Suomi ei ole mallimaa, jos marjat poimitaan pakkotyöllä 

Marja-alan ongelmia on viime aikoina käsitelty tuomioistuimessa – jälleen kerran. Asia ei ole uusi, sillä thaipoimijat ovat nostaneet alan epäkohtia esiin jo vuodesta 2006. Pakkotyö, velkasuhteet, harhaanjohtaminen, raskaat työolosuhteet ja poimijoiden hauras asema on dokumentoitu lukuisiin selvityksiin ja raportteihin. Poimijoiden kohtelu Suomessa ei ole jäänyt muiltakaan huomaamatta – thaipoimijoiden hyväksikäyttöä on käsitelty YK:n yritys- ja ihmisoikeusfoorumilla asti. Riskit ovat edelleen systemaattisia, todennäköisiä ja vakavia, eikä niiden juurisyitä ei ole onnistuttu poistamaan.  

Aloitin vuonna 2024 työni Reilu kauppa ry:llä marjapilotissa, jossa laadimme kriteerit luonnonmarja-alalle yhdessä toimitusketjujen kanssa. Prosessissa kuultiin yrityksiä, viranomaisia, järjestöjä ja aktivisteja. Näiden kuulemisten pohjalta laadimme yhteistyössä HEUNI:n, Teollisuusliiton ja RIKU:n kanssa Reilu kauppa ry:n luonnonmarjakriteerit, joiden tarkoituksena on viedä ala vihdoin vastuulliseen suuntaan sekä puuttua alan suurimpiin riskeihin – ihmiskauppaan ja poimijoiden riippuvaiseen asemaan. 

Osana pilottia seurasin Thaimaassa poimijoiden rekrytointeja, ja erityisesti mieleen jäivät keskustelut heidän kanssaan. Osa thaipoimijoista kertoi menettäneensä kotinsa Thaimaassa marjavelkojen vuoksi ja kokevansa olevansa ihmiskaupan uhreja. Samaan aikaan monien poimijoiden elämä on rakentunut suomalaisen marjateollisuuden varaan, eikä heitä saa sulkea toimitusketjujen ulkopuolelle esimerkiksi siirtämällä rekrytointeja yhtäkkiä pois Thaimaasta.  

Vastuullista on vihdoin puuttua alan ongelmiin. 

Työnantajavastuu siirretään usein koordinaattoreille 

Suomesta puuttuu yhä selkeä ja yhtenäinen lainsäädäntö, joka turvaisi poimijoiden aseman.  

Luonnonmarja-alan lisääminen kausityölain piiriin ei poistanut ihmiskauppariskiä. Työsuhteisuus tuo vähimmäispalkan ja helpottaa valvontaa, mutta hyväksikäyttö voi jatkua myös työsuhteessa.  

Poimijoiden aseman kannalta keskeiset ongelmat liittyvät monimutkaisiin toimitusketjuihin. Marjayrityksen sijaan koordinaattorit hoitavat usein poimijoiden rekrytointiprosessit sekä huolehtivat Suomessa poimintaleireistä ja niiden toiminnasta.  

Monet marjayritykset ovat haluttomia kantamaan suoraan vastuuta koordinaattoriensa toiminnasta, vaikka ovatkin riippuvaisia heidän työpanoksestaan. 

Suomen lainsäädäntö ei edellytä, että poimijat olisivat suoraan marjayrityksen palveluksessa. Tämä mahdollistaa työnantajavastuun siirtämisen alihankintaketjun koordinaattoreille ja lisää hyväksikäytön riskiä. Aikaisempina vuosina koordinaattorit ovat solmineet poimijoiden kanssa työsopimuksia mutta eivät ole kuitenkaan noudattaneet niitä. 

Reilun kaupan kriteereissä vaaditaan, että marjayrityksen tulee toimia poimijoiden työnantajana koordinaattoririskin pienentämiseksi. Työnantajavastuunsa ulkoistavat yritykset eivät voi saada Reilun kaupan sertifiointia. 

