuotannossa käytetyistä hedelmistä kasvatetaan suurtiloilla, jotka käyttävät paljon tilapäisiä työntekijöitä. Pitääkseen tuotantokustannukset alhaisina tilat saattavat teettää töitä äärimmäisen kehnolla palkalla ja epäinhimillisissä olosuhteissa.

Esimerkiksi appelsiinimehun tuotanto on hyvin keskittynyttä ja markkinoita hallitsee muutama monikansallinen yhtiö. Tämä heikentää pienviljelijöiden mahdollisuuksia kilpailla kansainvälisillä markkinoilla. Monet mehutuottajat ovat joutuneet suuriin vaikeuksiin, kun hinnat maailman mehumarkkinoilla ovat laskeneet. Appelsiineista maksetaan usein niin vähän, ettei hinta kata pienten ja keskisuurten tuottajien tuotantokustannuksia.

Näin Reilu kauppa vaikuttaa mehutuotannossa

Näin Reilu kauppa vaikuttaa mehutuotannossa

1

Reilun kaupan takuuhinta

Reilun kaupan hedelmistä maksetaan aina vähintään Reilun kaupan takuuhinta. Jos markkinahinta on korkeampi, viljelijät saavat sen.

2

Reilun kaupan lisä

Myyntihinnan päälle maksetaan Reilun kaupan lisä. Suurtiloilla demokraattisesti valitut komiteat päättävät, miten Reilun kaupan lisät käytetään yhteisön hyväksi.

3

Työntekijöiden oikeudet

Hedelmiä kasvattavilla Reilun kaupan suurtiloilla työntekijöille on maksettava vähintään lain edellyttämää ja asteittain nousevaa palkkaa, työntekijöillä on oikeus järjestäytyä sekä saada työsopimus ja palkkakuitit kirjallisina. Lisäksi työntekijöillä on oikeus lomaan, sairauslomaan ja äitiyslomaan.

4

Ympäristökriteerit

Reilun kaupan hedelmien tuotannossa on noudatettava ympäristökriteereitä, joilla suojataan sekä työntekijöitä että luontoa. Maaperän köyhtymistä torjutaan ja vesistöjä suojellaan, geenimanipulointia ei sallita ja luomutuotantoon kannustetaan. Torjunta-aineiden käyttöä rajoitetaan ja jäte- sekä kierrätysasiat järjestetään mahdollisimman hyvin.

Jäikö kysyttävää? Ota yhteyttä asiantuntijaamme!

Juha Tanskanen

Lisensointi- ja asiakkuuspäällikkö

Kaupalliset suhteet, foodservice-asiakkaat. Tuoteryhmävastuina kahvi, kaakao ja suklaa, viini ja muu alkoholi, tee, sokeri, hunaja, mausteet ja pähkinät

+358 41 317 8887