FAIR TRADE | Reilu kauppa | Rejäl handel Maailma muuttuu ostos kerrallaan

Reseptejä

Maistuvia jäätelöreseptejä ja muita reiluja herkkuja >>

Vaniljaosuuskunta

Lue, mitä kuuluu intialaisten vaniljanviljelijöiden osuuskunnalle. >>

Hyvä tietää jäätelöstä

Jäätelöissä käytettävistä makuaineista suuri osa saadaan maustekasveista, joita viljellään myös kehitysmaissa. Reilun kaupan jäätelössä on käytetty länsimaissa tuotettua maitoa ja kehitysmaista tulevia mausteita, kuten vaniljaa ja sokeria.

Reilun kaupan järjestelmässä pidetään tärkeänä sitä, että kehitysmaissa
asuvien viljelijöiden tuottamia raaka-aineita (esim. kaakaota, kahvia,
sokeria, mausteita ja hedelmiä) voidaan yhdistää paikallisesti Euroopassa tuotettuihin raaka-aineisiin. Näitä niin sanottuja yhdistelmätuotteita on Reilun kaupan järjestelmässä mukana jäätelön lisäksi muitakin, esimerkiksi keksit, hillot ja jogurtit.

Yhdistelmätuotteet ovat yksi keino, jolla voidaan laajentaa sitä viljelijöiden joukkoa, joka hyötyy Reilusta kaupasta kehitysmaissa. Yhdistelmätuotteissa kaikkien niiden raaka-aineiden, joille löytyy Reilun kaupan kriteerit, täytyy olla Reilun kaupan periaatteiden mukaisesti tuotettuja. Lisäksi Reilun kaupan raaka-aineiden prosentuaaliselle määrälle tuotteessa on omat sääntönsä.

Maidolle Reilun kaupan järjestelmässä ei ole luotu kriteerejä. Aina ei ole järkevääkään, että kaikki Reilun kaupan tuotteen sisältämät raaka-aineet tuotettaisiin kehitysmaissa. Esimerkiksi meijerituotteet, kuten maito ja kerma sekä munat on hankala kuljettaa pitkän matkan päästä, ja lähempänä Euroopassa on paljon paikallisia tuottajia, joilta näitä tuotteita saa.

Ben & Jerry's -vaniljajäätelö valmistetaan Hollannissa, joten siinä on käytetty hollantilaista maitoa. Reilun kaupan jäätelössä käytetty vanilja tulee perheviljelijöiltä Intiasta, ja sokeri on kasvatettu Paraguayssa.

Maustekasvien ja sokerin markkinat ovat kehitysmaiden viljelijöille
haasteelliset, sillä hinnat vaihtelevat rajusti. Niin maustekasvien kuin
sokerinkin kauppaan vaikuttavat myös kansainvälinen politiikka ja
teollisuusmaiden omille tuottajilleen maksamat runsaat maatalous- ja
vientituet.

Lue lisää sokerin viljelystä täältä.

Tutustu Reilun kaupan yleiskriteereihin tai tuotekohtaisiin kriteereihin Reilun kaupan kansainvälisen yhteistyöjärjestön FLO:n internetsivuilla.

Tulosta sivu