Poimijoiden velkaantuminen on ihmiskauppariski 

Marja-alan ihmiskauppariski liittyy poimijoiden velkaantumiseen. Poimijat joutuvat edelleen maksamaan itse lentolippunsa, vakuutuksensa ja viisuminsa Suomeen, mistä kertyy tuhansien eurojen kustannukset. Tätä varten otettu laina sitoo poimijat koordinaattoreihin tai marjayrityksiin.  

Kun poimija maksaa matkakulut itse, hän kantaa henkilökohtaisesti marjateollisuuden taloudelliset riskit. Jos sato on huono ja marjayritys irtisanoo poimijan, hän jää velkojensa kanssa yksin vieraaseen maahan ilman turvaverkkoja. Jokainen meistä voi miettiä tilannetta: lähtisitkö toiselle puolelle maailmaa kolmeksi kuukaudeksi tietämättä, ansaitsetko lopulta muutamia satoja vai useita tuhansia euroja – tai ehkä sinulle jäisi velkaa, jonka maksamiseen kotimaan tuloilla voisi kulua vuosia? 

Poimijoiden velkaantuminen ei ole ongelmatonta myöskään marjayrityksille ja jälleenmyyjille. Velka kytkee koko toimitusketjun ihmiskauppaan liittyviin riskeihin ja muodostaa myös merkittävän maineriskin. Se heikentää edellytyksiä kestävälle liiketoiminnalle ja vaikeuttaa sosiaalisen vastuun edistämistä.  

Reilun kaupan kriteerien mukaan marjayritysten on katettava poimijoiden matkakulut ihmiskauppariskin vähentämiseksi. Myös jälleenmyyjien ja teollisten valmistajien on osallistuttava kustannuksiin. 

Vastuu kuuluu koko toimitusketjulle 

Jo yli kahden vuosikymmenen ajan marja-alan toimijat – viranomaiset, jälleenmyyjät, teolliset valmistajat ja marjayritykset – ovat vierittäneet vastuun marja-alan ongelmista toisilleen. Vastuunkierron on vihdoin loputtava, ja jokaisen alan toimijan kannettava vastuunsa ihmiskaupan ehkäisemisessä. Tämä edellyttää ongelman juurisyihin tarttumista: monimutkaisten alihankintaketjujen purkamista sekä velkaannuttavan rekrytointimallin poistamista.  

Alan toimijat eivät ainoastaan tunne alan riskejä ja ratkaisukeinoja, vaan ovat jo sitoutuneet keinojen käyttöönottoon. Suomen suurimpien jälleenmyyjien ja teollisten valmistajien on huolellisuusvelvoitteen mukaisesti tunnistettava, ehkäistävä, lievennettävä ja korjattava toimintansa ja toimitusketjujensa kielteiset ihmisoikeusvaikutukset. Lisäksi ne ovat vastuullisuusohjelmissaan sitoutuneet esimerkiksi Amfori BSCI- ja Sedex-järjestelmiin, jotka kieltävät pakkotyön ja ihmiskaupan. Ne myös edellyttävät järjestelmien noudattamista toimitusketjuissaan – myös marjayrityksiltä.  

Tällä hetkellä toimitusketjun osapuolet eivät siis pidä kiinni jo tekemistään vastuullisuussitoumuksista, vaan vesittävät ne sivuuttamalla koordinaattorin roolin ja poimijoiden velkasuhteet. 

Milloin luonnonmarja-alan toimijat alkavat kantaa vastuun alan taloudellisista ja sosiaalisista riskeistä sen sijaan, että sysäävät ne poimijoiden harteille?  

Reilu kauppa ry:n sertifioinnin hyödyt alalle 

Reilu kauppa ry:n sertifioimien yritysten tulee noudattaa 61 kriteeriä, joissa katetaan yksityiskohtaisesti muun muassa marjojen jäljitettävyys, rekrytointi- ja matkakulujen reilu jakaminen Reilun kaupan marjaketjussa, poimijan työsuhdeasiat ja koulutus sekä elinolot. Reilun kaupan kriteerien noudattamista marjayrityksessä valvotaan auditoinneilla kolmannen osapuolen toimesta. 

Reilun kaupan riskiperusteiset kriteerit ovat alan kunnianhimoisimmat ja samalla ainoat, joilla alan ongelmat voidaan todella ratkoa.